Pitkän päänsisäisen matkan jälkeen näen itseni kypsäksi pohdiskelemaan median viihteellistymistä. Monien mielestä viihdyttävässä mediassa on oma hauskuutensa. Näin varmasti onkin. En voi pitää itseäni viihteellistymisen yläpuolella narahdettuani seuraamaan mm. himohittisarjoja Prison Break ja Loust. Uutisteni mukana en kuitenkaan halua viihdettä. Huolestun hieman nähdessäni että kolme suurilevikkisintä sanomalehteä ovat Helsingin Sanomat+keltaisetlehdet. Okei, Ilta-Sanomat ja Iltalehti löytyvät suomenlaajuisesti lähes joka kuppilasta ja huoltoasemalta, muiden sanomalehtien jäädessä jollain tasolla paikallisiksi. Olen huolissani silti. Mielestäni nämä lehdet sisältävät 94-volttisesti pelkkää shaittia, enkä osaa hahmottaa, miten niitä myydään noin sikana (yhteenlaskettuna puolentoista miljoonaa lukijaa ! toivottavasti lukijat ovat edes osin samoja, ettei luku oikeasti ole noin suuri). Kuitenkaan useimmilla, jotka tapaan lukemasta kyseisiä lehtiä, samoin kuin Seiskoja ja muita, ei varsinaisesti ole mitään hyvää sanottavaa näistä lehdistä. He pitävät niitä roskana. Lukevat silti. Jokin kumma itseironia tässä on. Ehkä heikkoa itsetuntoa helpottaa nähdä, kuinka joku paljon rikkaampi mokaa, ja kuinka joku paljon rikkaampi on paljon rikkaampi tuottamalla tällaista sontaa maailmaan. En ymmärrä.
No miksi media on viihteellistymässä ? Medialla ei ole paineita viihteellistyä, mutta paineet myydä ovat helvetilliset. On hevonpaskaa, etteikö kysyntä ja tarjonta vaikuttaisi median ulosantiin (ymmärtääkseni arvossapidettävän tiedottajan ei pitäisi olla kyseisten supervoimien alainen). Poikkeuksena on tietysti Yle, joka kerää rahat niiltä jotka ovat riittävän hölmöjä omistamaan telkkarin, ja vielä maksamaan siitä vuotuista maksua. Näin ohimennen, tahdon ilmaista tv-lupahallintosysteemin typeryyden. Maksun ylimääräisyys lisää vihamielisyyttä maksamista kohtaan, ja nihkeä valvonta alentaa kynnystä maksaa. Siispä ehdottaisin valtiolle, että piilotetaan tv-maksu veroihin keltään kysymättä. Viihteellistyvässä yhteiskunnassa harvat saisivat tietää, ja vielä harvemmat välittäisivät. Veroistakaan ei tykätä, mutta niiden hyöty ymmärretään yhä, ainakin paremmin kuin tv-maksun. Joka tapauksessa Ylellä ei ole painetta viihteellistyä, jolloin dokumentit eivät välttämättä kaikki ole siitä ykkösaiheesta (ilmastonmuutos !!), eikä viihteenkään tarvitse olla myyvää massaa. Tällöin saattaa tosin olla joillekin kyseenalaista onko tämä viihdettä ollenkaan. Kaikki muut tarvitsevat mainostajansa ja katsojansa.
Miksi viihde myy? Haluaisin ennemmin kysyä, miksi paskaviihde myy, mutta pysyttäköön ensimmäisessä. No elämme tietoyhteiskunnassa - oikeammin 'informaatioyhteiskunnassa', jota käytän tarvittaessa jatkossa (on hyvin kyseenalaista mitä 'tieto' oikeastaan on) - , ja kun informaatiota tulee joka tuutista, se menettää arvonsa, myöskin markkinalakien mukaisesti. Nyky-yhteiskunnassa tarpeellista informaatiota on helppoa saada ilmaiseksi. Empiirisellä havainnoinnilla olen voinut todeta, että erityisesti suomalainen kansanluonne on varsin perso kaikelle ilmaiselle. Koska informaatiota on kaikkialla, odottaa tärkeimmät palat kuulevansa ennemmin tai myöhemmin mikäli tarpeellista. Viihteelle sen sijaan pitää yleensä hakeutua, onhan se hauskempaa kuin joku väsynyt informaatio. Tällöin taipuu helposti kiikuttamaan rahansa sinne, missä asia ilmaistaan viihdyttävimmin. On olemassa suunnattomasti ilmaisia tapoja viihtyä, jotka opiskelijakin taipuu omaksumaan helpohkosti, Niiden järjestäminen vain vaatii jokusen vaivaa, ja kun kaikki muukin maailmassa tuntuu vaativan vaivaa, pitää edes viihteen tulla helposti. Olutta naamariin, telkun ääreen. Normipäihteet ja digihuumeet eivät ole kovin kaukana toisistaan. Ihmisen laiskistuminen on yksi syy. Paskaviihteen yleisyyden taas uskon olevan ohimenevä trendi. Tähän kategoriaan lasken mm. suurimman osan reality-materiaalista, erityisesti suosikkisi Big Brotherin. Extreme-elämän seuraaminen telkusta kertoo vain elämän riittämättömyydestä. Uskon myös, että viihteellistymisen paine on vain, korostan vain, enemmistön tuottama. On yhä monia, jotka kaipaavat oikeaa uutisointia, tutkivaa journalismia, kelvollisia ei-populistisia dokkareita. Kysyntä vain yleensä tykkää muodostua enemmistön mielipiteen mukaan, enemmistöllä on jostain kumman syystä enemmän massia kuin vähemmistöllä. On myös ollut jokusen puhetta että koko yhteiskunta on viihteellistymässä. Sitäkin täytyy pohtia syynä, mutta syntyvä materiaali olisi vain keskikelvottomalle blogille liian arvokasta (saatan palata asiaan myöh !). On yhä olemassa arvossapidettävää informaatiota.
Entäs ne seuraukset? Äärimmäinen uhkakuva on tietysti se, että ns. tärkeät asiat jäävät kaikissa medioissa myyvien asioiden pimentoon. Yhä seuraa, mitä vähemmän asioista tiedetään, sitä vähemmän niistä välitetään. Väliäkö mihin suuntaan maailma on menossa, tänää tulee Idolls ! Lievemmässäkin muodossa viihteellistyminen aiheuttaa välinpitämättömyyttä. Jonkinlainen tyhmistymisilmiö saattaisi myös seurata, mutta voi yhtähyvin olla syy. Ihmisistä valtaosa, sulkematta itseäni pois, saattaa vain olla liian tyhmä maailmaan. Ei silti, tietynlainen ikävä olo siitä tulee kuin vertaisryhmäsi keskustelee kiihkeästi siitä, kuinka bigbrotherissa on taas joku ollut panee. Oho, unohtui melkein, mitä asialle pitäisi tehdä ! Helppo kitistä asioista, mutta keinoja minulla on vähänlaisesti. Ehkä kypsät uutiset ja tietoisuus niistä voitaisiin markkinoida jonkinlaisena bättrefolkismina (en tiedä seuraavatko suåmenruåtsalaiset paskaohjelmia enemmän vai vähemmän). Ehdotan markkinoijiksi Kokoomusnuoria. Ylimieliset räkänokat voisivat saada tämän aikaiseksi. Olisi heistäkin jotain hyötyä, heidän kaikenkustantavat vanhempansa ovat sentään saaneet pian koko työväen uskomaan talouskasvun parantavaan voimaan ! En tosin osaa sanoa miten elitistinen ajattelu uppoaa massanuoriin. Julkkikset kuitenkin osoittavat harvemmin sitä loistavaa älykkyyttään.
[editti ke 1.10] Sitä funaa päänsä puhki ja keksii muka hienosti syitä ja seurauksia vain todetakseen että tenttikirja olisi kertonut saman, ja että olisin saattanut plagioida faktat suoraan sieltä päättelyn sijaan. Hiemanko syö! Mielipide on kuitenkin omani [/editti]
tiistai 30. syyskuuta 2008
maanantai 29. syyskuuta 2008
MEKAP1 : Häilyvästi tehtävästä 5
Vasta toinen mediablogiteksti, ja joudun turvautumaan valmiiseen tehtävänantoon. Helposti luulee sen johtuvan inspiraatiokadosta, mutta tehtävä sattui, joskin häilyvästi, loksahtamaan sijoilleen Youtubesta löytämäni pätkän kera. Tein myös terävän havainnon että idea suorittaa kurssia blogina innostaa yllättäen itseilmaisuun ja oman meedian tuottamiseen. Vähänkö jänskää ! Joku näköjään päätyi myös kritisoimaan Encyclopedia Dramaticaa tehtävän yhteydessä. Mahdollisesti itse päädyn puolustuskannalle, mutta jossain myöhemmässä vaiheessa.
(Tuubihan suodattaa melko pitkälle epäsopivat videot, että linkeistä ei luulisi kenenkään ainakaan verisesti loukkaantuvan)
Tämmöistä tuubista. Pienen funailun jälkeen selvisi että uudelleendubbaus on suoritettu, eivätkä vanhat suosikkini Turtlesit oikeasti vihaa aborttia. Kahden minuutin pätkässä on myös huomattava määrä väkivaltaa ollakseen lapsille suunnattu, mutta minua huolettaa kuinka helposti lastenohjelmaan voidaan ujuttaa - tässä tapauksessa groteskin jyrkkiä - kantoja. Samaa voidaan sanoa muusta mediasta. Kanta voi edellämainitun valkoanglosaksiprotestanttisen lisäksi olla lähes mitä tahansa marxilaisuudesta fasismin kautta aina virallisemman informaatiolähteeni viljelemään keskustakokoomuslaiseen näkemykseen (yhtäläisesti demarilaiseen, suurten puolueiden ideologiaerot ovat nähdäkseni marginaaliset). Ammattimaisen kirjoittajan odotetaan kykenevän neutraaliin uutisointiin, taisi lukea siellä tenttikirjassa. Artikkeli tai vastaava voidaan lukea neutraaliksi, mikäli sen sisältämä mielipide vastaa kohtuullisesti tavoittamansa yhteisön enemmistön mielipidettä, mutta on silti mielipide. Kummasti Aamulehti saa esimerkiksi Länsi-Intian sedät Castron, Chávezin ja Moralesin näyttämään vähintään rikollisilta. Ottamatta setiin sen suurempaa kantaa, ei mielestäni ole rikollista jos ei diggaa länkkärin elämäntavasta. Rikollisia löytyy johtotehtävistä myös paljon lähempää. Omalla tasollaan minua huvittaa myös muuttunut asenne ilmastonmuutoksen torjumiseen. Vihreät ja muut likaiset hipit ovat katsoneet ilmastonmuutoksen faktaksi jo ainakin 90-luvun alkupuolella. Itse olen ollut ilmastonmuutoksesta tietoinen - en tiedä ketä tästä pitäisi kiittää - suunnilleen yhtä kauan kuin itsestäni, termi taisi tosin olla joku muu. Nyt ilmastonmuutos, ja sen jatkuvasti uusiutuva alakäsitteistö on lätkäisty lehteen vähintään joka kolmas aamu, yleensä esittämättä risteävää mielipidettä talouskasvun turvaamisen kanssa.
Lapsen tai nuoren kyky erottaa mielipidettä ja ns faktaa ei ole suunnaton. Kuulin itse ensimmäisiä kertoja puhuttavan mediakriittisyydestä vasta lukioiässä, enkä ole välttämättä sitä edes sisäistänyt. Näitä kirjoittaessa soi kovasti Asa, pitäisiköhän siitä vetää mitään johtopäätöksiä.. Huolenaihe voisi olla argumentti mediakasvatuksen lisäämiselle, mutta en ole aivan perillä, millä tasolla koulussa tällä hetkellä pyöritään. Nätisti se oli nähdäkseni opetussuunnitelmassa. Käytännön toteutus lie saanut vähintään monia muotoja. Lapset ja useimmat nuoret tosin seuraavat vakavaa (=uutisointiin pyrkivää) mediaa vähäisesti. Erään kymmenvuotiaan pojan kysymys ”kiinnostaaksua oikeesti uutiset?” jätti minut ruudulla vähän hämilleen. En tiedä hämmensikö ympäripyöreä ”ei mutta ne on tärkeitä”-vastaukseni enemmän minua vai häntä. Jotkut uutiset kuitenkin kantautuvat lasten korviin, yleensä traagisimmat, joita myös laajimmin uutisoidaan. Eräs toinen uutispimentoiän ylittänyt kommentoi Kauhajokea (anteeksi) tyyliin ”justhan oli ampumakohtaus. Kohta tulee varmaan taas”. Sietäisi harkita vähän muidenkin uutisten kertomista lapsille.
Huoli on joka tapauksessa enemmän viihdeohjelmissa. Ei ole täysin mahdoton skenaario että lastenohjelman tekijä tai Pikku Kakkosen setä tai täti on jotain mieltä asiasta, jolloin ei ole täysin mahdotonta että se toisinaan lipsahtaa. Vaikutusvaltaisemmilla nuorisoidoleilla sanomista voi olla enemmän. 90-luvun idoli Tony Halmeen kasvatit sulostuttavat yhä katukuvaa pilottitakkeineen. Syitä siihen on Tonyn lisäksi varmasti useita, mutta tunnen silti pientä tyydytystä että viikinki onnistui jäämään kiinni piristään. Vaikutusalttiudelle en jaksa uskoa koulutuksen löytävän lääkettä. Valistusta voi lisätä, mutta pitäisi kai jaksaa luottaa, että oppivathan ne toivottavasti myöhemmin ajattelemaan omilla aivoillaan. Tämän toiveen kannalta median viihteellistyminen on mielestäni huomattavasti suurempi huolenaihe. Syynä pidän ylläristi kasvava kysyntää. ”Mitä viihtellistyvän median kysynnän kasvamiselle pitäisi tehdä” voisi syineen, seurauksineen ja perusteluineen olla oma artikkelinsa myöhemmin. Vielä yksi osittain liittyvä aiheeseen liittyvä linkki.
http://video.google.com/videoplay?docid=-940551580328756105
Huumevalistukselle on aikansa ja tapansa. Tunteenomaisesti väitän että tapa ei ole piirretty, eikä aika se ikä, jona katsotaan piirrettyjä. Elänkö liian pumpulissa, jos väitän että valtaosa 10-vuotiaista ja sitä nuoremmista eivät tietäisi huumausaineiden olemassaolostakaan ilman poliisin pitämiä oppitunteja? Atlantin takana keissi on mahdollisesti eri, mutta väitän ettei kymmenvuotias kykene vielä prosessoimaan riittävästi huumeiden käsitettä, kun lähipiirin dokailukin koetaan pelottavana ja vieraana. Tarpeetonta turvattomuuden tunnetta, väitän. Vasta-argumentti tähän on ymmärtääkseni jotain että jos huumeista ei kerrota, pahat sedät ja isot pojat työntävät huumeet lasten nokkaan. Haluaisin kuulla missä määrin ja missä tätä on tapahtunut. Pätevämmän vasta-argumentin tahtoisin yhtäläisesti kuulla, jos sen ansaitsen.
lauantai 27. syyskuuta 2008
Se virallinen totuus
Huomio muun kuin mediapaskan lukijoille (joita tiedän olevan ainakin kaksi !): Niin, mediakasvatushelpollapääsyprokkis aiheuttaa että tekstiä tulee sikkinä lisää. Joskus kirjoitan jopa kaksi kuten tänään, mutta prokkis saattaa kouluhommien tavoin myös viedä resursseja muun tekstin tekemiseltä. Lukekaa mediapasca myös, se voi toisinaan olla viihdyttävää, vaikka uskon sen pian vajoavan paskan tieteellisen tekstin referointiin ja reflektioon, jotta voin osoittaa omaavani mediakasvattelun taidon.
Kaikesta sanotusta huolimatta koen vielä tarpeelliseksi jauhaa Pecca Erik kakkosesta. Mutta vain ihan vähän. Asiaan perehdyttyäni, mikään ei vieläkään viittaa erityiseen älykkyyteen. Olkoonkin, ettei Pekka itsekään ollut sieltä terävimmästä päästä, niin häneen nähden Mr. Saari (This article is about the school shooter. For the Finnish porn star, see Henry Saari) oli vähintään moroni. Normiälyllä varustettu kaveri tajuaa, ettei tule saamaan feimiä ikuisesti jos tekee mekaanisesti saman kuin joku muu. Tämän johdosta kaveri ei mielestäni ansaitse edes sarkastista kunnioitusta tai huomiota, edes betardeilta tai muilta internetin syöpäläisiltä. Tässä myös lehdistö, yllättäen etupäässä keltainen, on tehnyt vitullisen virheen (tämä olisi varmaan pitänyt sisällyttää arvosteltavaan tekstiin). Jos seuraavakin pölvästi ehdollistuu sille, että lehtihuomiota saa myös mekaanisella toistolla, niin kohta meillä on kolmas Finnisher jatkuen niin kauan että jokainen elämäänkyllästynyt aseineen losauttaa aivonsa pihalle ammuttuaan ensin kymmenen tai usempia. Myös määrään saatetaan ehdollistua. Aseella suoritetut yksittäiset murhat eivät saa ihan siinä määrin huomiota kuin kymmenen murha. Seuraava pyrkii tietysti rikkomaan ennätyksen. Kolmas vaiko neljäs päivä, tuutti suoltaa yhä paskaa ammunnasta ja näyttää armeliaasti unohtaneen talouskriisin ja melamiinin maidossa, joista molemmista pitäisi jossain vaiheessa myös väsää artikkelit. Iso meedia toimii hyvin samalla kaavalla kuin pikkumeedia Leif, eli unohtaa tehä artikkelin jos ajankohtaisuus katoaa. Tämänkin tapauksen voi kuitenkin pohdiskella hyödyllisesti, eikä jälleen sortua leimaamaan ihmisiä suoraan kahopäiksi. En tiedä paljonko kaveria kiusattiin, mutta jotenkin haluan uskoa että paljon. Kouluammuskelu on pätevä argumentti moneen asiaan, joista Vanhasen jengi päätti sitten tarttua paskimpaan, mutta pätevin se on ehkä kiusaajille välttää kiusaamista. Siitä huolimatta etten diggaa aseista, tappamisesta, gun lovereista, tai ammuskelun tunnepitoista hypettämistä kumpaankaan suuntaan, koen jotenkin että koulukiusatut antavat oikeutetusti takas tarttumalla pyssyyn. Ääliöteinit, joiksi luen vaikka kaiken alle 16-vuotiaan ja kaikenikäiset amikset, eivät tiedä mitä tekevät, mutta varttuneempien oletan ymmärtävän paremmin, ja näiltä kiusaaminen on erityisen tuomittavaa ja ansaitsisi asianmukaisen eli ankaran rangaistuksen, jota ilman kiusaajat helvetin harvoin jäävät. Sinunkin kiusaajallasi on tällä hetkellä parempi duuni, parempi auto ja nätimpi vosu! Itse en tosin jaksa arvostaa näistä kolmesta hyvyydestä enää ainuttakaan, mutta joku muu saattaa. Karmaan luottaminen kusee kintuille aina silloin tällöin, mutta niin tekee koko maailma. En näe koulukiusauksen seurauksia perusteena hylätä vakaasti omaksumani karman laki. Onhan meillä ampujia!
Kaikesta sanotusta huolimatta koen vielä tarpeelliseksi jauhaa Pecca Erik kakkosesta. Mutta vain ihan vähän. Asiaan perehdyttyäni, mikään ei vieläkään viittaa erityiseen älykkyyteen. Olkoonkin, ettei Pekka itsekään ollut sieltä terävimmästä päästä, niin häneen nähden Mr. Saari (This article is about the school shooter. For the Finnish porn star, see Henry Saari) oli vähintään moroni. Normiälyllä varustettu kaveri tajuaa, ettei tule saamaan feimiä ikuisesti jos tekee mekaanisesti saman kuin joku muu. Tämän johdosta kaveri ei mielestäni ansaitse edes sarkastista kunnioitusta tai huomiota, edes betardeilta tai muilta internetin syöpäläisiltä. Tässä myös lehdistö, yllättäen etupäässä keltainen, on tehnyt vitullisen virheen (tämä olisi varmaan pitänyt sisällyttää arvosteltavaan tekstiin). Jos seuraavakin pölvästi ehdollistuu sille, että lehtihuomiota saa myös mekaanisella toistolla, niin kohta meillä on kolmas Finnisher jatkuen niin kauan että jokainen elämäänkyllästynyt aseineen losauttaa aivonsa pihalle ammuttuaan ensin kymmenen tai usempia. Myös määrään saatetaan ehdollistua. Aseella suoritetut yksittäiset murhat eivät saa ihan siinä määrin huomiota kuin kymmenen murha. Seuraava pyrkii tietysti rikkomaan ennätyksen. Kolmas vaiko neljäs päivä, tuutti suoltaa yhä paskaa ammunnasta ja näyttää armeliaasti unohtaneen talouskriisin ja melamiinin maidossa, joista molemmista pitäisi jossain vaiheessa myös väsää artikkelit. Iso meedia toimii hyvin samalla kaavalla kuin pikkumeedia Leif, eli unohtaa tehä artikkelin jos ajankohtaisuus katoaa. Tämänkin tapauksen voi kuitenkin pohdiskella hyödyllisesti, eikä jälleen sortua leimaamaan ihmisiä suoraan kahopäiksi. En tiedä paljonko kaveria kiusattiin, mutta jotenkin haluan uskoa että paljon. Kouluammuskelu on pätevä argumentti moneen asiaan, joista Vanhasen jengi päätti sitten tarttua paskimpaan, mutta pätevin se on ehkä kiusaajille välttää kiusaamista. Siitä huolimatta etten diggaa aseista, tappamisesta, gun lovereista, tai ammuskelun tunnepitoista hypettämistä kumpaankaan suuntaan, koen jotenkin että koulukiusatut antavat oikeutetusti takas tarttumalla pyssyyn. Ääliöteinit, joiksi luen vaikka kaiken alle 16-vuotiaan ja kaikenikäiset amikset, eivät tiedä mitä tekevät, mutta varttuneempien oletan ymmärtävän paremmin, ja näiltä kiusaaminen on erityisen tuomittavaa ja ansaitsisi asianmukaisen eli ankaran rangaistuksen, jota ilman kiusaajat helvetin harvoin jäävät. Sinunkin kiusaajallasi on tällä hetkellä parempi duuni, parempi auto ja nätimpi vosu! Itse en tosin jaksa arvostaa näistä kolmesta hyvyydestä enää ainuttakaan, mutta joku muu saattaa. Karmaan luottaminen kusee kintuille aina silloin tällöin, mutta niin tekee koko maailma. En näe koulukiusauksen seurauksia perusteena hylätä vakaasti omaksumani karman laki. Onhan meillä ampujia!
MEKAP1 : Keski-itsereflektiivinen introduktio
Luotettava lähde toi tietooni, että taannoisen ampumavälikohtauksen (niin, ampumavälikohtauksia on ollut useita, mutta tiedätte silti mistä tapauksesta puhun, olenko oikeassa?) olisi voinut välttää kohtuuhintaisella ja hyväksyttävällä prostituutiolla. Korrektimmin ja yleisemmin sanoen, yhteiskunnassamme läheisyyden puute on kasvava ongelma, joka kärjistyy kohdistuessaan kavereihin, joiden kynnys hankkia ase ja käyttää sitä on matalahko. Vielä kärkevämmin tilanne voi purkautua, kun edellämainitunkaltaisella kaverilla on aikaa manailla ja suunnitella aseen käyttöä. Mielestäni tapaus olisi yhtäläisesti voitu välttää muuttamalla joitakin noin neljästäsadasta muusta asiasta, jotka vaikuttavat ihmisen kehitykseen yksilönä yhteiskunnassa.Tiedotusvälineen takana häärivä toimittajalauma vain nappaa oman vihollisensa joukosta ja läiskäisee sen kaikkien nähtäväksi. Kummasti vakavastiotettavan median sääntöihin tuntuu kuuluvan että syyt ovat tavalla tai toisella kasvottomia. Virkamiehen, asepolitiikan, yhteiskunnan vika. Toisaalta, tapauksen käsittelyn kuittaaminen kuolleen miehen syyttämisellä ei kovasti vie eteenpäin.
Tästä lähin pyrin viittaamaan Kauhajoki-draamaan vain äärimmäisestä pakosta, koska en välitä antaa tapaukselle yhtään enempää ansaitsematonta huomiota (tästä kertonen lisää jutussa, jota en välitä liittää käytävään kurssiin). Suurempien tiedottimien olisi ollut syytä tehdä samoin. Se antaa minulle kuitenkin kelvollisen sillan mediakasvatusaiheen avaamiseen blogissani. Mikä mahtoi olla tämä luotettava lähteeni ? Tietysti luotettavana pitämäni henkilön kertoma ! Toisin sanoen kuulin juttua. Tiedotusvälineistä vanhin on yhä kovasti elinvoimainen, varsinkin saatuaan uusimman median keinot käyttöönsä. Sen, minkä suullisesti tapahtuva viestintä häviää kattavuudessaan ja luotettavuudessaan, voittaa se yhtäältä moninaisuudellaan ja toisaalta tietynlaisella lahjomattomuudellaan. Perinteisen median, joihin luen radion, television, lehdistön ja keltaisen lehdistön on ajateltava vähintään mainostajiaan, mahdollisesti muita tahoja. Tämä aiheuttaa tietysti sen että tietyistä asioista ei puhuta, toisista asioista puhutaan tietyllä tavalla ja lähteille on tietyt kriteerit, joita ei välttämättä täytä se, että olet pelannut kouluampujan kanssa jotain tarpeetonta räiskintää. Tämä vähentää toisinaan asian kannalta hyvin tärkeää informaatiota. On äärimmäisen epätodennäköistä, että oletetun tiedottajaystäväni esimies tai muu auktoriteettitaho loisi hänelle motiivin valehdella minulle tai jättää jotain kertomatta. Suodatuksen vähäisyydestä internet saa jatkuvasti kritiikkiä, eikä vähiten siksi, että tästä syystä internet täyttyy kiihtyvällä tahdilla triviaalilla paskalla, kuten tällä blogilla. Kuitenkin suodattamattomasta materiaalista irtoaa helmiä, joiden arvoa ei voi mitata. Varomattomuus netissä on suonut minulle minuuteissa informaatiota, jonka keräämiseen Suomen Poliisilta meni puolisen vuotta !
Olen pikkuhiljaa taipunut seuraamaan tiedotusvälineinä uusinta ja vanhinta. Tuleehan minulle toki myös Aamulehti josta voin lopuksi tarkistaa virallisen totuuden. Televisiota minulla ei ole, eikä sellaista ole myöskään näköpiirissä, minkä toivon myös TV-maksuhallinnon virkamiesten ymmärtävän yhdellä kotikäynnillä. Pidän erityisesti siitä että näistä välineistä vastaanotettu informaatio on helpompi kyseenalaistaa, se kun on useasti räikeämpää. Jostain lapsuudesta päähäni on jäänyt että ihmisten ja internetin kertoman voi ja kannattaa kyseenalaistaa. Perinteisten välineiden viestiin olen oppinut luottamaan ja kyseenalaistaminen on tullut vasta paljon myöhemmin, jolloin taivun pitämään välineitä luotettavampana. Ei kymppiuutisissa voi valehdella. Minusta on vaivattomampaa kyseenalaistaa mikä tahansa netistälöytämäni potentiaalisena valheena, kuin jäädä pähkäilemään, uskonko uutisotsikkoa hyvällä sillä riskillä että saan väärää informaatiota, vai pyrinkö lukemaan tekstin syvemmin nähdäkseni, voiko siihen luottaa. Valikoitu totuus on suoraa valehtelua huomattavasti ovelampi ja fataalimpi keino räplätä informaatiota. Se voi jäädä myös huomaamatta. Toisaalta tällaiseen käytökseen vaikuttaa myös se että internetissä valikoin herkemmin, mitä luen, jolloin informaatiota on vähemmän, kuin esimerkiksi aamulehdessä, jonka jokaisen tekstin, tai vain jokaisen lukemani kyseenalaistaminen olisi vain työlästä. Suhtautumistani mediaan voisi kuvailla jonkin sortin kriittisyyttä, jolla toivon saavuttavani jonkinlaisen totuuden maan ja koko maailman tapahtumista. Totuudella tarkoitan tietysti informaatiorakennetta, jonka päänuppini voi saumattomasti hyväksyä.
Näillä eväin saattaa kurssi mennä läpi, jos inspiraatiota piisaa. Myöhäisen aloittamisen johdosta tahti on varmasti hurja. Ajatuksesta päästä helpolla täytynee kuitenkin luopua.
Tästä lähin pyrin viittaamaan Kauhajoki-draamaan vain äärimmäisestä pakosta, koska en välitä antaa tapaukselle yhtään enempää ansaitsematonta huomiota (tästä kertonen lisää jutussa, jota en välitä liittää käytävään kurssiin). Suurempien tiedottimien olisi ollut syytä tehdä samoin. Se antaa minulle kuitenkin kelvollisen sillan mediakasvatusaiheen avaamiseen blogissani. Mikä mahtoi olla tämä luotettava lähteeni ? Tietysti luotettavana pitämäni henkilön kertoma ! Toisin sanoen kuulin juttua. Tiedotusvälineistä vanhin on yhä kovasti elinvoimainen, varsinkin saatuaan uusimman median keinot käyttöönsä. Sen, minkä suullisesti tapahtuva viestintä häviää kattavuudessaan ja luotettavuudessaan, voittaa se yhtäältä moninaisuudellaan ja toisaalta tietynlaisella lahjomattomuudellaan. Perinteisen median, joihin luen radion, television, lehdistön ja keltaisen lehdistön on ajateltava vähintään mainostajiaan, mahdollisesti muita tahoja. Tämä aiheuttaa tietysti sen että tietyistä asioista ei puhuta, toisista asioista puhutaan tietyllä tavalla ja lähteille on tietyt kriteerit, joita ei välttämättä täytä se, että olet pelannut kouluampujan kanssa jotain tarpeetonta räiskintää. Tämä vähentää toisinaan asian kannalta hyvin tärkeää informaatiota. On äärimmäisen epätodennäköistä, että oletetun tiedottajaystäväni esimies tai muu auktoriteettitaho loisi hänelle motiivin valehdella minulle tai jättää jotain kertomatta. Suodatuksen vähäisyydestä internet saa jatkuvasti kritiikkiä, eikä vähiten siksi, että tästä syystä internet täyttyy kiihtyvällä tahdilla triviaalilla paskalla, kuten tällä blogilla. Kuitenkin suodattamattomasta materiaalista irtoaa helmiä, joiden arvoa ei voi mitata. Varomattomuus netissä on suonut minulle minuuteissa informaatiota, jonka keräämiseen Suomen Poliisilta meni puolisen vuotta !
Olen pikkuhiljaa taipunut seuraamaan tiedotusvälineinä uusinta ja vanhinta. Tuleehan minulle toki myös Aamulehti josta voin lopuksi tarkistaa virallisen totuuden. Televisiota minulla ei ole, eikä sellaista ole myöskään näköpiirissä, minkä toivon myös TV-maksuhallinnon virkamiesten ymmärtävän yhdellä kotikäynnillä. Pidän erityisesti siitä että näistä välineistä vastaanotettu informaatio on helpompi kyseenalaistaa, se kun on useasti räikeämpää. Jostain lapsuudesta päähäni on jäänyt että ihmisten ja internetin kertoman voi ja kannattaa kyseenalaistaa. Perinteisten välineiden viestiin olen oppinut luottamaan ja kyseenalaistaminen on tullut vasta paljon myöhemmin, jolloin taivun pitämään välineitä luotettavampana. Ei kymppiuutisissa voi valehdella. Minusta on vaivattomampaa kyseenalaistaa mikä tahansa netistälöytämäni potentiaalisena valheena, kuin jäädä pähkäilemään, uskonko uutisotsikkoa hyvällä sillä riskillä että saan väärää informaatiota, vai pyrinkö lukemaan tekstin syvemmin nähdäkseni, voiko siihen luottaa. Valikoitu totuus on suoraa valehtelua huomattavasti ovelampi ja fataalimpi keino räplätä informaatiota. Se voi jäädä myös huomaamatta. Toisaalta tällaiseen käytökseen vaikuttaa myös se että internetissä valikoin herkemmin, mitä luen, jolloin informaatiota on vähemmän, kuin esimerkiksi aamulehdessä, jonka jokaisen tekstin, tai vain jokaisen lukemani kyseenalaistaminen olisi vain työlästä. Suhtautumistani mediaan voisi kuvailla jonkin sortin kriittisyyttä, jolla toivon saavuttavani jonkinlaisen totuuden maan ja koko maailman tapahtumista. Totuudella tarkoitan tietysti informaatiorakennetta, jonka päänuppini voi saumattomasti hyväksyä.
Näillä eväin saattaa kurssi mennä läpi, jos inspiraatiota piisaa. Myöhäisen aloittamisen johdosta tahti on varmasti hurja. Ajatuksesta päästä helpolla täytynee kuitenkin luopua.
tiistai 23. syyskuuta 2008
2 Gb Ram, 500 Gb kovoo, mutta myös muuta paskaa
Nahzgul
Saatoit luulla että kuolin. Saatoit luulla että lopetin taas kirjoittamisen jälleen kerran. Saatoit olettaa, että ymmärsin vihdoin että blogini on paska. Ehkä oletit mahdollisesti, että elämäni on vaihteeksi liian hyvää kirjoittamaan blogia ja istumaan ruudulla, nyt kun kaikki on hyvin ja päädyin, minne tahdoin ja että olet minulle kateellinen ?
Olet väärässä.
Toisaalta saatoit tietää että olen matkalla kohti Pekka-Eerikin tai sen uuden lusmun, johon palaan myöhemmin, jalanjälkiä. Nimittäin, rakas petturiystäväni FujitsuSiemens jätti minut muutama viikko sitten jättäen minut meediapimentoon. Ei soi Asa, ei facebookia ei irc-galleriaa tai mitään muutakaan elintärkeää. Kolme viikkoa olen viettänyt siinä uskossa että elämästäni puuttuu paloja, joita Aamulehti, kitara, luonnossavietetty aika, päihteet tai yllättävät sosiaaliset suhteet eivät voi korvata. Vasta nyt kun uusi mylly tuli eteeni, väitän ymmärtäväni riittävästi digihuumeiden tuhoisasta vaikutuksesta. Enää ei sovi sanoa ainuttakaan poikkipuolista sanaa BigBredderin kyttääjistä. Olen viettänyt tässä noin neljä tuntia, uskon että aamulla on morkkis. Minusta ei edes tunnu erityisen hyvältä, ja muutakin tekemistä olisi, mutta en usko poistuvani tästä ihan pian. Huomenna en taida avata konetta lainkaan. Pitää katsoa miten käyn.
Mutta asiaan. Varoituksena niille, jotka ovat lukeneet jo tuhoutunutta materiaalia, blogini saattaa muuttua, dramaattisemmin kuin areenan tai luonnollisen kypsymisen osalta. Olen saanut luotettavaa tietoa että pitämällä tiettyjen reunaehtojen mukaista blogia, voin saavuttaa jopa 10 opintopistettä sekä mahdollisesti sivuaineen, joka tarhansetäkoululaiselle on vähintään kirous. Holhotaan melkein loppuun saakka mutta ei kuitenkaan ! Luvassa on mahdollisesti siis paskantärkeää ylioppilastekstiä, media-aiheista lätinää, sekä neuroottista referointia kurssikirjoihin ja luentomateriaaliin. Sen lisäksi että Ruupertti oppii lukemaan, saattaa hän oppia jotain mediakasvatuksesta ! Lähtökohtani tulee toivottavasti olemaan vähintäänkin mediakriittinen. Ensimmäiseksi haluan ottaa esille tämän Pekka-Eerikin kauhajokelaisen äpärälapsen, jonka oma nimi ei lie relevantti. Pekka-Eerikin karkeasti suoritettu jäljittely on liian läpinäkyvää, niin läpinäkyvää että koko uutinen vaikuttaa minusta jo kusetukselta. Mies taisi olla vain neljänneksen tyhmempi julkaisemansa materiaalin perusteella. Media tulee lussuttamaan varmasti jälleen kerran pahoinvoinnista ja siitä kuinka kahopäät saavat helposti pienikaliiberisia pyssyjä. Mikäs vastuu keississä on medialla ? Tämä kakkostapaus ei näyttänyt osoittavan omaa poliittista tai eettistä agendaa, hän vain toisti mekaanisesti edeltäjänsä temput. Niin että mitä tämä pölvästi luuli saavuttavansa? Mitä Pekka-Eerik sai, ehkä tahtomattaan, ehkä tarkoituksellisesti? Feimiä, sikana feimiä ! Luonnollisesti julkisuus ei ollut ihan sellaista, kuin Pekkapoika visioi, mutta kaikki julkisuus on julkisuutta. Luulen heikkolahjaisemman tapauksen ymmärtäneen, että toistamalla Pekan suorituksen mekaanisesti, keltainen lehdistö nostaa hänen nimensä historiallisten kahopäiden joukkoon. Näin saattaa myös käydä. Mitä tämä kaikki kertoo mediasta?
PS(Tarpeeton metateksti : Ensi kerralla kirjoitan oikeaa asiaa, mutta en sitä nyt jaksa tehdä. Välissä saattaa tosiaan jatkossa olla sitten mediakriittistäkin hevonpaskaa.)
Saatoit luulla että kuolin. Saatoit luulla että lopetin taas kirjoittamisen jälleen kerran. Saatoit olettaa, että ymmärsin vihdoin että blogini on paska. Ehkä oletit mahdollisesti, että elämäni on vaihteeksi liian hyvää kirjoittamaan blogia ja istumaan ruudulla, nyt kun kaikki on hyvin ja päädyin, minne tahdoin ja että olet minulle kateellinen ?
Olet väärässä.
Toisaalta saatoit tietää että olen matkalla kohti Pekka-Eerikin tai sen uuden lusmun, johon palaan myöhemmin, jalanjälkiä. Nimittäin, rakas petturiystäväni FujitsuSiemens jätti minut muutama viikko sitten jättäen minut meediapimentoon. Ei soi Asa, ei facebookia ei irc-galleriaa tai mitään muutakaan elintärkeää. Kolme viikkoa olen viettänyt siinä uskossa että elämästäni puuttuu paloja, joita Aamulehti, kitara, luonnossavietetty aika, päihteet tai yllättävät sosiaaliset suhteet eivät voi korvata. Vasta nyt kun uusi mylly tuli eteeni, väitän ymmärtäväni riittävästi digihuumeiden tuhoisasta vaikutuksesta. Enää ei sovi sanoa ainuttakaan poikkipuolista sanaa BigBredderin kyttääjistä. Olen viettänyt tässä noin neljä tuntia, uskon että aamulla on morkkis. Minusta ei edes tunnu erityisen hyvältä, ja muutakin tekemistä olisi, mutta en usko poistuvani tästä ihan pian. Huomenna en taida avata konetta lainkaan. Pitää katsoa miten käyn.
Mutta asiaan. Varoituksena niille, jotka ovat lukeneet jo tuhoutunutta materiaalia, blogini saattaa muuttua, dramaattisemmin kuin areenan tai luonnollisen kypsymisen osalta. Olen saanut luotettavaa tietoa että pitämällä tiettyjen reunaehtojen mukaista blogia, voin saavuttaa jopa 10 opintopistettä sekä mahdollisesti sivuaineen, joka tarhansetäkoululaiselle on vähintään kirous. Holhotaan melkein loppuun saakka mutta ei kuitenkaan ! Luvassa on mahdollisesti siis paskantärkeää ylioppilastekstiä, media-aiheista lätinää, sekä neuroottista referointia kurssikirjoihin ja luentomateriaaliin. Sen lisäksi että Ruupertti oppii lukemaan, saattaa hän oppia jotain mediakasvatuksesta ! Lähtökohtani tulee toivottavasti olemaan vähintäänkin mediakriittinen. Ensimmäiseksi haluan ottaa esille tämän Pekka-Eerikin kauhajokelaisen äpärälapsen, jonka oma nimi ei lie relevantti. Pekka-Eerikin karkeasti suoritettu jäljittely on liian läpinäkyvää, niin läpinäkyvää että koko uutinen vaikuttaa minusta jo kusetukselta. Mies taisi olla vain neljänneksen tyhmempi julkaisemansa materiaalin perusteella. Media tulee lussuttamaan varmasti jälleen kerran pahoinvoinnista ja siitä kuinka kahopäät saavat helposti pienikaliiberisia pyssyjä. Mikäs vastuu keississä on medialla ? Tämä kakkostapaus ei näyttänyt osoittavan omaa poliittista tai eettistä agendaa, hän vain toisti mekaanisesti edeltäjänsä temput. Niin että mitä tämä pölvästi luuli saavuttavansa? Mitä Pekka-Eerik sai, ehkä tahtomattaan, ehkä tarkoituksellisesti? Feimiä, sikana feimiä ! Luonnollisesti julkisuus ei ollut ihan sellaista, kuin Pekkapoika visioi, mutta kaikki julkisuus on julkisuutta. Luulen heikkolahjaisemman tapauksen ymmärtäneen, että toistamalla Pekan suorituksen mekaanisesti, keltainen lehdistö nostaa hänen nimensä historiallisten kahopäiden joukkoon. Näin saattaa myös käydä. Mitä tämä kaikki kertoo mediasta?
PS(Tarpeeton metateksti : Ensi kerralla kirjoitan oikeaa asiaa, mutta en sitä nyt jaksa tehdä. Välissä saattaa tosiaan jatkossa olla sitten mediakriittistäkin hevonpaskaa.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
