Mnaa, ensimmäinen uuden sukupolven vasaramäkeläinen on nyt synnytetty ja ristitty. Isä ei jostakin syystä ole syntynyt vuonna 1988. Lapsen nimeä en tiedä, mutta voin pitää vain kohtalon ivana, että kyseessä oli tyttölapsi. Nostalginen Vasaramäki-teksti on luvassa mikäli siitä tulee painokelpoinen. Samaan aikaan toisaalla, mansesterissa uusi kotipoikakulttuuri yrittää nostaa päätään. Analogioita menneisyyteen on useita. Ainoilla lapsilla on kuitenkin paljon opittavaa, mm. apajien omistajuudesta. Sain Paolo Freiren Sorrettujen pedagogiikan luettua. Edesmennyt setä olisi idolini, ellei idolius olisi kriittisen pedagogiikan ideologian vastaista. Kuten jossain aiemmin tulin maininneeksi, pidän tätä ajatussuuntaa hyvin löyhänä doktriinina, jonka pääsisältö on kriittisyys vallitsevaa asiaintilaa kohtaan, mahdollisesti dialogi sen kanssa. Täten se saa mitä erilaisimpia muotoja, eikä voi tulla redusoiduksi pelkkään kommarifeminismikannabismiin, jota ehdoitta kannatan, paitsi femarismia. Tärkeää olisi se oman nupin käyttöön kannustus. Olen lukenut myös Suomalaisen vieraskirjan tenttimateriaalina. Fanaattisuudestaan huolimatta, tai mahdollisesti juuri sen vuoksi, sain teoksesta inspiraatiota tähän tekstiin.
Suur-idoli T.V.P on kierrellyt viime aikoina maahanmuuttoaihetta sitä kuitenkaan vielä kunnolla lähestymättä, joten koen velvollisuudekseni älähtää ensin. Eivaan, vaiettu, jopa valehdeltu tulenarka aihe nyt vaan sattuu kiinnostamaan, erityisesti siksi että "keskustelijat" lukeutuvat melkolailla kahteen napaan : mongoloidinatsiääliöihin, joista (heh) fiksummat yhä osaavat räknätä tilastot niin, että voivat uskoa ruskeiden ja sitä tummempien absoluuttiseen sisäsyntyiseen tyhmyyteen. On myös huomattavaa että tällä natsigenrellä on taipumus vihaan myös homoseksuaaleja kohtaan, jotka todistettavasti eivät murenna hyvinvointijärjestelmäämme, nosta ylimääräistä Kela-kyhnyä tai raiskaa ketään kadulla. Kiinalainen lahjakkuusaalto, jota mm. youtube vahvistaa, pudottaa keltaiset tästä luokittelusta. Keltaiset ovat meitä parempia. Ihmetellessämme setien kanssa kiinalaisten prodigyjen esiintymistiheyttä, päädyimme jokseenkin lopputulokseen, että vitullisesta populaatiosta löytyy helpommin prodigyja. Luultavasti nykyisellä auktoriteettikapitalistisella painostusilmapiirillä on myös osansa ihmelapsien esiintuloon. Myös sisäsiittoisuus on kiinalaisille tuttua touhua.
Toinen napa on maahantuojavaltavirtagenre, joka pyrkii aktiivisesti estämään edellisten informaationkulun, ja tuomaan tänne lisää ihmisiä, joille ei anneta mitään vinkkiä, miten heidän pitäisi olla tai mitä tehdä. Tätä tehdään, koska "se on oikein", ts. humanitäärisistä ja taloudellisista syistä. Vaikka periaatteessa mielelläni kuuluisin viimeksi mainittuihin, näen tässä asettelussa vain kahdenlaisia valehtelijoita. Taannoinen onneton tv-väittely J. Halla-Ahon, kaimani Salménin ja jonkun hesaristin välillä tiivisti tämän huomattavasti. Natsi ei tainnut ainuttakaan argumenttia saada sanottua, muttei tainnut vastapoolikaan. Sen sijaan se käyttäytyi täysin epäasiallisesti, terävöittäen samalla, että on median tehtävä kertoa kansalle, mikä on oikein. Tällainen käytös edistääkin vitun varmasti sulavaa maahanmuuttoa ja sen hyväksymistä. Halla-aho vaikutti kuitenkin valmiimmalta keskustelemaan, propsit hänelle ehdoitta siitä.
Natsismi, xenofobia ja muu junttitouhu ovat melkoisen loppuunkaluttuja ilmiöitä, joten tiivistettynä ensimmäisestä ryhmästä : rodut ovat todennäköisesti olemassa (merkityksessä breed oletettavasti), mutta sisäsyntyistä absoluuttista tyhmyyttä ei ole. Absoluuttisia rotuja tai niiden määritelmiä ei myöskään taida oikein olla. On myös maininnan arvoista että mikäli kaikki viime aikoina maahanmuuttanut väki poistettaisiin, jäisi arvon kaljupäille työttöminä, syrjäytyneinä ja alkoholisteina jakamaton sija yhteiskuntamme pohjapaskassa. Maahanmuuton ja rotuismin, tai sen nykyisten soviteltujen, mutta yhä essentialististen uskomusten erottaminen toisistaan olisi ensi askel järkevälle keskustelulle, koskien molempia ryhmiä. Paljon mielenkiintoisempi kysymys on maahanmuuttajaistien himo roudata tänne väkeä, tarkoittaen lähinnä ruohonjuuritason toimijoita, noita hippejä, ja valtavirtaisia wannabehippejä. Oli oletettavasti aika, jolloin roudaaminen oikeutettiin hallinnolliselta suunnalta humanitäärisillä syillä, ts. suvaitsevaisen ja järkevän maailmankansalaisen tulee nähdä toisten hätä. Nykyisellään retoriikka on muuttunut, ja puhutaan taloudellisesta hyödystä, eli mustat paskaduuneihin. Neekeriorjuus-idea lie omaksuttua vanhoilta siirtomaaisänniltä, jotka pitävät rotia mm. Euroopan Unionissa. Ilmeisesti valtavirta kuitenkin hyväksyy muuton lähinnä erottautuakseen ensimmäisestä ääliöryhmästä, mutta yhä myös empaattis-humanitäärisistä syistä, joka on syynä nykypäivänä todella perseestä. Sen sijaan, että solidaarisuudesta leikattaisiin omaa elintasoa lähenemään maailman valtaväen keskiarvoa, päätämmekin roudata köyhät tänne, jolloin läskihyvinvointi, ts materiaalinen hyvinvointi lisääntyy, ekosysteemin kustannuksella. Myös neekeriorjuus on osoittautunut jokseenkin epäonnistuneeksi, nykyään kun siivoojankin melkein täytyisi osata suomea. Maahanmuuttotouhua ei ole ajateltu aivan loppuun. Kerätään tänne vitusti ihmisiä, ja.. mitä vittua sitten? Töitä Suomessa ei ole kaverille joka ei puhu suomea, varsinkaan mustalle tai ruskean eri sävyille. Kansalaisuus on kuitenkin annettu. Annetaan toimeentulotukea sitten. Kaverit elävät toimeentulotuellaan eristettynä kaikista yhteisöistään. Me menetämme rahaa, ja muuttajia vituttaa. Tai en minä tiedä, fasistiargumentti on, että tähän kaikki tännetulijat tähtäävätkin. Ei sillä, jos muuttaisin itse maahan johon en koe minkäänlaista kuuluvuuden tunnetta, mutta he antavat minulle rahaa, niin kai se minullekin kävisi. Retoriikka näyttäisi kusevan kintuilleen.
Typerän muuttoretoriikan pitäisi siis järkisyistä täällä loppua. Nähdäkseni syynä jatkumiseen on jonkinlainen syyllisyyden ja voimattomuuden tunne. Koska vallanpitäjät tahtovat pitää kiinni jälkimodernista, eli globaaleista markkinoista, täytyy maahanmuutto hyväksyä ehdoitta. Neekereiltä viedyt öljyt saavat kulkea vapaasti, mutta neekerismiehet eivät? Afrikan sulkemisesta seuraa vähintään konflikti. Telkkarista tiedämme että Afrikassa on paljon konetuliaseita, eikä vanhoista siirtomaa-asukeista niinkään pidetä. Näin näkee EU, Suomi seuraa. On tietysti mahdollista ettei jälkimodernia ole edes mahdollista hyydyttää. Ei, se on paskapuhetta. Jälkimoderni voidaan hyydyttää, mutta se vaatii vitullisia toimenpiteitä, joihin taloudellisen hyödyn valossa ei ruveta. Pienten ihmisten väliset jännitteet ovat triviaaleja, jos voidaan saavuttaa talouskasvua, samoin pohjoismainen hyvinvointijärjestelmä. Ei sellainen kuitenkaan toimi. Ilmiön jäädyttämiseksi väitän tarvittavan vähintään katastrofin, joka uhkaa myös Munacon ja Gayman-saarten asukkeja. Nykyvalossa duunia ei tule riittämään kellekkään, ja tarvitaan täysin uudenlainen järjestelmä. Rajojen sulkeminen nyt ei vain kuulu juttuun. Tarvitsemme Venäjän energiaa, muslimien (Yhdysvaltain) öljyä, riistettävien maiden banaaneja, tupakkaa ja kahvia. Tulevaisuudessa tarvitsemme kiinalaisten ruokaa. Jos tämä kohtuullisen edustuksen saanut ääliölauma PeSu aikoo nyt katkoa rajat, elintaso tulee vain laskemaan roimasti. Saatanavittu, taidanpa sittenkin äänestää heitä.
Tiivistettynä : Suomi tarvitsee tuontia, koska elo ilman on paskaa. Kolonialisti-EU tahtoo ihmistentuontia em. syistä. Suomi seuraa pitääkseen tuonnin rullaamassa, kohtuullisen nöyrästi vieläpä. Omavaraisuuden lisääminen ei olisi lainkaan huonoksi. Täydessä omavaraisuudessa elämämme olisi jokseenkin sopivan askeettista.
Itse muuttokysymykseen. Täällä ei selkeästi osata kotouttaa eikä huolehtia ekosysteemistä. Siksi tänne ei oikeastaan pitäisi tuoda ketään. Linkola sanoo sen parhaiten ilmaistessaan, että ennemmin tulisi suomalaiset viedä Afrikan savimajoihin. Kotouttaminen nähdään jotenkin pakkotoimintana maahanmuuttoihmisten silmissä, mutta on kuitenkin tarpeellista, jotta vältetään ilmeiset konfliktit, joita mm. TVP kuvailee osuvasti jossain muinaisessa tekstissä. Muualla Euroopassa on puhjennut jo ilmeisiä konflikteja. Maahanmuutto voi toimia, huolimatta mitä sillä pyritään saavuttamaan. Itse näen, että tehokas kotoutus/sosiaalistamisprosessi saisi muuttajat osallistumaan täysin hyvinvointiprosessiin (kuten muuttajat varhaisemmilta ajoilta, kun heitä oli oikeasti kourallinen), joka tosin murenisi itsekseen muiden ylirajaisten prosessien johdosta. Vaikka viskoisimme kaikki eriväriset –kulttuuriset –uskontoiset, mitkä tahansa ulos maasta, ei pölvästeille natseille silti riitä tulevaisuudessa töitä. Tästäkin huolimatta postmoderni vituttaa minua, ja uskon vastakeinon sisältävän uudenlaista omavaraista pikkuyhteisöitymistä, pois hallinnonalaisesta talousmososta, kuten kehitysmaiden asukkaista valtaosa eli, ennenkuin neekerit pantiin tekemään oma taloutensa. Sikäli valtio yksikkönä luultavasti trivialisoituu. Hyvinvointiyhteiskunta on aina perustunut jännitteille, jossa joku maksaa enemmän kuin muut. Vaatisi äärimmäistä solidaarisuutta pitää yllä muiden elämistä, mistä yhteiskuntarauhassa on aina ollut kyse, mutta mikä aina myös on ns. parempaa väkeä riipinyt. Edes jonkinlaisen globaalin tasapainon saavuttaminen vaatii jonkinlaista kompromissia. Siksi on vähintään oikein ja kohtuullista että te lihaasyövät, autoilevat läskit mulkerot saatte vaivoiksenne (hui!) homoja, juutalaisia ja neekereitä. Itse en ole joutunut vaikeuksiin. Minulle on kohtuullisen sama, miten maahanmuuttomussutuksessa lopulta käy. Valtaosalle natseista ei kuitenkaan käy hyvin. Repikää ihan rauhassa Suomea suomalaisille, Suomea ei pian enää ole.
tiistai 10. maaliskuuta 2009
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Höh. Luin edellisen tekstini, ja tuomitsin kannanottoja mongoloidisiksi ilman perusteita. Teen perusteet mahd myöhemmin. Nyt en jaksa. Tutustukaa keskusteluun itse, linkki ohessa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomalainen+totaalikielt%E4ytyj%E4+hakee+turvapaikkaa+Belgiasta/1135243130698
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomalainen+totaalikielt%E4ytyj%E4+hakee+turvapaikkaa+Belgiasta/1135243130698
perjantai 6. helmikuuta 2009
Minä ja rakas militanttini
Wellity. Viimekertaisesta näyttäisi olevan aikaa. Tekstejä voisi kuitenkin olla tulossa useita. Kyse on lähinnä siitä, montako ja missä kolossa jaksan tekstejä työskennellä. Koulunkäynti ja hyvinvoivalle paskaperseelle äärimmäinen köyhyys saattavat hieman viedä vapaaehtoisen työskentelyn kapasiteettia ja halua. Tällä hetkellä moodi on vähän sellainen, että pitäydyn jokseenkin asiallisessa tekstissä, sillä emootiopuolen näyttäisin hoitavani ihan oikeiden ihmisten parissa. Mainittakoon, että on havaittu viitteitä suuren ekskursion eli ns. tätiprojektin reaalisista mahdollisuuksista. Ne ovat olemassa. Elämä ei välttämättä ime niin pahasti.
Luimpas hesarin nettiversiosta Tuukka Masalinista, joka hakeutui valtiomme militaristista sortokoneistoa karkuun Belgiaan hakemaan poliittisen vangin statusta ja hankki samalla ns. kadunmiehen ehdottoman paheksunnan. Artikkelin yhteyteen oli virinnyt keskustelua. Tätä ennen olen karrikoinut hesarin lukijat hieman parempaan sakkiin, jopa tämän vakiintuneimman konservatiiviosan, jota en oikein muutoin osaa pitää arvossa. No, kadunmiehen antama paheksunta tällaisesta mammanpojasta, kusimunasta oli keskustelun yleinen nuotti. Tämä on jokseenkin ymmärrettävää. Vähemmän ymmärrettävää on, että keskustelussa esiintyvät argumentit hra Masalinia ja lopulta kaikkia "sivarihomoja"+pahempia tapauksia vastaan olivat noin 95-prosenttisesti täysin mongoloidisia. Oikeastaan niitä ei voi edes kutsua argumenteiksi, eikös argumentin tule perustua johonkin. Tästä voisi vetää johtopäätöksen että suomalaiset järkevät ihmiset heittäytyvät täysin apinoiksi, kun kyse on yleisestä asepalveluksesta, joka on vapaan maamme kulmakivi ja ainoa suoja ulkoista uhkaa vastaan. On tietysti todennäköisempää että hesarin kantalukijaväestö ei vaivaudu nettikeskusteluun, ja esiintyneet mongoloidit ovat yleisemmän laadun nettisyöpää, joita on tavattavissa lähes kaikilla foorumeilla yhdys sana virheineen. Olin havaitsevinani jotain trendiä sen suhteen että täysin molopäästi armeijaa kannattaneet eivät itse ole pärjänneet asepalveluksen puolella sanottavasti. He ovat ns. miehistöä. Järkeviä tapoja puolustaa maata esittivät lähinnä aliupseeritouhua tai korkeampaa käyneet. Näin vinkkinä, järkevä maanpuolustus on eri kuin yleinen asevelvollisuus, ja, hipille aina yhtä vittumaista myöntää, jokseenkin sama kuin NATO, ja perkeleesti sama kuin palkka-armeija, joka tekee järkeä. Jotenkin näyttäisi olevan, kuten kaikessa elämässä, että molopäät toistavat päättömänä mitä heille sanotaan, mutta myös järkevämpi väestö on helposti ajettavissa esim. perseennuolennalla. Toisaalta nämä järkevät ihmiset, jotka ovat upseeritouhuihinsa päätyneet, ovat luultavasti osanneet laskea sen yhteiskunnallisen hyödyn, sillä upseeritouhu on maassamme ns. vitun arvossaan. Itsekin olisin siihen ehkä kyennyt. Ehkä en, ammunhan päin helvettiä. Itse en kuitenkaan osaa jostain syystä pitää yhteiskunnan arvostusta arvossaan.
Edeltä luettavasta uskoisin tulevan kohtuullisen selväksi, etten ole suorittamassa aseellista palvelusta. Ensisijainen syy oli aikoinaan että henkinen downpressing kävisi liian suureksi, ja flippaisin. Tähän en kuitenkaan enää usko, omaanhan hyvin pitkälle sopeutuvan temperamentin. Pelkkä illuusio, että kaikki muutkin kestävät, saisi minut kestämään täysin järjettömiäkin asioita. Samainen illuusio luo monenlaista yhteenkuuluvuutta. Jos olisin päätynyt militanttiin militanttien seuraksi, saattaisin itsekin olla jo militantti. Nyt syihin jättää menemättä on hiipinyt kuitenkin halu kannanottoon. Syyt eivät ole eettiset, enkä osaisikaan näillä elämänkokemuksilla tehdä minkäänlaista numeroa tappamisesta, enkä yksilönvapauksista tai pakottamisista. Eettiset syyt ovat liian häilyviä, että perustaisin niille mitään kannanottoja. Kantani on enemmän poliittinen. Poliittinen kanta on halutessa helposti määriteltävissä, vaikka mulkerot edustushuoneessa yleensä implikoivat toista. Kantaani kuuluu jokseenkin se, että Suomen puolustusjärjestelmä on täysin typerä ja erityisesti ajastaan jäljessä. Se mitä nimettömät varusmiehet ovat puolustustaktiikoitaan minulle vuotaneet, näkisin systeemin edelleen pohjaavaan jonkinlaiseen massasotaan+siihen kuuluisaan talvisodan taisteluhenkeen. Menepäs taisteluhengelläsi torjumaan ohjuksia. Reaalinen uhka Suomen valtiolle, elleivät skandinaaviset ja muut germaaniset kansat yhteistuumin päätä poistaa kartalta meitä mongoolisukuja, tulee tasan idästä. Kansainvälisestä terrorismista en tiedä tarpeeksi, eikä tunnu tietävän Puolustusvoimatkaan, se jätettäköön siis omaan arvoonsa myöhemmin tutustuttavaksi. Itämme on osoittanut lähiaikoina mihin kykenee esimerkiksi Georgian seuduilla. Tapaus on häilyvä osoitus muutamasta asiasta. Myös meidät on kansana äärimmäisen helppo raiskata halutessa. Kansainvälinen painostus on hyvin pitkälle hevonpaskaa. Estivätkö suurvallan ohjuskilvet Georgian kansan lähes täydellistä nöyryytystä? Piskuinen armeija ei ole todellinen pelote idälle. Meitä tosin on oletettavasti paljon useampi. Tuntien kuitenkin osin ikäpolveani, sanoisin sodan syttyessä meidän olevan vähintään kusessa. Tätä faktaa ei muuta se, että kaikki typerät läskit ja mentaalisti epävakaat nistit tästä huolimatta koulutetaan tykinruoaksi "varoiksi".
Kansantaloudellinen menetys on ehkä kelvollisin argumentti. Jokainen voi päässään tehdä laskelmia, paljonko maksaa kouluttaa koko ikäluokan läskit tapettaviksi verrattuna siihen että koulutetaan se ikäpolven ei-läski neljännes, tai hyvin todennäköisesti paljon pienempi osa, oveliksi, taitaviksi tappajiksi ja muiden marginaalisempien maanpuolustustaitojen ammattilaisiksi. Heille olisi ja on nytkin varaa maksaa oikeat rahat eikä mitään nälkäpäivärahaa, ja menettely tulisi silti halvemmaksi. Läskit voivat hyödyttää yhteiskuntaa jollain muulla, rauhan aikana oleellisemmalla panoksella. Tähän ei ole tarpeellista pyrkiä pakolla. Pakko vähentää motivaatiota suunnattomasti. Viimeiset argumenttini ovat jokseenkin utopistisia. Olen ensimmäiseksi tullut pitkän harkinnan tuloksena johtopäätökseen, että sota hyödyttää harvoja ja haittaa monia. Sotiminen näyttäisi tämän pohjalta olevan näiden harvojen ylläpitämää, loput, ne jotka mekaanisen tappamisen suorittavat, ovat vain tyhmiä, tai kollektiivisesti tyhmiä, mikä on ulkoisen käytöksen kannalta aivan yhtä typerää. En aio olla kollektiivisesti tyhmä näin dramaattisella tavalla. Jos sinäkään et olisi, eikä hänkään, ei maailmassa olisi sotia. Luuletko, että yksi harhaanjohtaja kymmenen perseennuolijansa kera mahtaa teille mitään, jos teitä on, sanotaan miljoona? Näin tuntuu luulevan moni erilaisissa sosiokulttuurisissa konteksteissa. Massan älykkyyteen ei vain voi luottaa.
Minulle on sanottu, että yleinen asevelvollisuus on suunnaton kansallisen integraation ylläpitäjä. Tämä vaikuttaa intuitiivisesti todelta. Valtaosa ei todellakaan tappaisi rakasta inttikaveriaan. Kollektiivinen tyhmyys ei ole yksiselitteisesti paha. Palkka-armeijan riskitekijä lienee ehdottomasti uuden kansalaissodan syttyminen, mikäli nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa syntyy esim. sairaan kilpailun tuloksena rankkaa bipolarisaatiota. Siihen kuitenkin liittyen, on todennäköistä että kansallisvaltiot lakkaavat pian olemasta postmodernin tulon myötä. "Pian" on tosin suhteellinen käsite, en tiedä hengitänkö enää "pian". Monessa mongoloidiseksi tuomitsemassani argumentissa mainittiin aseenkanto yhteiskunnalliseksi vastuuksi, kuten verojen maksaminen. Pakko on pakko. Kärjistettynä, olet olemassa valtiotasi varten. Jätettäköön käsittelemättä, kuinka yhteiskunnalliset pakot ovat aina jokseenkin relativistisia. Kertoo kuitenkin jotain yhteiskunnasta, jos se olettaa suuren osan kansastaan olevan kelvollinen kantamaan asetta, jopa siihen asti että se on yleisin ja arvostettavin velvollisuus. Samasta syystä useimmat muut länkkärivaltiot ovat tämän homman ulkoistaneet lähinnä omille pölkkypäilleen. Köyhistä pääsee helposti eroon lähettämällä ne pyssyn seurassa Lähi-itään. Armeijassa opittava kurinalaisuus, nöyryys ja muu hevonpaska ovat myös tekemässä kuolemaa hyödyllisinä ominaisuuksina muussa elämässä. Postmodernina mulkkukakarana olen itsenäinen subjekti. Väitän että kantamatta asetta hyötyni tälle yhteiskunnalle voi olla armeijansa puurtavaan pölvästiin nähden kymmenkertainen, ja annan panokseni mielelläni vapaaehtoisesti. Pakkoa en suosittele käytettäväksi. Jos minut haluttaisiin poistaa kuolevasta valtiojärjestyksestä siksi, että pidän yhtä sen aspektia typeränä, se on enemmän valtion menetys, kuin minun. Suomella ei ole minulle itseisarvoa. Vallitseva järjestelmä on useilta osin kelvollinen, ja hyvää hyvyyttäni tahdon antaa sille panokseni, enkä välttämättä olisi sitä ensimmäisenä hajottamassa. Vallitseva ääliömäinen epäkohta kuitenkin kalvaa minua. Ei tietenkään vähiten siksi, että se vaikuttaa elämääni vallitsevalla hetkellä, joka edes häilyvästi lähentelee jonkinlaista onnellisuutta. Elämäänsä tyytyväinen ei kaipaa militanttia. Ehkä minua arvostetaan Keniassa. En tosin tiedä, panisivatko sielläkin aseen kouraan.
Yksittäisen ihmisen kannanotto yksinään on kohtuullisen naurettava, ellei se ole äärimmäinen, kuten hra Masalinin ja tuon yhden aiemman tapauksessa oli. Siksi olen miettinyt vakavasti ilmaisenko kantani liittymällä sovinnaiseen sivarijoukkoon, ja säilyttämällä pienen yhteiskunnallisen arvostuksen työkokemuksen muodossa, vai menemällä linnaan, josta ainoa hyöty voisi olla ns linnakundistatus, jolla legendojen mukaan saa kummasti naisia. Voisin myös säästää aikaani ja kiemurrella systeemistä irti paperisodan ja tunnettujen jekkujen turvin. Se ei vain olisi selkärankaista. Ehkä voisin tehdä draamaa ja karata vaikka Putinin huomaan. Todellinen kannanotto olisi tietysti mennä armeijaan suorittamaan "isojen poikien school shooting". Repikää siitä solidaarisuutta että heti saadessani kovia panoksia mataloitan koko tupani, tai isomman lauman, en tiedä miten kovilla ampuminen on järjestetty. "I did it for peace&love". Vaihtoehtoja on useita. Valtio voisi tietysti tulla hieman vastaan ja lakkauttaa yleisen velvollisuuden ennenkuin joudun toteuttamaan mitään ylläolevista. Seuraava, joka keuhkoaa minulle militanttiin menosta, sanon vain "tiedätkös setä (tai täti!) että ajat ovat muuttuneet!"
PS Pitänee muistaa täyttää se seuraavakin lykkäyslomake
Luimpas hesarin nettiversiosta Tuukka Masalinista, joka hakeutui valtiomme militaristista sortokoneistoa karkuun Belgiaan hakemaan poliittisen vangin statusta ja hankki samalla ns. kadunmiehen ehdottoman paheksunnan. Artikkelin yhteyteen oli virinnyt keskustelua. Tätä ennen olen karrikoinut hesarin lukijat hieman parempaan sakkiin, jopa tämän vakiintuneimman konservatiiviosan, jota en oikein muutoin osaa pitää arvossa. No, kadunmiehen antama paheksunta tällaisesta mammanpojasta, kusimunasta oli keskustelun yleinen nuotti. Tämä on jokseenkin ymmärrettävää. Vähemmän ymmärrettävää on, että keskustelussa esiintyvät argumentit hra Masalinia ja lopulta kaikkia "sivarihomoja"+pahempia tapauksia vastaan olivat noin 95-prosenttisesti täysin mongoloidisia. Oikeastaan niitä ei voi edes kutsua argumenteiksi, eikös argumentin tule perustua johonkin. Tästä voisi vetää johtopäätöksen että suomalaiset järkevät ihmiset heittäytyvät täysin apinoiksi, kun kyse on yleisestä asepalveluksesta, joka on vapaan maamme kulmakivi ja ainoa suoja ulkoista uhkaa vastaan. On tietysti todennäköisempää että hesarin kantalukijaväestö ei vaivaudu nettikeskusteluun, ja esiintyneet mongoloidit ovat yleisemmän laadun nettisyöpää, joita on tavattavissa lähes kaikilla foorumeilla yhdys sana virheineen. Olin havaitsevinani jotain trendiä sen suhteen että täysin molopäästi armeijaa kannattaneet eivät itse ole pärjänneet asepalveluksen puolella sanottavasti. He ovat ns. miehistöä. Järkeviä tapoja puolustaa maata esittivät lähinnä aliupseeritouhua tai korkeampaa käyneet. Näin vinkkinä, järkevä maanpuolustus on eri kuin yleinen asevelvollisuus, ja, hipille aina yhtä vittumaista myöntää, jokseenkin sama kuin NATO, ja perkeleesti sama kuin palkka-armeija, joka tekee järkeä. Jotenkin näyttäisi olevan, kuten kaikessa elämässä, että molopäät toistavat päättömänä mitä heille sanotaan, mutta myös järkevämpi väestö on helposti ajettavissa esim. perseennuolennalla. Toisaalta nämä järkevät ihmiset, jotka ovat upseeritouhuihinsa päätyneet, ovat luultavasti osanneet laskea sen yhteiskunnallisen hyödyn, sillä upseeritouhu on maassamme ns. vitun arvossaan. Itsekin olisin siihen ehkä kyennyt. Ehkä en, ammunhan päin helvettiä. Itse en kuitenkaan osaa jostain syystä pitää yhteiskunnan arvostusta arvossaan.
Edeltä luettavasta uskoisin tulevan kohtuullisen selväksi, etten ole suorittamassa aseellista palvelusta. Ensisijainen syy oli aikoinaan että henkinen downpressing kävisi liian suureksi, ja flippaisin. Tähän en kuitenkaan enää usko, omaanhan hyvin pitkälle sopeutuvan temperamentin. Pelkkä illuusio, että kaikki muutkin kestävät, saisi minut kestämään täysin järjettömiäkin asioita. Samainen illuusio luo monenlaista yhteenkuuluvuutta. Jos olisin päätynyt militanttiin militanttien seuraksi, saattaisin itsekin olla jo militantti. Nyt syihin jättää menemättä on hiipinyt kuitenkin halu kannanottoon. Syyt eivät ole eettiset, enkä osaisikaan näillä elämänkokemuksilla tehdä minkäänlaista numeroa tappamisesta, enkä yksilönvapauksista tai pakottamisista. Eettiset syyt ovat liian häilyviä, että perustaisin niille mitään kannanottoja. Kantani on enemmän poliittinen. Poliittinen kanta on halutessa helposti määriteltävissä, vaikka mulkerot edustushuoneessa yleensä implikoivat toista. Kantaani kuuluu jokseenkin se, että Suomen puolustusjärjestelmä on täysin typerä ja erityisesti ajastaan jäljessä. Se mitä nimettömät varusmiehet ovat puolustustaktiikoitaan minulle vuotaneet, näkisin systeemin edelleen pohjaavaan jonkinlaiseen massasotaan+siihen kuuluisaan talvisodan taisteluhenkeen. Menepäs taisteluhengelläsi torjumaan ohjuksia. Reaalinen uhka Suomen valtiolle, elleivät skandinaaviset ja muut germaaniset kansat yhteistuumin päätä poistaa kartalta meitä mongoolisukuja, tulee tasan idästä. Kansainvälisestä terrorismista en tiedä tarpeeksi, eikä tunnu tietävän Puolustusvoimatkaan, se jätettäköön siis omaan arvoonsa myöhemmin tutustuttavaksi. Itämme on osoittanut lähiaikoina mihin kykenee esimerkiksi Georgian seuduilla. Tapaus on häilyvä osoitus muutamasta asiasta. Myös meidät on kansana äärimmäisen helppo raiskata halutessa. Kansainvälinen painostus on hyvin pitkälle hevonpaskaa. Estivätkö suurvallan ohjuskilvet Georgian kansan lähes täydellistä nöyryytystä? Piskuinen armeija ei ole todellinen pelote idälle. Meitä tosin on oletettavasti paljon useampi. Tuntien kuitenkin osin ikäpolveani, sanoisin sodan syttyessä meidän olevan vähintään kusessa. Tätä faktaa ei muuta se, että kaikki typerät läskit ja mentaalisti epävakaat nistit tästä huolimatta koulutetaan tykinruoaksi "varoiksi".
Kansantaloudellinen menetys on ehkä kelvollisin argumentti. Jokainen voi päässään tehdä laskelmia, paljonko maksaa kouluttaa koko ikäluokan läskit tapettaviksi verrattuna siihen että koulutetaan se ikäpolven ei-läski neljännes, tai hyvin todennäköisesti paljon pienempi osa, oveliksi, taitaviksi tappajiksi ja muiden marginaalisempien maanpuolustustaitojen ammattilaisiksi. Heille olisi ja on nytkin varaa maksaa oikeat rahat eikä mitään nälkäpäivärahaa, ja menettely tulisi silti halvemmaksi. Läskit voivat hyödyttää yhteiskuntaa jollain muulla, rauhan aikana oleellisemmalla panoksella. Tähän ei ole tarpeellista pyrkiä pakolla. Pakko vähentää motivaatiota suunnattomasti. Viimeiset argumenttini ovat jokseenkin utopistisia. Olen ensimmäiseksi tullut pitkän harkinnan tuloksena johtopäätökseen, että sota hyödyttää harvoja ja haittaa monia. Sotiminen näyttäisi tämän pohjalta olevan näiden harvojen ylläpitämää, loput, ne jotka mekaanisen tappamisen suorittavat, ovat vain tyhmiä, tai kollektiivisesti tyhmiä, mikä on ulkoisen käytöksen kannalta aivan yhtä typerää. En aio olla kollektiivisesti tyhmä näin dramaattisella tavalla. Jos sinäkään et olisi, eikä hänkään, ei maailmassa olisi sotia. Luuletko, että yksi harhaanjohtaja kymmenen perseennuolijansa kera mahtaa teille mitään, jos teitä on, sanotaan miljoona? Näin tuntuu luulevan moni erilaisissa sosiokulttuurisissa konteksteissa. Massan älykkyyteen ei vain voi luottaa.
Minulle on sanottu, että yleinen asevelvollisuus on suunnaton kansallisen integraation ylläpitäjä. Tämä vaikuttaa intuitiivisesti todelta. Valtaosa ei todellakaan tappaisi rakasta inttikaveriaan. Kollektiivinen tyhmyys ei ole yksiselitteisesti paha. Palkka-armeijan riskitekijä lienee ehdottomasti uuden kansalaissodan syttyminen, mikäli nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa syntyy esim. sairaan kilpailun tuloksena rankkaa bipolarisaatiota. Siihen kuitenkin liittyen, on todennäköistä että kansallisvaltiot lakkaavat pian olemasta postmodernin tulon myötä. "Pian" on tosin suhteellinen käsite, en tiedä hengitänkö enää "pian". Monessa mongoloidiseksi tuomitsemassani argumentissa mainittiin aseenkanto yhteiskunnalliseksi vastuuksi, kuten verojen maksaminen. Pakko on pakko. Kärjistettynä, olet olemassa valtiotasi varten. Jätettäköön käsittelemättä, kuinka yhteiskunnalliset pakot ovat aina jokseenkin relativistisia. Kertoo kuitenkin jotain yhteiskunnasta, jos se olettaa suuren osan kansastaan olevan kelvollinen kantamaan asetta, jopa siihen asti että se on yleisin ja arvostettavin velvollisuus. Samasta syystä useimmat muut länkkärivaltiot ovat tämän homman ulkoistaneet lähinnä omille pölkkypäilleen. Köyhistä pääsee helposti eroon lähettämällä ne pyssyn seurassa Lähi-itään. Armeijassa opittava kurinalaisuus, nöyryys ja muu hevonpaska ovat myös tekemässä kuolemaa hyödyllisinä ominaisuuksina muussa elämässä. Postmodernina mulkkukakarana olen itsenäinen subjekti. Väitän että kantamatta asetta hyötyni tälle yhteiskunnalle voi olla armeijansa puurtavaan pölvästiin nähden kymmenkertainen, ja annan panokseni mielelläni vapaaehtoisesti. Pakkoa en suosittele käytettäväksi. Jos minut haluttaisiin poistaa kuolevasta valtiojärjestyksestä siksi, että pidän yhtä sen aspektia typeränä, se on enemmän valtion menetys, kuin minun. Suomella ei ole minulle itseisarvoa. Vallitseva järjestelmä on useilta osin kelvollinen, ja hyvää hyvyyttäni tahdon antaa sille panokseni, enkä välttämättä olisi sitä ensimmäisenä hajottamassa. Vallitseva ääliömäinen epäkohta kuitenkin kalvaa minua. Ei tietenkään vähiten siksi, että se vaikuttaa elämääni vallitsevalla hetkellä, joka edes häilyvästi lähentelee jonkinlaista onnellisuutta. Elämäänsä tyytyväinen ei kaipaa militanttia. Ehkä minua arvostetaan Keniassa. En tosin tiedä, panisivatko sielläkin aseen kouraan.
Yksittäisen ihmisen kannanotto yksinään on kohtuullisen naurettava, ellei se ole äärimmäinen, kuten hra Masalinin ja tuon yhden aiemman tapauksessa oli. Siksi olen miettinyt vakavasti ilmaisenko kantani liittymällä sovinnaiseen sivarijoukkoon, ja säilyttämällä pienen yhteiskunnallisen arvostuksen työkokemuksen muodossa, vai menemällä linnaan, josta ainoa hyöty voisi olla ns linnakundistatus, jolla legendojen mukaan saa kummasti naisia. Voisin myös säästää aikaani ja kiemurrella systeemistä irti paperisodan ja tunnettujen jekkujen turvin. Se ei vain olisi selkärankaista. Ehkä voisin tehdä draamaa ja karata vaikka Putinin huomaan. Todellinen kannanotto olisi tietysti mennä armeijaan suorittamaan "isojen poikien school shooting". Repikää siitä solidaarisuutta että heti saadessani kovia panoksia mataloitan koko tupani, tai isomman lauman, en tiedä miten kovilla ampuminen on järjestetty. "I did it for peace&love". Vaihtoehtoja on useita. Valtio voisi tietysti tulla hieman vastaan ja lakkauttaa yleisen velvollisuuden ennenkuin joudun toteuttamaan mitään ylläolevista. Seuraava, joka keuhkoaa minulle militanttiin menosta, sanon vain "tiedätkös setä (tai täti!) että ajat ovat muuttuneet!"
PS Pitänee muistaa täyttää se seuraavakin lykkäyslomake
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Vittuakos tässä nyt pitäisi tehdä!
Joskus tulee näitä päiviä että kirjoittaminen tapahtuu velvollisuuksista itseäni kohtaan. Millään ei jaksaisi, eikä mitään ihmeellistä, tai inspiroivaa ole oikein tapahtunut. En tunne enää meneväni eteenpäin ihmisenä, tai pikemminkin eteenpäin meno alkaa olevaan riippuva työpanoksestani, mistä en oikein pidä. T. Virtaperkokin näyttää saaneen kaiken, erityisesti päänsä kondikseen, näyttäisi olevan päätymässä yliopistoon ja ehkä massiivinen, monoliittinen yritys saada ns. pillua on lähempänä päämääräänsä kuin aiemmin. Yliopistoon päätyminen näyttäisi ratkaisevan kaiken, mutta tuo harhaluulo on vitullinen. Ajatusmaailmani laajenee, mutta maailmani ei. On lausuttu julki, että liian laaja ajatusmaailma ehkäisee uusien kokemuksien syntymistä. Niin totta. Lisää suoritusta, lisää sidottua ei-omaehtoista työskentelyä. Plussaksi sanottakoon että kirjat, joihin on pakotettu tutustumaan sisältävät suurimmaksi osaksi hienoja, tuoreita ajatuksia.
Viime aikoina olen pohtinut jälkimodernia (postmoderni käsitteenä on jo vähintään raiskattu) aikaa, johon vääjämättä ollaan kai menossa parin, mahdollisesti yhden sukupolven varoituksella. Tai se tapahtuu justnytkin, ilmiöthän ovat hiipiviä. Jälkimoderni jokseenkin tiivistettynä on leimallisesti sekasortoinen, hektinen ja survivalistinen aikakausi, jona ihmisapina pystyy pitämään huolen tasan itsestään, jos pystyy. Samoista syistä olen pyrkinyt olemaan periaatteesta kiihtyvää jälkimodernisaatiota vastaan, vaikka tietäisinkin vallitsevassa tilanteessa selviäväni halutessani. Varsinainen valaistuminen tulevasta tapahtui vasta, kun osasin erottaa jälkimodernin vihollisestani uusliberalismista, jonka kuolema on jälkimodernin myötä myös mahdollinen. Uusi aikakausi tulee oletettavasti rikkomaan protestanttisen työetiikan, sillä sen mukaista järjestelmää ei ole mahdollista tai järkevää pitää yllä. Palikkakielellä vakkariduuni, jonka määrä ja laatu, lähinnä määrä tänä päivänä määrittelee arvosi ihmisenä, on mahdollinen yhä harvemmalle, sillä kaiken epämielekkään työn voi ja kannattaa vähitellen teettää automaatilla. Ainoa tarpeellinen työ on poikkeusnerojen ajatustyö, jota koneet eivät toistaiseksi suorita tyydyttävästi. Myöskään oma alani, monialainen kasvatus, ei tule koskaan kuolemaan. Olen kyseenalaistanut itseni tulevana muka-akateemisena tarhansetänä jo monesti, mutta olen yhä varmempi että jonkinlainen kasvatuksen toteuttaminen tulee kuulumaan elämääni. Täysin eri asia on, tuleeko kasvatus tulevaisuudessa tuomaan sapuskaa mahaani. Viimeisessä hädässä pitänee luopua kokonaan ihmisten kasvatuksesta. Joka tapauksessa ihmisellä tulee tulevaisuudessa olemaan paljon enemmän erilaatuista vapaa-aikaa, työttömyyden, driftaamisen, mutta mahdollisesti seikkailun muodossa! Juuri tämä katkonaisuus näytti tekevän minusta ihmistä vielä viime vuoden puolella, kun en vielä ollut modernille tyypillisesti sitoutunut instituutioon. Halusin kuitenkin instituutioon kovasti, ja se oli fataali virhe, lukuunottamatta pientä inspiraation antoa. Tehdä töitä vasta sitten kun on pakko, ja muu aika kasvaa itse ihmisenä, ja mahdollisesti yhteiskunnan vaikuttavana palana. Näyttäisin sittenkin olevani jälkimodernin lapsia. Tulevaisuudenkuvana näkisin vastaavanlaista driftailua seuraavan koko elämän, enkä voi pitää sitä pahana. Se mitä driftailusta seuraa, riippuu harhaanjohtajista ja heidän arvostuksistaan. Todennäköisesti siis ne harvat jotka jotain järkevää maailmassa pystyvät vielä tekemään rikastuvat, ja muu maailma kurjistuu. Hetkinen? Tilannehan näyttää olleen tämä ainakin koko vitun 1900-luvun, oikeastaan ihan since the beginning. Tilanne voidaan kuitenkin nyt kääntää, niinkuin niin monta kertaa aiemmin, kun asiat ovat näyttäneet menevän parempaan suuntaan. Jälkimoderni voisi kuitenkin tulla ajaksi, jolloin kaikki driftaajat eli ihmisten valtaosa päätyisi jokseenkin samaan asemaan lukuunottamatta tietenkään heidän henkilökohtaisia ominaisuuksiaan. Tällöin driftaus olisi mainstream, eikä arvosi voisi olla kiinni suorittamisesta.
Henkilökohtaiset ominaisuudet näyttäisivät olevan nykyisen tutkimustiedoksi kutsuttavan propagandan valossa olevan myös modernin tuottamaa hevonpaskaa. Henkilökohtaisia ominaisuuksia ei ole, sillä ne muokkautuvat jatkuvasti ympäristön ja oman funailun vuorovaikutuksen ansiosta. Illuusio pysyvistä ominaisuuksista on modernien rasistihomofobirottarallipölvästien tuottama konventio, jolla ihmiset on mahdollista luokitella hyviin ja huonoihin, valkoisiin ja "muihin". Ei ole olemassa hyviä ja huonoja ihmisiä, on vain hienoja ja täysin paskoja ympäristöjä, joihin myös on mahdollista vaikuttaa. Alan pikkuhiljaa uskomaan että geeniperimäsi, verrattuna siihen länkkärillä kahdeksaankymmeneen vuoteen, jonka vietät ympäristössäsi, on täysin triviaali pikkuseikka. Behavioristit kuuluvat nykypsykologiassa niihin koulukuntiin, joiden ajatusmaailma on ikäänkuin vanhentunut. Koulukunnan edustaja Watson kuitenkin ilmaisi jotain järkevää pyytäessään lapsia, joista voisi oikeissa olosuhteissa tehdä huumediilereitä, varkaita ja tappajia, mutta myös tohtoreita, puskatohtoreita ja presidenttejä välittämättä heidän perimästään. Olen kuitenkin yhtäläisesti vakuuttunut että tämä ympäristöksi kutsumani ja varsinkin yksilön ja tämän ympäristön vuorovaikutus on liian kompleksi, liian monta faktoria sisältävä prosessi, että Watsonin visio olisi järkevä. Ehkä koneet pystyvät joskus laittamaan ihmiset ruotuun. Tarkoituksemme lajina alkaa sitämyöten olla täytetty.
Niin että vittuakos tässä nyt pitäisi tehdä! Kärsivällisyys ei muuten kuulu jälkimoderniin. En siis ole silkkaa jälkimodernistimassaa ! Mutta ehkä kärsivällisyys on vain huonosti kanavoitua kuumotusta.
Viime aikoina olen pohtinut jälkimodernia (postmoderni käsitteenä on jo vähintään raiskattu) aikaa, johon vääjämättä ollaan kai menossa parin, mahdollisesti yhden sukupolven varoituksella. Tai se tapahtuu justnytkin, ilmiöthän ovat hiipiviä. Jälkimoderni jokseenkin tiivistettynä on leimallisesti sekasortoinen, hektinen ja survivalistinen aikakausi, jona ihmisapina pystyy pitämään huolen tasan itsestään, jos pystyy. Samoista syistä olen pyrkinyt olemaan periaatteesta kiihtyvää jälkimodernisaatiota vastaan, vaikka tietäisinkin vallitsevassa tilanteessa selviäväni halutessani. Varsinainen valaistuminen tulevasta tapahtui vasta, kun osasin erottaa jälkimodernin vihollisestani uusliberalismista, jonka kuolema on jälkimodernin myötä myös mahdollinen. Uusi aikakausi tulee oletettavasti rikkomaan protestanttisen työetiikan, sillä sen mukaista järjestelmää ei ole mahdollista tai järkevää pitää yllä. Palikkakielellä vakkariduuni, jonka määrä ja laatu, lähinnä määrä tänä päivänä määrittelee arvosi ihmisenä, on mahdollinen yhä harvemmalle, sillä kaiken epämielekkään työn voi ja kannattaa vähitellen teettää automaatilla. Ainoa tarpeellinen työ on poikkeusnerojen ajatustyö, jota koneet eivät toistaiseksi suorita tyydyttävästi. Myöskään oma alani, monialainen kasvatus, ei tule koskaan kuolemaan. Olen kyseenalaistanut itseni tulevana muka-akateemisena tarhansetänä jo monesti, mutta olen yhä varmempi että jonkinlainen kasvatuksen toteuttaminen tulee kuulumaan elämääni. Täysin eri asia on, tuleeko kasvatus tulevaisuudessa tuomaan sapuskaa mahaani. Viimeisessä hädässä pitänee luopua kokonaan ihmisten kasvatuksesta. Joka tapauksessa ihmisellä tulee tulevaisuudessa olemaan paljon enemmän erilaatuista vapaa-aikaa, työttömyyden, driftaamisen, mutta mahdollisesti seikkailun muodossa! Juuri tämä katkonaisuus näytti tekevän minusta ihmistä vielä viime vuoden puolella, kun en vielä ollut modernille tyypillisesti sitoutunut instituutioon. Halusin kuitenkin instituutioon kovasti, ja se oli fataali virhe, lukuunottamatta pientä inspiraation antoa. Tehdä töitä vasta sitten kun on pakko, ja muu aika kasvaa itse ihmisenä, ja mahdollisesti yhteiskunnan vaikuttavana palana. Näyttäisin sittenkin olevani jälkimodernin lapsia. Tulevaisuudenkuvana näkisin vastaavanlaista driftailua seuraavan koko elämän, enkä voi pitää sitä pahana. Se mitä driftailusta seuraa, riippuu harhaanjohtajista ja heidän arvostuksistaan. Todennäköisesti siis ne harvat jotka jotain järkevää maailmassa pystyvät vielä tekemään rikastuvat, ja muu maailma kurjistuu. Hetkinen? Tilannehan näyttää olleen tämä ainakin koko vitun 1900-luvun, oikeastaan ihan since the beginning. Tilanne voidaan kuitenkin nyt kääntää, niinkuin niin monta kertaa aiemmin, kun asiat ovat näyttäneet menevän parempaan suuntaan. Jälkimoderni voisi kuitenkin tulla ajaksi, jolloin kaikki driftaajat eli ihmisten valtaosa päätyisi jokseenkin samaan asemaan lukuunottamatta tietenkään heidän henkilökohtaisia ominaisuuksiaan. Tällöin driftaus olisi mainstream, eikä arvosi voisi olla kiinni suorittamisesta.
Henkilökohtaiset ominaisuudet näyttäisivät olevan nykyisen tutkimustiedoksi kutsuttavan propagandan valossa olevan myös modernin tuottamaa hevonpaskaa. Henkilökohtaisia ominaisuuksia ei ole, sillä ne muokkautuvat jatkuvasti ympäristön ja oman funailun vuorovaikutuksen ansiosta. Illuusio pysyvistä ominaisuuksista on modernien rasistihomofobirottarallipölvästien tuottama konventio, jolla ihmiset on mahdollista luokitella hyviin ja huonoihin, valkoisiin ja "muihin". Ei ole olemassa hyviä ja huonoja ihmisiä, on vain hienoja ja täysin paskoja ympäristöjä, joihin myös on mahdollista vaikuttaa. Alan pikkuhiljaa uskomaan että geeniperimäsi, verrattuna siihen länkkärillä kahdeksaankymmeneen vuoteen, jonka vietät ympäristössäsi, on täysin triviaali pikkuseikka. Behavioristit kuuluvat nykypsykologiassa niihin koulukuntiin, joiden ajatusmaailma on ikäänkuin vanhentunut. Koulukunnan edustaja Watson kuitenkin ilmaisi jotain järkevää pyytäessään lapsia, joista voisi oikeissa olosuhteissa tehdä huumediilereitä, varkaita ja tappajia, mutta myös tohtoreita, puskatohtoreita ja presidenttejä välittämättä heidän perimästään. Olen kuitenkin yhtäläisesti vakuuttunut että tämä ympäristöksi kutsumani ja varsinkin yksilön ja tämän ympäristön vuorovaikutus on liian kompleksi, liian monta faktoria sisältävä prosessi, että Watsonin visio olisi järkevä. Ehkä koneet pystyvät joskus laittamaan ihmiset ruotuun. Tarkoituksemme lajina alkaa sitämyöten olla täytetty.
Niin että vittuakos tässä nyt pitäisi tehdä! Kärsivällisyys ei muuten kuulu jälkimoderniin. En siis ole silkkaa jälkimodernistimassaa ! Mutta ehkä kärsivällisyys on vain huonosti kanavoitua kuumotusta.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Mössö
1-2 banaania
1-2 dl soijarouhetta
sokruista kaakaujauhoa
maitoa
Haarukoi banaani mosoksi. Luiski sekaan soijarouhe ja kaakaujauhoa niin paljon kun maistuu. Kaada maitoa sen verran että rouhe pehmenee, eikä revi persettäsi. Sekoittele ja anna maidon imeytyä rouheeseen. Lusikoi mössö naamariin, maku ei ole täysin paska. Lihan kasvaessa, suurenna annoksia.
1-2 dl soijarouhetta
sokruista kaakaujauhoa
maitoa
Haarukoi banaani mosoksi. Luiski sekaan soijarouhe ja kaakaujauhoa niin paljon kun maistuu. Kaada maitoa sen verran että rouhe pehmenee, eikä revi persettäsi. Sekoittele ja anna maidon imeytyä rouheeseen. Lusikoi mössö naamariin, maku ei ole täysin paska. Lihan kasvaessa, suurenna annoksia.
maanantai 29. joulukuuta 2008
Väliaikaraportti ja välitavoitteiden kriittinen reflektio
Otsikko viittaa tietysti suureen ekskursioon, aikaan, joka alkoi suunnilleen siitä mihin elämäkertani loppui. Tämä yhä etenevä ajanjakso on osoittautunut näennäisesti muusta elämästä irtonaiseksi ja nimitykseltään harhaanjohtavaksi, mutta koen silti tarpeelliseksi tehdä jonkin sortin välitilinpäätöksen. Vaikka vuosikaan ei ole ihan ohi, olisi varmaan tärkeää puida myös koko vuosi. Teen nähtävästi paljon summaamista, ja joku saattaa ihmetellä että vittuakos summaan mitään, kun täyttömateriaaliakin on vain nimeksi. Tulee kuitenkin pitää mielessä, että julkaistava materiaali sisältää lopulta vain neljänneksen summattavista kokemuksista. Tärkeä funktio on myös verrata kulunutta vuotta edelliseen, jota hypetin parhaaksi ikinä tekstissä, jota ei oletettavasti enää ole.
Tekstinluomisen esikuvani Tuukka Virtaperko on alkanut tehdä blogillaan jotain, mitä minä pyrin tekemään Ehkä se kertoo setä T.V.P.n tulleen samankaltaiseen tilanteeseen kuin minä itse. En sano tietäväni mitä oikeasti tapahtuu, mutta maailmankuvaani liittyy oletus, että jos järkevä ihminen ei saa tarkoituksenmukaisesta toiminnastaan riittävää tunnustusta, varsinkaan sosioemotionaalista, alkaa turhautuminen. Seurauksena on todella ennennäkemätöntä narsistista itseilmaisua, jonka jälkeen siirrytään metablogistiselle tasolle, ja vittuillaan sille. Kukaan järkevä ihminen ei vakavasti voi kirjoittaa narsistista itseilmaisua. Narsistinen itseilmaisu käsitteenäkin on jotain pompöösin luokkaa (viite sinne toiseen blogiin !!). Onkin järkevämpää käyttää käsitettä ”tunteista puhuminen ja niiden käsittely”. Tunteista puhuminen oli joskus tarkoitukseni, mutta suunta on muuttunut, näyttäisin menevän ikään kuin ristiin tämän paremman blogin kirjoittajan kera. Tunteista puhuminen miehen tapauksessa ei ole muodissa, mutta on erityisen ei-sosiaalisesti hyväksyttävää. Tai on se hyväksyttävää, mutta b-miehen leima on armoton. Seurauksena hra T.V.P. on jollain tasolla ottanut käyttöön ns. pilluretoriikan, minkä myös avoimesti myöntää. Erittäin kullanarvoinen huomio oli, että kun orientoituu siihen, ettei saa pillua, alkaa kyseinen toiminta suivia. Pillunsaamisen käsitteen on siis tarkoitus kattaa kaikki ne kivat lieveilmiöt, jotka liittyvät itse pillun saamiseen. Itse voisin alkaa puhumaan kaikesta kivasta mutta enemmän tai vähemmän häpeiltävästä touhusta pillun saamisena. Kiskaisin heroiinia, eli sain pillua, haistelin kenkiä eli sain pillua, leikin paskalla ts. sain pillua etc.. On kai käynyt myös ilmi että ekstroversio ja älykkyys eivät voi kulkea käsikkäin kovin korkealla tasolla. Täydelliseksi ihmiseksi luonnehdittiinkin henkilöä, joka kykenee paskanpuhumiseen kuin amis yhtäläisesti, kuin kykenee suuriin analyyttisiin toimituksiin ja niistä puhumiseen. Nämä kaksi ominaisuutta näyttäisivät päässäni sulkevan toisensa pois syystä, että introvertti tapaus ajattelee sanomistensa seurauksia liian pitkälle, jolloin tilanne menee ohi, tai muutoin varoo sanomisiaan. Oho, Tuukka Virtaperko on taas saanut oman kappaleensa. Tiivistettynä T.V.P.n blogi tekee luonteeltaan muutosta, mikä avaa uutta ulottuvuutta taiteilijan nupin sisään. Enhän ole koskaan ymmärtänyt itse taidetta erityisemmin.
Maailmalla ei mitään uutta. Kommunismi, sosialismi, mutta myös vasemmistolaisuus ovat rumempien väitteiden mukaan kuolemassa kaikki. Ei voi tietää, mutta luulen ainakin lievempien muotojen nostavan päätään, sillä vallitseva raaistuva maailmantilanne vastaväitteistä huolimatta kärjistyy jossain vaiheessa tasolle, jolla on pakko vaihtaa suuntaa. Hautamäkeläisen koulukunnan vasta-argumentti tälle tosin on, että ”sodassa ihminen kehittyy kaikist parhaiten, elipitäis olla ikuinen sota. Koulut pitäis poistaa, ja tilalle propagandaa”. Hautamäkeläinen koulukunta vastustaa tosin kiihkokapitalismia, kumma juttu. Vastavasta-argumentin sanoiksipukeminen on vielä työn alla. Hampuusien asianajo näyttää jatkuvasti toiveikkaammalta, joskin takaiskujakin tulee jatkuvasti. Media alkaa pikkuhiljaa päästämään yhä neutraalimpaa ajattelua, mikä voisi olla puoli voittoa. Myös kolmikymmensivuisen HEM-koti-tutkielman arvostelua odotetaan kieli pitkällä. Tehdäänkö talot jatkossa hampusta? Pääongelmana näkisin yhä katuhampuusin eli kannabisaktivismin imago-ongelman. Samoin kuin muutkin rummunlyöjät, myös kannabistit ovat likaisen työtävieroksuvan hipin, eli marginaalisen näköisiä. Kyllä, myös kunnon nuoret kannattavat ihmisoikeuksia, vapaata tilaa, Nyt, ja hampun dekriminalisointia, mutta vain likaisimmilla henkilöillä on aikaa ja varaa tuoda asia ilmi. Spurgutkin saisivat enemmän huomiota, jos he eivät haisisi paskalle ja ilmaisisivat asiansa selkeästi ja rauhallisesti. Tällöin he eivät tosin olisi spurguja ollenkaan. Aktivismin ongelma yleensä on myös, että järkevien argumenttien retoriikka hukkuu räyhäämisen alle. Jos räyhäämisellä koskaan saadaan uskottavuutta aikaan, tulee mellakoitsijoita olla hieman enemmän kuin noin 100. Tällöin puhutaan kapinasta, tai onnistuneessa tapauksessa vallankumouksesta. Yleensä tässä tapauksessa vallitsee myös vastaräyhääjät, eli vastavallankumoukselliset, jolloin minkään vallitsevan saavuttaminen ei oikein onnistu.
Mutta entäs minun oma vuoteni! Se todella oli viimekertaista parempi, mikä on kohtuullisen uskomatonta. Jos ensi vuosi on vielä parempi, voin ehkä alkaa elää ns. normaalin ihmisen elämää. Kriteerinä hyvälle vuodelle oli tietysti pillun saamisen frekvenssi (refer above), sekä mahdollisuudet toteuttaa ja kehittää itseään. Kuulostaa melkein normaalin ihmisen perusedellytyksiltä! Olen edelleen vakuuttunut, että vapaus vaikuttaa omiin asioihinsa ja sitoutumattomuus mihinkään muuhun kuin itseensä oli tämän hyväksikoetun vuoden takana. Luultavasti se kuuluu juuri tämänikäisen miespuolisen kehityskaareen. Kaikille itseensä väsyneille voin suositella vain irtiottoa, mahdollisuutta nähdä asiat tyhjäntoimittajan näkökulmasta. Vapauden karistua – ihmeellistä, että yliopisto voi rajoittaa vapauttasi, mutta niin tekee kai mikä tahansa rahoituksesi lähde – kokemukset ovat muuttuneet kielteisemmiksi, mutta yleiskuva koko vuodesta on pysynyt kohtuullisen myönteisenä. Ehkä ensi vuoden tavoitteisiin kuuluu yhdistää individuaalin vapaus ja yhteiskunnallinen vastuu tasapuolisesti kummankaan kärsimättä. Tavoitteena tämä kuulostaa utopialta, mutta kaikki mitä pidän todella hyvänä, on minulle utopiaa. Olen nähdäkseni siirtynyt muutoinkin puolittaisen itsenäisyyden vaiheeseen. Kotona asumisesta ei enää tulisi pitkällä aikavälillä yhtään mitään. Itse ekskursion, tai ”projektin” osalta homma kusee siis reisille. Projektin sekundaari tarkoitus ryhii ikävästi primaaritarkoituksen ohi. Hyvältä näyttänyt ekstroverttisuuden kehitys näyttää taittuneen. Kilpailumentaliteetti tuntuu iskevän näennäisestikin kilpailullisessa ympäristössä ja kuumotus jo valmiiksi tiukasta toimeentulosta on hirveä. Ehkä en ole kouluoppimiseen soveltuva. Minulle koulun tulisi olla sellainen kuin kasvattelu-utopistit ovat funanneet. Homma onnistuisi varmasti paremmin, jos minulla olisi taskut täynnä vararahaa, mutta vararahan haaliminen vaatii työtä, jota en voisi kokea mielekkääksi. Tässä näen ikävän syklin : jos minulla olisi rahaa, voisin keskittyä pillunsaamiseen (yhä, refer above), jolloin saisin voimia tehdä typerää sekundaarityötä, mutta koska teen epämielekästä sekundaarityötä, eli en saa pillua, eli en jaksa sekundaarityötä eli elän köyhyydessä. Seurauksena elämäni on kaikin puolin ikävää. Ensi askel syklin katkeamiseen on jo havaittavissa. Olen vieroutunut kofeiinista siinä määrin, että tänään kyseistä ainetta nauttiessani toivotut vaikutukset ilmenivät sen sijaan että vieroitustärrät pysyisivät poissa. Se tarkoittaa luontaisen vireyden mahdollista vähittäistä palaamista. Asiat, joita typerien käsitteiden viljelyn ohella opin, ovat seuraavat : asioilla on tapana järjestyä, ihminen voi kehittyä ja muuttua dramaattisestikin missä elämänsä vaiheessa tahansa, itsevarmuus on vahvasti yhteydessä melkein kaikkeen. Olisin voinut kai oppia jotain tähdellisempääkin, mut naa. Hyvää ensi vuotta.
Tekstinluomisen esikuvani Tuukka Virtaperko on alkanut tehdä blogillaan jotain, mitä minä pyrin tekemään Ehkä se kertoo setä T.V.P.n tulleen samankaltaiseen tilanteeseen kuin minä itse. En sano tietäväni mitä oikeasti tapahtuu, mutta maailmankuvaani liittyy oletus, että jos järkevä ihminen ei saa tarkoituksenmukaisesta toiminnastaan riittävää tunnustusta, varsinkaan sosioemotionaalista, alkaa turhautuminen. Seurauksena on todella ennennäkemätöntä narsistista itseilmaisua, jonka jälkeen siirrytään metablogistiselle tasolle, ja vittuillaan sille. Kukaan järkevä ihminen ei vakavasti voi kirjoittaa narsistista itseilmaisua. Narsistinen itseilmaisu käsitteenäkin on jotain pompöösin luokkaa (viite sinne toiseen blogiin !!). Onkin järkevämpää käyttää käsitettä ”tunteista puhuminen ja niiden käsittely”. Tunteista puhuminen oli joskus tarkoitukseni, mutta suunta on muuttunut, näyttäisin menevän ikään kuin ristiin tämän paremman blogin kirjoittajan kera. Tunteista puhuminen miehen tapauksessa ei ole muodissa, mutta on erityisen ei-sosiaalisesti hyväksyttävää. Tai on se hyväksyttävää, mutta b-miehen leima on armoton. Seurauksena hra T.V.P. on jollain tasolla ottanut käyttöön ns. pilluretoriikan, minkä myös avoimesti myöntää. Erittäin kullanarvoinen huomio oli, että kun orientoituu siihen, ettei saa pillua, alkaa kyseinen toiminta suivia. Pillunsaamisen käsitteen on siis tarkoitus kattaa kaikki ne kivat lieveilmiöt, jotka liittyvät itse pillun saamiseen. Itse voisin alkaa puhumaan kaikesta kivasta mutta enemmän tai vähemmän häpeiltävästä touhusta pillun saamisena. Kiskaisin heroiinia, eli sain pillua, haistelin kenkiä eli sain pillua, leikin paskalla ts. sain pillua etc.. On kai käynyt myös ilmi että ekstroversio ja älykkyys eivät voi kulkea käsikkäin kovin korkealla tasolla. Täydelliseksi ihmiseksi luonnehdittiinkin henkilöä, joka kykenee paskanpuhumiseen kuin amis yhtäläisesti, kuin kykenee suuriin analyyttisiin toimituksiin ja niistä puhumiseen. Nämä kaksi ominaisuutta näyttäisivät päässäni sulkevan toisensa pois syystä, että introvertti tapaus ajattelee sanomistensa seurauksia liian pitkälle, jolloin tilanne menee ohi, tai muutoin varoo sanomisiaan. Oho, Tuukka Virtaperko on taas saanut oman kappaleensa. Tiivistettynä T.V.P.n blogi tekee luonteeltaan muutosta, mikä avaa uutta ulottuvuutta taiteilijan nupin sisään. Enhän ole koskaan ymmärtänyt itse taidetta erityisemmin.
Maailmalla ei mitään uutta. Kommunismi, sosialismi, mutta myös vasemmistolaisuus ovat rumempien väitteiden mukaan kuolemassa kaikki. Ei voi tietää, mutta luulen ainakin lievempien muotojen nostavan päätään, sillä vallitseva raaistuva maailmantilanne vastaväitteistä huolimatta kärjistyy jossain vaiheessa tasolle, jolla on pakko vaihtaa suuntaa. Hautamäkeläisen koulukunnan vasta-argumentti tälle tosin on, että ”sodassa ihminen kehittyy kaikist parhaiten, elipitäis olla ikuinen sota. Koulut pitäis poistaa, ja tilalle propagandaa”. Hautamäkeläinen koulukunta vastustaa tosin kiihkokapitalismia, kumma juttu. Vastavasta-argumentin sanoiksipukeminen on vielä työn alla. Hampuusien asianajo näyttää jatkuvasti toiveikkaammalta, joskin takaiskujakin tulee jatkuvasti. Media alkaa pikkuhiljaa päästämään yhä neutraalimpaa ajattelua, mikä voisi olla puoli voittoa. Myös kolmikymmensivuisen HEM-koti-tutkielman arvostelua odotetaan kieli pitkällä. Tehdäänkö talot jatkossa hampusta? Pääongelmana näkisin yhä katuhampuusin eli kannabisaktivismin imago-ongelman. Samoin kuin muutkin rummunlyöjät, myös kannabistit ovat likaisen työtävieroksuvan hipin, eli marginaalisen näköisiä. Kyllä, myös kunnon nuoret kannattavat ihmisoikeuksia, vapaata tilaa, Nyt, ja hampun dekriminalisointia, mutta vain likaisimmilla henkilöillä on aikaa ja varaa tuoda asia ilmi. Spurgutkin saisivat enemmän huomiota, jos he eivät haisisi paskalle ja ilmaisisivat asiansa selkeästi ja rauhallisesti. Tällöin he eivät tosin olisi spurguja ollenkaan. Aktivismin ongelma yleensä on myös, että järkevien argumenttien retoriikka hukkuu räyhäämisen alle. Jos räyhäämisellä koskaan saadaan uskottavuutta aikaan, tulee mellakoitsijoita olla hieman enemmän kuin noin 100. Tällöin puhutaan kapinasta, tai onnistuneessa tapauksessa vallankumouksesta. Yleensä tässä tapauksessa vallitsee myös vastaräyhääjät, eli vastavallankumoukselliset, jolloin minkään vallitsevan saavuttaminen ei oikein onnistu.
Mutta entäs minun oma vuoteni! Se todella oli viimekertaista parempi, mikä on kohtuullisen uskomatonta. Jos ensi vuosi on vielä parempi, voin ehkä alkaa elää ns. normaalin ihmisen elämää. Kriteerinä hyvälle vuodelle oli tietysti pillun saamisen frekvenssi (refer above), sekä mahdollisuudet toteuttaa ja kehittää itseään. Kuulostaa melkein normaalin ihmisen perusedellytyksiltä! Olen edelleen vakuuttunut, että vapaus vaikuttaa omiin asioihinsa ja sitoutumattomuus mihinkään muuhun kuin itseensä oli tämän hyväksikoetun vuoden takana. Luultavasti se kuuluu juuri tämänikäisen miespuolisen kehityskaareen. Kaikille itseensä väsyneille voin suositella vain irtiottoa, mahdollisuutta nähdä asiat tyhjäntoimittajan näkökulmasta. Vapauden karistua – ihmeellistä, että yliopisto voi rajoittaa vapauttasi, mutta niin tekee kai mikä tahansa rahoituksesi lähde – kokemukset ovat muuttuneet kielteisemmiksi, mutta yleiskuva koko vuodesta on pysynyt kohtuullisen myönteisenä. Ehkä ensi vuoden tavoitteisiin kuuluu yhdistää individuaalin vapaus ja yhteiskunnallinen vastuu tasapuolisesti kummankaan kärsimättä. Tavoitteena tämä kuulostaa utopialta, mutta kaikki mitä pidän todella hyvänä, on minulle utopiaa. Olen nähdäkseni siirtynyt muutoinkin puolittaisen itsenäisyyden vaiheeseen. Kotona asumisesta ei enää tulisi pitkällä aikavälillä yhtään mitään. Itse ekskursion, tai ”projektin” osalta homma kusee siis reisille. Projektin sekundaari tarkoitus ryhii ikävästi primaaritarkoituksen ohi. Hyvältä näyttänyt ekstroverttisuuden kehitys näyttää taittuneen. Kilpailumentaliteetti tuntuu iskevän näennäisestikin kilpailullisessa ympäristössä ja kuumotus jo valmiiksi tiukasta toimeentulosta on hirveä. Ehkä en ole kouluoppimiseen soveltuva. Minulle koulun tulisi olla sellainen kuin kasvattelu-utopistit ovat funanneet. Homma onnistuisi varmasti paremmin, jos minulla olisi taskut täynnä vararahaa, mutta vararahan haaliminen vaatii työtä, jota en voisi kokea mielekkääksi. Tässä näen ikävän syklin : jos minulla olisi rahaa, voisin keskittyä pillunsaamiseen (yhä, refer above), jolloin saisin voimia tehdä typerää sekundaarityötä, mutta koska teen epämielekästä sekundaarityötä, eli en saa pillua, eli en jaksa sekundaarityötä eli elän köyhyydessä. Seurauksena elämäni on kaikin puolin ikävää. Ensi askel syklin katkeamiseen on jo havaittavissa. Olen vieroutunut kofeiinista siinä määrin, että tänään kyseistä ainetta nauttiessani toivotut vaikutukset ilmenivät sen sijaan että vieroitustärrät pysyisivät poissa. Se tarkoittaa luontaisen vireyden mahdollista vähittäistä palaamista. Asiat, joita typerien käsitteiden viljelyn ohella opin, ovat seuraavat : asioilla on tapana järjestyä, ihminen voi kehittyä ja muuttua dramaattisestikin missä elämänsä vaiheessa tahansa, itsevarmuus on vahvasti yhteydessä melkein kaikkeen. Olisin voinut kai oppia jotain tähdellisempääkin, mut naa. Hyvää ensi vuotta.
maanantai 22. joulukuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
