A paedophiles diary

Blah, olen alkanut epäillä halukkuuttani tuon vola kakkosen suhteen. En kovasti pitänyt edellisestä tekstistäni. Joudun poistumaan taas omasta itsestäni ja tulemaan sosiaaliseksi (lukupiiri tuntemattomien kanssa mitävittua D:). Sen lisäksi minulta aletaan edellyttää kekseliäisyyttä. Noita kahta en jotenkin osaa liittää persoonaani, mutta pikkuhiljaa olen altistunut olemaan toisinaan molempia, mikä ei lie lainkaan huono. Tämä liittynee teemaan, jota käsittelen edellä, silmää tarkkana. Joka tapauksessa jotenkin alistuin esiintymään julkisesti, karvaan naamioituna tosin, ja keksimään vielä ehkä jopa omat, hyvää makua vieroksuvat replat ! En ole esiintynyt julkisesti sitten lapsityövoimaa muistuttavan Häppy Kid Opera-farssin. Sanavalmiuteni olen huomannut kusseen aika lopullisesti. Jos sanon jotain spontaania, sanon jotain typerää. Muistikin tökkii ja päässä pyörii kummallisia ajatuksia. Tästä joku kapeakatsantoinen keksii että käytän varmasti paljon kannabista, en muuten käytä. Yleinen väsymyspaskakin alkaa iskeä. Tautisten lasten kanssa Leiffin resistanssi ei ole mitään herkkua. Miten pitäisi haalia massaa, kun kolmen harjoituskerran jälkeen on taudissa ! Hieman syö.

Aloitin lukemaan erään keskitunnetun, myös granden ihaileman verbaalisesti lahjakkaan Tamperekasvon, ja erään yhtäläisen kuuluisan femarin yhteistä kasvattelupäiväkirjaa. Kyseinen pariskunta on melkoisen hassu puoltoääni kuuden asteen separaatioteorialle. Pariskunta on nimittäin kahden Tampereelta löydetyn tuttuni tuttu, yhden edesmenneen syndrooman ja potentiaalisen tulevan keissin. Tosin pariskunnan osapuolet ovat näille tutuilleni hyvin eri tavalla tuttuja. Pääasiana pidän kuitenkin, etteivät nämä tuttuni tunne toisiaan ! Nyt kun olen, kuten monet saattoivat tietää, toteuttamassa saamaani kasvatustieteellistä visiota, olen pikkuhiljaa omaksumassa kasvatuksellista näkökulmaa. Se joka luulee etteivät tarhansedät kirjoita väitöksiä, on perkeleen väärässä. Miksi luulit minun menneen yliopistoon? Perspektiivistä ei kirjaa lukiessa ole löytynyt vielä mitään kummempia. Vanha femarikriittisyys iskee taas. Jos sanoo, ettei feministinä usko biologiseen tosiasiaan, jota aiemmin selostin, tai sen merkittävyyteen, eikö silloin pidä feminismiä uskonnonkaltaisena? Jos toinen tahtoo toistaa doktriineja, niin mikäs siinä. Onhan maailmassa myös typeriä kommareita, kannabisteja ja hippejä. Itse en minkään aatteen varjossa usko mihinkään, olen aatteen varjolla perustellusti jotain mieltä. Näin minut saatetaan ottaa toisinaan vakavasti, ainakin teoreettisella tasolla. Käytännössähän uskominen ja mieltä oleminen eivät tosiaan ole kovin kaukana toisistaan. Muutkin sivuhuomautukset miehistä ovat toistaiseksi olleet mitä ovat. Minulle suositeltiin tätä lähinnä kasvatuksellisesta näkökulmasta, jonka toivon myöhemmin kirjasta löytäväni.

Vaikka useimmat tämän blogin lukijat eivät juuri välitä nähdä lapsia, paitsi korkeintaan sieltä aidan toiselta puolelta, te sairaat paskiaiset, olen kuitenkin tehnyt terävänkaltaisia havaintoja tehtäväni mukaisesti päiväkodissa, jossa harjoittelen. Haluan siis niistä sanasen myös sanoa. Luonnollisesti olen taas kerran vaitiolovelvollisuuden alainen, mutta en ole vielä allekirjoittanut mitään, enkä tiedä kuinka pitkälle kyseinen velvollisuus menee. Minunhan täytyy joka tapauksessa kirjoittaa myös virallinen raportti, niin että ehkä täälläkin saan varmasti jotain sanoa. Voin kuitenkin yksilöimättä todeta, että naisvaltaiselta alalta löytymisen huonot puolet alkavat vihdoin näkyä. Ihankuin hyvä puoli, useiden yh-äitien ja muiden naisten tapaaminen hippeilymielessä, olisi mitenkään realistinen. Naiset todella kykenevät logiikan, joskus hyvän maun rajat, ylittävään käytökseen ja johtopäätöksiin, mistä tulen todennäköisesti ammentamaan myös viralliseen raporttiin. Jos pitää kohtuullistakin kuria, olisi mielestäni ihan selkärankaista puhua kurista, eikä eufemistisesti rajoista. Rajat eivät välttämättä tarvitse kuria, tahdon sanoa lainkaan. Ehkä miesten vähäisyys ei johdu itse kakaroidenhoitamisen vastenmielisyydestä, vaan vallitsevista naismaisista valtarakenteista päiväkodissa. No nyt on löydetty ala, jonka huiput ovat pääsääntöisin uskoakseni naisia.

Lapsiryhmäni on ns integroitu erityisryhmä, mikä tarkoittaa, että siellä on kansanomaisella kielellä vajukkeja, kielellisiä ongelmia omaavia lapsia korrektimmin. Nykyisin vajukkikynnys näyttää madaltuneen huomattavasti. Nykykriteereillä olisin saattanut leimautua vajukiksi itsekin. Voisin päällisin puolin tarkasteltuna kuitata nämä ihan valtavirtanormikakaroina, hieman hiljaisina ehkä. Tietysti hyvä, etteivät ns. täyttölapset tiedä olevansa vajukkiryhmässä, jolloin he varmasti kuittaavat muut normeina. Nykyinen systeemi edistää varmasti normalisaatioperiaatetta, mutta lisännee erityisryhmien tarvetta.

Päähavainto koskee tietysti lapsia, tarkemmin poikalapsia. Tyttölasten kehittyminen on mielestäni jokseenkin omalakinen prosessinsa, millä ei liene mitään tekemistä sen kanssa että tytöt kasvatetaan eri tavalla, ja he kohtaavat erilaiset odotukset. Itse en pidä näkemästäni. Olenhan rousseaulaisen tai jonkun muun vapaakasvatususkonnon ehdoton kannattaja. Hitler kasvatettiin kurilla ja pieksännällä, joten kurinpitäjä ei voi olla kuin väärässä ! Lapsiryhmässäni on kaksi kohtuullisen terävänoloista isompaa poikaa. Toinen on perusreipas jäppinen, hieman aggressiivinen, mutta melkoisen terävä ja noheva. Hänet voi luokitella tuhmaksi, ja hän istuu kovasti jäähyllä. Kielteisiin kokemuksiin kaiffari suhtautuu suhteellisen aggressiivisesti, kuin myös pienempiin lapsiin. Tulevaa koulukiusaaja-, mutta myös menestyjäainesta. Toinen kaveri taas on suhteellisen kiltiksi luokiteltava. Kaverilta ei ole ensinmainitun kanssa yhtä reipas, mutta vähintään yhtä terävä. Tottelee paremmin ja saa enemmän myönteistä palautetta toimistaan. Kielteisistä kokemuksista seuraa kohtuullisen ärsyttävää kitiseväisyyttä. Kielteisen kokemuksen kynnys on myös jokseenkin alempi, jolloin tapauksia vertaillessa kitinää on enemmän kuin agrea. Tästä ja aiemmista kokemuksista olen tullut päätelmään, että kun poikaan kohdistetaan yksilöllisiin ominaisuuksiin nähden tarpeeksi, toisten mielestä liikaa kuria, saadaan tottelevainen, muut huomioon ottava myönteistä huomiota saava lapsi. Sivuvaikutuksena on persoonan vähentynyt ilmaiseminen, alistuvaisuus ja tuo kitiseväisyys. Tuo kitiseväisyys on siinä määrin ärsyttävää, että pidän sitä kielteisenä ominaisuutena. Myös eräs äiti, joka on pyrkinyt kasvattamaan poikansa tähän malliin, on alkanut ärsyyntyä kitinästä, ja yrittää sitä karsia, missä ei välttämättä onnistuta. Myöhemmissä vaiheissa myös naisensaamattomuuskompleksi saattaa vaivata aiemmissa teksteissä mainituista syistä. Vähempi, ehkä liian vähäinen kuri johtaa taas tähän agrekeissiin. Tällainen poika ilmaisee itseään paremmin, on reippaampi, mahdollisesti progressiivisempi, mutta viimeisestä ei ole näyttöä. Sivuvaikutuksena on agre, ja tuhmuudeksi luettava käytös, joka myös vituttaa monia. Tästä sitten joku losauttaa synteesin, jolla saa täydellisiä lapsia. Jotenkin tässä pyörittelin myös johtopäätöksen, että kitiseväisyys on tukahdutettua agrea. Go figure.

Ehkä voin vielä todeta, että varhaiselle olemukselle on alettu Freudin jälkeen antaa liikaa painoa. Myöhempikin lapsuus ja nuoruus, joidenkin näkemyksien mukaan koko elämä antaa mahdollisuuksia kehittyä pois kakarana omanneesta luonteesta. Ehkä synteesiä ei voidakaan löytää kotikasvatuskauden aikana. Lyön tähän vaikka sitten oman kokemukseni. Kiusaajaluonteet hiljentyivät saavuttaessaan tietyn iän. Itse taas olen jokseenkin pakotettu sosialisaatioon, ja väitetysti saamani paskan kiltiksi pojaksi kasvatuksen, ei sillä etten arvostaisi lopputuloksia, jälkeen pystyn yhä tekemään itsestäni sosiaalisen, kelvollisen kansalaisen, kitiseväisyyden feidatessa uuden uhmaiän myötä. Toisaalta mentaliteettini nytkin on sitä tasoa, että saatan patoutuessani olla seuraava kouluampuja. Pelkkiä tyttöjä ei tosin olisi kiva ampua. Pitänee siis mennä johonkin toiseen kouluun. Oikeasti pitäisi vaan nöyrtyä ja soittaa yksi kännipuhelu selvinpäin, mutta nöyryyttä tässä vaiheessa pitäisin vähintään taantumana.

MEKAP2 : Palikoita

(Prologi : MEKAP2-etuliitteellä varustetuille teksteille on asetettu edellisiä kapeammat kriteerit, minkä voit todeta tyylistä. Blogikirjoittaminen on myös tullut itsetarkoitukselliseksi, mutta helpottaa asioiden jäsentelyä edes hieman ominaisempaan tyyliin.)

Volume 2 alkoi siis, vieläpä kohtuullisen perustavalla tavalla. On minulle jokseenkin loogista, kun puhe on medialukutaidosta, että otetaan ensin selvää mitä se lukutaito on, mediasta kun on vähän vaikeampi ottaa tyhjentävästi selvää. Tosin lukutaidon määrittelykään ei ollut yksioikoisen helppoa. Jotenkin koin jälleen, että minkä tahansa ilmiön käsittäminen pelkästään mekaanisena suorituksena on erityisen väärin. Kieltämättä pelkästään mekaanisen näkemyksen kapea-alaisuutta, minusta mekaaninen lukeminen on joka tapauksessa myös keskeinen osa lukutaitoa. Erityisesti näytetään suosivan ja toistavan sosiaalisen kontekstin merkitystä.

Ensimmäinen pohdinta lukutaidosta koskikin inkkarin ja länkkärin metsäretkeä. Eiväthän länkkärit osaa lukea luontoa samalla tavalla kuin inkkarit. Seurannut pohdinta, olisiko luonto mediaa, oli minusta vain groteski yritys jälleen välineellistää luontoa. Joskus aiemmin on kai todettu ettei ihmistä voi pitää mediana. Luonnon tai ihmisen puhuttelua pidän melkoisen samana. Luontohan ei välitä kenenkään muun viestiä kuin omaansa ! Joka tapauksessa inkkarin luontolukutaito on oletettavasti kehittynyt melkoisen mekaanista polkua. Luonnossa koetut ilmiöt ja merkit ovat toistuneet riittävän monta kertaa, jolloin useita inkkarisukupolvia suhteellisen samanlaisena pysyneen luonnon merkistö on muovautunut inkkarien kognitiivisten prosessien jauhannassa ymmärrettäväksi. Legendojen mukaan myös joidenkin heimojen kieli on muokkautunut prosessin seurauksena, mikä näkyy hyvin yksityiskohtaisina luonnonilmiöitä kuvaavina käsitteinä ko heimojen kielessä. Aika lailla samalla tavalla länkkärikin oppii lukemaan ja opittu on läheisesti yhteydessä käytettävään kieleen. Sosiaalisesta kontekstista huolimatta tietynlaiset teknisyydet toteutuvat minusta kohtuullisen mekaanisesti, jolloin mekaanista puolta ei tule väheksyä, sen enempää kuin sosiaalisen kontekstin merkitystä korostaa. Molempia pidän tietysti olennaisina.

Lukutaidon merkitystäkin ajatellessa lienee ilmeistä että käsitteeseen sisältyy paljon muutakin. Itse lukemisen lisäksi esimerkiksi englanninkielinen 'literacy' käsittää selkeästi kirjoittamisen ja laskemisen, mutta myös jonkinlaisen sivistyksen taidon, jolloin näkisin lukutaidossa jonkin verran myös tiedollista sisältöä. Jälkimmäisen lisääminen mahdollistaa luontevasti useiden eri rinnakkaisten lukutaitojen olemassaolon. Tällainen on kirjainten, eli länkkärin, eli mekaanisen normilukutaidon lisäksi vaikka tämä käsitelty medialukutaito, joka mekaanisella tasolla voisi olla vaikka eri medioiden eri lajien tunnistamista ja käsittelykykyä. Nykyisessä maailmantilassa ei enää ole kovin erityinen piirre, että lukutaidon määritelmään sisältyy hyötynäkökulma, mikä jotenkin antaa ensimmäisenä oletuksen, että sinun täytyy kyetä tekemään rahaa lukutaidolla ollaksesi lukutaitoinen tietyllä tasolla. Lukutaidot, kuinka laajassa merkityksessä tahansa, ovatkin erityisesti alkuaikoina olleet harvempien etuoikeuksia, rikkaampien, ja niiden jotka ko. lukutaitoa tarvitsivat työhönsä. Hyödyn voi tosin ajatella synonyymiseksi osaamisen kanssa. Jo se että osaat etsiä Youtubesta videon, ja kommentoida videota kirjoittaen, voidaan laskea hyödyksi välittämättä, onko ko taito sinulle täysin tarpeellinen. Vierasperäinen ’funktionaalisuus’ on täten kuvaavampi ilmaus, vaikka tarkoittaa kohtuullisen samaa.

Lukutaidolla on myös valtauttava taso, mistä kielii myös sen arkaainen eliittistatus. Toisaalta kuka tahansa tiedonalansa hallitsija saattaa suhtautua vähemmän perehtyneisiin alempinaan, mistä riittää esimerkkejä. ”Tieto on valtaa”, pantiin aikoinaan F. Baconin suuhun. Valtauttava on minulle kohtuullisen uusi käsite, jonka ymmärrän paljon paremmin englanninkielisen käsitteen empowering käännöksenä. Suomeksi käännös olisi luontevammin, mutta jäykemmin valtaa antava, tai jotain. Pedagogi Paolo Freiresta jäi lukutaidon yhteydessä sanomatta, (tai se sanottiin turhan diskreetisti), että hän koki alunperin hedelmättömäksi todetun lukemisen opettamisen Brasilian köyhille sisältävän ajatuksen että köyhän väen oma kieli on rumaa, ja eliitin kielen hallitsemattomuus tekee heistä alempiarvoisia. Freiren mukaan kaikkeen oppimiseen liittyy myös tämän kaltainen sosiaalinen konteksti. Samankaltainen havainto on, etteivät Yhdysvaltain mustat kykene lukemaan valkoisten tekstiä yhtäläisesti. Täten lukutaito tulisi oppia jokaisen omista lähtökohdista käsin, kuten Brasiliassa myöhemmin menestyksekkäästi tehtiin. Joku alunperin englantilainen lingvisti todisti jouhevasti, ettei mitään kieltä voi pitää arvokkaampana kuin toista.

Itse medialukutaidolle on määritelty ainakin vastaanottamiselle tietyt taitotasot. Perustaitotasoksi lasketaan jo kyky seurata ja ymmärtää, ilmeisesti pinnallisella tasolla, mediaa. Kriittisyys ja tulkitseminen kuuluu vasta edistyneemmälle tasolle. Asiantuntijatasolla oletetaan kykyä hahmottaa vastaanotetun median taustarakenteita, ja kykyä omiin ratkaisuihin. Erittäin hulppeasti kriteeriksi on osoitettu myös toisin valinta. Ymmärrän jälkimmäisten tarkoittavan kutakuinkin vastaanottamansa median valitsemista. Tästä kykenen tekemään vain johtopäätöksen, että jos vastaanotat samaa mediaa valtavirran kanssa, kuinka perusteltuna tai järkevänä tahansa sitä pitäisitkin, et voi pitää itseäsi medialukutaidon asiantuntijana. Toisaalta jos pitää pelkän valtavirtamedian seuraamista järkevänä, en minäkään voi pitää tätä erityisen medialukutaitoisena. Risteävään käsitykseen tutustumista pidän aina järkevänä. Yksiselitteisiä totuuksia ei maailma kovasti tunne, varsinkaan nykymedian tuomia. Jos kykenee tekemään päässään mediasta vastaanottamaansa sanomaan vastalauseen, mieluiten taustatekijöihin vetoavan, riittäisi tämä minusta medialukutaidoksi, tosin tämä on läheisemmin kritisoimista, joka kuuluu jo alempaan tasoon.

Get ready fi de volume 2 !

Yeye, kukapa olisi osannut odottaa. Oikea siipi, se juntimpi ja myöskin se fiksumpi, vei voitot, ja itsensäkieltävä oikea siipi otti takkiin. Myös vitun Jussi Halla-Aho edustaa nyt kunnassaan. Greenistit on ehkä ihan valopilkku. Myönteistä on myös yleisenkaltainen taantuma isojen puolueiden kannatuksessa. Odotellaan nyt sitten mitä perusÄässit saavat aikaan. Oisko Timo plokeineen tai follaaja uusi Jörg Haider.

Vol. 2 viittaa siihen että mediakasvatusrätinä lähtee taas käyntiin, tällä kertaa edellytyksenä on oletettavasti seitsemän kertaa kaksi liuskaa tekstiä luentojen pohjalta. Kirjoitan ne tänne lähinnä sitä varten että anteeksiannettavaa lätinää saa helposti täytettyä sinne tänne, ja saavutan taas ns helppoja opintopisteitä, jos saavutan. Viimeisetkin ovat vielä auki. Tässäkään keississä en oletettavasti joudu osallistumaan tenttiin, että kaikki on varmasti ihan jees. Mut ei huolta frekvenssi mediatekstille nyt, on noin yksi viikossa, koska olen ajoissa ! Sori taas, huomen paukkuu

Politrix conSensus - näkökantojen erilaisuusteksti

Kävin sitten äänestämässä. En siksi, että se on sosiaalisesti hyväksyttävää käytöstä, vaan siksi että sosiaalinen vertaisryhmäni, mukaboheemit mukaradikaalit leftistit, ovat ahdingossa. Enkä edes tiedä autoinko asiaa. Vasemmistolaisten ennustettua kuolemaa on tullut pohtineeksi nyt, kun valtavirtasi, persaukinenkin, allekirjoittaa oikeistoliberalismin tai populismin nimeen. Näin on saattanut olla kauankin, mutta nyt silmät vasta aukeavat. Puhunhan nytkin väistyvän valtavirtapuolueen näivettymisestä vasemmiston menetyksenä, vaikka tarkoitan tietysti rebelimpää, oikeaa leftsidea (nah oikea vasen). Ymmärrän myös menestyspuolueiden argumentteja. Populismi rokkaa aina, kun politiikka vituttaa. Tahtoisin antaa Timo Soinin kakkosapinoille (olettaen että puolueen natsiväki tosiaan on Soinin second-in-command) vallan viikoksi ja kokea ikävän perseraiskauksen sekä velivenäjän että rakkaan unionin suunnalta. Kukahan meitä sitten auttaa? Itse kuningaspuolueen nuoriso-osa taas järjestää bileitä muille keitonpersoille typerille nuorille sillä aikaa kun vanhempi väki konsultoi näennäisen järkiperäisesti näiden yhtäläisen keitonpersoja vanhempia. Kokoomuksen erittäin hedelmälliseksi osoittautunut työväen perseennuolenta voi jatkua vain siihen pisteeseen, kun heitä äänestämään vakiintuneen keski- ja yläkeskiluokan väen intressit eivät törmää uuden äänestäjäkunnan intressien kera. Tuloerojen tullessa riittäviksi alkavat intressit kolista. En tiedä osaavatko leftardit siihen mennessä käydä itseensä ja korjata tilanteen. Sen verran uskallan sanoa, että ymmärrän jokseenkin näiden molempien puolueiden äänestäjiä, näitä uusia.

Lehdessä on tietysti ollut juttua niistä laiskoista paskoista jotka eivät jaksa äänestää. Eräs Kokoomustäti ilmaisi, että vähäinen intressi kunnallispolitiikkaan voi johtua siitä, ettei valtuustossa ole oppositiota eli ns. konsensuskäytännöstä. Ei tainnut tulla huomioiduksi että myös suomalainen edaripolitiikka oppositiostaan huolimatta on aikalailla samoilla periaatteilla konsensusmeiningissä. Mutta oli kiva tietää mitä täti on mieltä suomen periaatteista toteuttaa edustuksellista demokratiaa. Baracki on ilmeisesti yhä viemässä vaalit, ja kääntämässä jenkkilän yhtäläisen kokoomuslaiseen suuntaan, toivottavasti. Jännitetty on lähinnä, jos Barackille käy kuten Kennedylle silloin 60-luvulla. En ole salaliittoperseilijä, mutta kummasti kaikki nirsityt presidentit ovat olleet demokraattipuolelta. Tietysti aina yhtä uskottava kristitty oikea siipi ID-teorioineen saattaa myös kääntää vaalit toiseen suuntaan. Not. Mietin vaan että näiden kristittyjen maailmankuvaa, kuten niin montaa muutakin on vain helppo naureskella. Fakta vain on että heitä on saatanasti. Myös pedareita on riittävä määrä jopa puolueen perustamiseen. Mutta pedofiilit ovat sairaita paskoja ! Miten heillä voi olla puolue? Maailman täytyy olla perseestä.

Olen lähiaikoina täyttänyt pientä päätäni lähinnä blogien ja kolumnien muodossa esiintyvällä informaatiolla, joilla esiintyy risteäviä mielipiteitä, mutta myös samansuuntaisia ajatuksia oman maailmankuvani kera. Eräs mullistava asia, mitä opin, on ettei minun mustavalkoisesti tarvitse pitää kaverista, joka laukoo samansuuntaista mielipidettä ja sitten alkaa heti vihata risteävän mielipiteen tullessa. Mielipidettä ei kai kuulu pitää henkilön ominaisuutena, mikä olisi varmasti viisasta oppia. T. Virtaperko on kai täällä mainittu jo miljoonaan kertaan, ja hänen tekstinsä alan pikkuhiljaa hyväksyä oikeamielisinä. Tämä on tietysti vaarallista. Viimeinen päihdepoliittinen teksti oli vastaanotettu ennen lukemista. Päihteet eivät ole pelkästään paha! Toisaalta olen itsekin tullut samaiseen päätelmään, joskin erilaisesta näkemyksestäkäsin. Sitten on Jussi Halla-Aho, joku intellektinatsi, joka osaa jokseenkin pätevästi tehdä deduktiivisia päätelmiä, ja marginalistina tietysti kitistä valtavirran vaikenemisesta. Natsimeininki nyt ei erityisesti nappaa, mutta pätevien vasta-argumenttien, joita pyörittelen päässäni, puuttuessa voin myöntää että näkökulmassansa on jokseenkin pointtia, mutta jokseenkin selkeitä ajatusvirheitä olen myös näkevinäni. Jos olen rohkea poika, saatan niistä parin tarkistuskierroksen jälkeen huomauttaa.

Tämä viimekertaiseen tekstiepisodiin linkitetty Panu Höglund-setä on sitten omanlaisensa tapaus. Fundamentalististreittari, konservatiivivasemmistolainen, entinen nice guy-syndromisti, femarivihaaja, natsivihaaja, saa blogistaan massia ! Odotan jo päivää kun Plaza.fi lähestyy minua tarkoituksenaan maksaa minulle kirjoittamisesta. Erityinen inspiraatio tuli artikkelista jossa dissattiin jälleen urbaanijuniorin mukalaajaa katsantokantaa. Niin, meitsithän tavanmukaisesti aina saarnaavat, kuinka risteävät näkökulmat tulee ottaa järkevästi huomioon, mutta samalla kelpaa dissata kapeakatsantoisia ääliöitä, kuten tätä streittariparkaa, kristittyjä, femareita ja muita helppoja suosikkejani. Tämän suhteen pyrin pikkuhiljaa kääntämään vähän takkiani. Ilmeisesti Panu Höglund on jo kuuluisa. Kaveria kohtaan tunnen tekstien perusteella hieman empatiaa, ja jokusen vitutusta. Retoriikka on nörteille ominainen älykäs, sarkastinen, joskin aihekohtaisesti mustavalkoinen, ja hyvin vihainen. Tietysti oma kompastuskiveni oli selkeän kielteinen artikkeli vihreästä ottolapsestani, mutta myös muista päihteistä. Tahtoisin muiden kannabistien tavoin mennä argumentoimaan kaverin suohon, mutta minua sohaistaisiin vain sillä että maailmankuvastani on tullut kannabistinen eli olen nisti. Panun kompastus oli ensin vedota kivenkovaa lakiin ja streittarismiin. On tietysti omalla tavallaan kunnioitettavaa jos ei riko lakeja tai vedä mitään. Lopulta kaveri alkaa kuitenkin lurittelemaan jotain yhteiskuntarelativismia, että laki on hyvä tietyssä yhteiskunnassa, tietyn yhteiskunnan näkökulmasta jne.. Pohjaten tekstiin, jota juuri työstän, tämä tekee järkeä. Kaveri ei tosin ole toistaiseksi kertaakaan myöntänyt olevansa missään väärässä. Oman hautansa kaivamista? On yleisesti tiedossa, että kaikki ihmiset tekevät virheitä. Taidan etsiä ja napsauttaa ! Sen lisäksi vituttaa vaalittu nörtin kuva. Oikeat nörtit ovat epäsosiaalisia, yksinäisiä ja surkeita tapauksia, jotka pitävät sosiaalisia tapauksia vain ääliöinä, tylsinä, hitaina. Marginaaleissa tulee tavattua silloin tällöin nörttejä, jotka ovat ainakin hieman konformoituneet sosiaalisuuden hyvyyteen. Nämä jätkät lienevät petturinörttejä, valtavirtakusipäitä. Loistavaa seuraa minusta, älykkäitä, omaperäisiä, riittävän nöyriä ! Ehkä kuulun genreen itsekin. Keskustelua ainakin syntyy. Aion sanoa hyvä, vaikka toisinaan lasta vituttaa.

Yritän sanoa, että olen pikkuhiljaa liukumassa kulttuurirelativistisen suvaitsevaisuuden paskaämpäriin. Omasta katsannostani yhä kiinnipitäen, joudun myöntämään että jokaisen ihmisen vinkkeli, kuinka vitun väärältä se minusta voikaan tuntua, on heidän maailmansa tulosta, ja heitä voi käytännössä olla useampi kuin minua. Uskallanko tuomita heitä? Voinhan minäkin olla väärässä. Tähän törmää pelkästään Suomessakin. Periferiassa maailma vain on erilainen, mikä näkyy tyhmän amiksen esiintymistiheytenä. Tyhmä amis on tyhmä amis täysin johdonmukaisesti saamansa kotikasvatuksen ja lähiympäristön tuen perusteella, ja vaikka oma mukalaaja perspektiivini on selkeästi parempi kuin typerän maalaisjuntin suppea vastaava, en voi pitää itseäni yhtään parempana.

Tämä tietysti loppua kohden kärjistyy siihen, että mikä tahansa käy. Yhä, tunne saattaa toisinaan viedä järkeä, mitä en myöskään siis kykene pitämään huonona. Sitten funaamaan onko sellaisia asioita kuin oikea ja väärä. Ehkä, mutta jotenkin pidän yhä arvokkaana laajaa perspektiiviä, mikä voi nyt tarkoittaa vain maailmankuvansa alistamista vertailuun muiden maailmankuvien kera, niiden paskojenkin. Tällöin saa taas laajemman perspektiivin, ja kykenee puolustamaan omia etujaan ja katsomustaan ! Oman katsomuksen puolustaminen on itse kullekin tärkeää. En tiedä saavuttaako tällä riittävästi toiseutta, mutta ainakin lisää sitä urbaanijuniorin pöyheää uskoa omaan hyvyyteen pahassa maailmassa, kun kerran osaa muuttaa näkemyksiään. Näkemysten muuttaminen ei ole se herkuin juttu. Lapsesta saakka ihmisellä on kummallinen pysyvyyden kaipuu, kun on kyse tärkeistä asioista. Tämä selittänee, että kun muutoksia kyetään kontrolloimaan, tehdään niistä mahdollisimman inkrementaalisia. Sitä miettii sitten joskus, pitäisikö koko maailma vain alistaa jollekin suurelle aatteelle. Mitä pahaa siitä seuraisi ? Entä mitä hyvää ?

Näin post scriptumina voisin vielä ilmaista mitä vikaa mielestäni on älykkään suunnittelijan teoriassa. Voiko maailmaa oikeasti pitää älykkään suunnittelijan tuotoksena? Kaikki näyttää tekevän luonnossa järkeä, koska luonto on aina ollut noin, ja olemme siihen tottuneet. Poikkeavalla näkökannalla löytää varmasti nopeasti typeryyksiä luonnonjärjestyksestä. Eka esimerkki on tietysti ihminen, joka pistää luontopakkaa jatkuvasti sekaisin. Tämän lajin tarkoitusperä luonnon suuressa plänissä on vähän auki. Tarkoitusperään saa tietysti osviittaa oikeanlaisesta kirjallisuudesta, jota ID-teoreetikot tykkäävät lukea. Mikäs vitun idea sitten on sukupuutoissa? Eikö järkevä suunnittelija olisi osannut pitää typerät lajit pois maailmasta? Entä miksi vitussa minulla on typerä kipeä häntäluu? Evoluutiokeissi ei ole täysin aukoton, mutta ID-ajatus on minusta kohtuullisen naurettava. Jossain erittäin äärimmäisessä ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella olevassa kaikkeuden alkuvaiheessa joku korkeampi voima on saattanut tehdä jotain, en kiellä, mutta maailman kehittymisen satunnaisuus on minusta fakta. Sivuhuomautuksena, ID-teoriaa pitää totuutena, sanon vitusti ihmisiä. Tilastoa en jaksa kaivaa, mutta onhan oikeistokristittyjä yhdysvalloissa kohtuullinen määrä. Eivät ne muuten mihinkään vaikuttaisi.

Femakkotekstin jatko-osa : Biologinen tosiasia

Sitä kirjoittaa niin paskan tekstin että hävettää. Pidän julkaisemista kuitenkin pakollisena, sillä muuten hukkaan heitetty jokunen tunti, kypsyttelyaika lisättynä, olisi silkkaa vitutusta. Sanomisiaan voi kuitenkin korjailla jälkeenpäin kuten nyt ikäänkuin aion. Teen kaikkeni välttääkseni kuulostamasta paskapersehumanistilta, joka yrittää luikkia väärää tieteenalaa kohti. Not.

Ihminen ei ole biologisesti tehnyt kummoista muutosta ainakaan sataantuhanteen vuoteen. Keskipituus on riittävän valkuaisensaannin myötä noussut, mutta muuten ihminen on sama apina, kuin silloin. Tuon jälkeen samaisen apinan ympäristö on kokenut jos jonkinlaista muutosta, ei vähäisimpänä viimeksi mainittu neoliittinen vallankumous. Kumousta seurasi jokusen jäljessä kirjoitustaito, joka on luonut ihmisorgaaneista ulkoisen muistin, eli tiedon varaston. Mielenkiintoiseen ajatelmaan päädyttiin kasvatteluopin tunnilla, miten tämä apinan pää kestää näin korkealentoista informaatiota, jonka määrä lisääntyy kiihtyvästi. Jo nyt on olemassa keksintöjä, joihin ihmisen biologia ei vain ole valmis. Autollakin saavutettavaa 120 km/h vauhtia on vaikea hahmottaa, ellei satu kohtaamaan tässä vauhdissa kohtuullisen tukevaa seinää. Tällöin ei enää hahmota mitään. Koska on kuollut, tietysti ! Tämän lisäksi ajattelijoiden etupää on ajanut eteenpäin jotain inhimillisyydeksi kutsuttavaa, jonka kohdatessa ihminen kohtaa olemassaolonsa ristiriitaisuuden.

Inhimillisyys on yksi niistä asioista, joita hypetetään elukoista erottajina. Ihminen on ylpeä jokaikisestä piirteestä, jolla eroaa muista elukoista, joka tekee hänestä ainutkertaisen, luomakunnan kruunun, jumalan kuvan + muita ylistäviä nimityksiä. Mitä kaikkea inhimillisyydellä käsitetään, en osaa sanoa. Jotenkin raakasti se on kuitenkin kaikkea sitä, mitä luonnossa ei pitäisi olla, ts. sitä ei ole nähtävissä muiden lajien käytöksessä. Tähän kuuluu jonkinlaista empatiaa, oikeudenmukaisuutta ilman omia intressejä, sääliä, tasa-arvoa ja kaikkea muuta lempeää. Kyky itsenäiseen ajatteluun voisi myös kuulua inhimillisyyteen, mutta en ole varma. Inhimillinen eli häilyvästi ihmismäinen on jokseenkin yleiskielistynyt ilmaus, mutta kuulisin mielelläni sille jonkinlaisen tarkahkon määritelmän. Sama inhimillisyys katoaa pitkästä kehittelystä huolimatta oitis, kun ihminen kohtaa jotain riittävästi normeista poikkeavaa. Jos kyse on omasta selviämisestä, myyt vaikka mummosi ja jos niin vaaditaan, revit tältä silmät päästä. Vallitsevassa yhteiskunnassa epäinhimillinen on melko pitkälle synonyyminen 'paha'n kanssa. Eläimet eivät todistettavasti tunne inhimillisyyttä. Eläimet ajattelevat ensisijaisesti itseään. Ovatko ne pahoja ?

Jotenkin hyvin häilyvästi yritin ottaa biologian mukaan viimekertaiseen tekstiin, siinä onnistuen vain paskasti. Paviaanit, kuin myös alkuihminen valitsevat laumasta parhaan miespuolisen, vahvimman. Vaistomaisesti muut ottavat takkiinsa ja menevät ennemmin tai myöhemmin kiikkuun. Tämä on lajin kannalta tarkoituksenmukaista. Parhaat ominaisuudet jatkavat kehitystään, muut häviävät. Luonnossa häviäjää kohtaan ei tunneta armoa, sanoo luonnonystävä ja biologi Arvo. Kaikenlaisen inhimilliseksi kutsuttavan kehityksen myötä tällaista käytöstä ei ihmisessä kovasti enää myönnetä. Ihminen on riittävän viisas vastustaakseen vaistojaan ja apinaolemustaank, eikä ihmisiä kuole luonnonvalinnan seurauksena kovinkaan kummoisesti. Tosin vallitseva järjestelmä, markkinatalous, on aivan hippasen pehmennetty luonnontila, jossa häviäjä ei lopeta olemista, vaan jatkaa sitä, vittumaisella tasolla tosin. Häviäjät ovat tällä hetkellä poissa silmistämme, kehitysmaissa jonkinlaisessa luonnontilassa.

Omassakaan yhteiskunnassa ei luonnontila ole kadonnut mihinkään, se vain tuntuu piiloutuneen johonkin alitajuisiin järjestelmiin. Jo Sigmund Freud joskus 20. vuosisadan aluilla pyöritteli teoriaa, jonka suurimpiin saavutuksiin luen johtopäätöksen, että kolikoiden keräily on hyväksyttäväksi kanavoitua alkukantaista halua keräillä paskakasoja. Erityisesti alfa- ja betapaviaanien järjestelmä on yhä kovasti vallitseva keississä joka on toisille maailman tärkein, nimittän pimpin saaminen! Tosin tappiopuolen väki on kai jonkin sortin vähemmistö. Päädyin lukemaan viimekertaisen aiheen johdosta jotain femarivihaista blogia. Ilmeisesti kirjoittaja on päätynyt vihaamaan feminismiä jonkinlaisen nice guy-syndrooman johdosta. Setä luokittelee itsensä ATM:ksi, joka tarkoittaa kai ihan alatason mies. Jätkä ei selvästi ole kuullut vasaramäkeläisestä yhdeksän jaosta. Sekin pätee vain naisiin. Miesten, tai oikeastaan mielestäni naistenkaan, viehättävyydellä vain on helvetin vähän tekoa itse ulkonäön kera. Onhan Bill Gatesillakin nainen, mikä pitäisi kaikkien paskapersenörttien muistaa. Itsehän en vihaa femakkoja, olen vain kriittinen. Ehkä nais- ja miesvihaan on silti päädytty biologisten tosiasioiden vuoksi. Naisen kannalta kaikkein pantavin mies on se lähinnä luolamiestä oleva. Tämä on jäännöstä jostain vaistomaisuudesta, jonka mukaan riittävän "vaikutusvaltainen", naista riittävästi lyövä ja kontrolloiva eippi on kaikkein kelvollisin suvunjatkaja. Näinhän oli luola-ajoilla, ja joillain myöhemmillä. Ihmettelet, miten tyhmä, kusipää, toisinaan perkeleen rumakin veli amis saa parhaat vosut, tai naisia yleensä, mihin et itse välttämättä kykene. Näin femarien on turha syyttää miestä miesvaltaisesta systeemistä, joka oikeastaan on naisten ylläpitämä, pätien myös naisenhakkaamiseen (kokeile joskus mennä väliin naisenpieksentäskenarioon).

Toinen biologinen fakta on, että jos paneminen ei olisi niin saatanan hienoa, sukupuutto seuraisi. Pillu, mikä suunnaton kannustin. Noh, eihän paneminen nyt NIIn siistiä ole, ehkä amiksen näkövinkkelistä. Mieti kuka tekee Suomessa eniten kakaroita kristittyjen lisäksi. Yleensä näitä vaistoja kykenee kusettamaan riittävästi putoamatta ihan luola-amiksen tasolle, mistä on ammennettu nelisensataa panomies-kirjaa. Toiset miehet käyttäytyvät näin kovin luonnollisesti. Eräs muutoin joviaali ja naisen kanssa epätodennäköinen ystäväni muuttuu diilatessaan oman silloisen naispuolisensa kera mekaanisesti jamaikalaistyyliseksi rude boyksi. Ihan hauskaa katsottavaa, mutta minulle tämä kaikki on suunnaton vitutus. En millään jaksaisi vaipua olemaan vittupää. Pystyisin, mutta en tahdo. Inhimillisyyteni vastustaa. Inhimillisyys on ehdottomasti ihmisen luonnollisen kehityksen este. Niin, Platon olkoon mitä mieltä tahansa, kusipää korjaa sadon maailmassa. Erään syndrooman purkautumisen päätteeksi minulle sanottiin, että tarhansetänä voin sitten korjata tämän epäkohdan. Olisi kieltämättä mielenkiintoista kasvattaa monta sukupolvea lapsia geenejään vastaan, että jatkossa kelvottomatkin miehet seisoisivat saumaa. Olen pikkuhiljaa vaipumassa uskoon, että on biologisia faktoja, jotka ovat fundamentaalisia. Kaikesta ei voi kasvaa ulos. But we'll see. Sivuhuomatuksena, eräs luotettava lähde, ymmärtääkseni panomies-kirjan kirjoittaja on sanonut, että ylläoleva vaistomaisuus pätee noin kahdeksaankymmeneen volttiin ihmisiä, lopun parinkymmenen ollessa "erilaisia". 20% populaatiosta on vitusti, mutta saumat heikentyvät niin merkittävästi, että alan harkita itseni kuohimista, ja siirtymistä Tiibetin Himalajalle.

Aina silloin tällöin kitistään että ihminen vieraantuu luonnosta. Minusta ihminen ei koskaan ole luontoon kuulunutkaan. Tämä inhimillisyys, jota myös itse ihmisessä arvostan (tämä ehkä selventää mies- ja naisantipatiaa ilman ihmisvihaa), on siinä määrin rankasti ristiriidassa muun luonnon kanssa, että ihmettelen, miten lajimme, erityisesti tämä inhimillinen piirre, on näin helvetin pitkälle päässyt. Siitä lie kiittäminen jokaista naisenhakkaajaa, kiusaajaa, amista ja muita munaperseitä joita tykkäät vihata voimatta heille mitii. Tosin tällä hetkellä eletään jo hieman loppuasukas-tunnelmissa. Voimme paskalla tuurilla olla viimeinen sukupolvi. Näin taidettiin tosin ajatella jo 70-luvulla, ja noin parisataa kertaa ennen sitä. Katellaan sitten, kun ihmiskunta lopulta kaatuu omaan mahdottomuuteensa, jos kaatuu. Sitten funaillaan että menettikö kukaan oikeastaan mitään.

Odotettu ja hypetetty femakkoteksti

Pitkän kypsyttelyn jälkeen voisin taas yrittää avata toisille aran aiheen. En tosin tiedä, miltä saan sen kuulostamaan, sillä lähes jokainen joka tätä päätyy lukemaan on yksiselitteisen samaa mieltä kerani. Mutta ! Kerron kuitenkin ensin päivästäni. Tarkoitus oli aloittaa huumeeton päivä, ja mennä cityyn poustailemaan selvin päin. Tämä onnistui, kunnes saksanpoikien ykköskauppa Lidl tarjosi ilmaiset kahvit. Ilmaiset kahvit ! Kieltäytyminen olisi riipinyt liikaa. Kaikille yhtä köyhille tiedoksi, Lidlin tonnikala nosti hintaansa. Vittuakos nyt pitäisi syödä? Vitunsyömisestä puheenollen, asematunnelin molemmissa päissä jaettiin ilmaisia kortsuja ! Vitutukseni oli suunnaton, kun vasta kolmas preservatiivinjakaja tarjosi yhden minullekin. En mieti siihen enempää syitä. Kortonki jaettiin sloganilla "Seikkaile turvallisesti Tampereella". Kortissa oli myös jotain HIV-sivuhuomautuksia. Hymyilin keskenäni. Hauska juttu mutta vitsi on minulle jo vanha. Itse kortonki oli teipattu korttiin kiinni. Ei siis niitattu, kuten jossain aiemmissa antihiv-kampanjoissa. Win !

Ehdokkaan löytämiselle alkaa tulla kiire, sillä kaikki täysi-ikäiset karvaperseethän muistavat äänestää ylihuomenna ! Tiedätte ketä äänestetään ! Minä en. Olin jopa tietokoneen kautta yhteydessä erääseen oikean liberaalisiiven ehdokkaaseen, takinkääntö tietysti mielessä. Vaaliteema oli jotain joukkoliikennettä+opiskelun vauhdittamista, ja ihan kelvokas, joskaan ei kattava selitys ehdokkaan kokoomuslaisuudelle kuultiin myös. Hieman kuitenkin hatutti kehotus äänestää vähintään tyhjää jos ei mitään muuta. Tarkoitukseton äänestäminen lisää vaalien satunnaisuutta, ja on sikäli perseestä. Tietysti tyhjän äänestäminen voi olla tarkoituksenmukaistakin, mikä mielestäni tosin edellyttäisi useampaa tyhjää ääntä. Takinkääntäjää minusta ei taida tulla. Perusäässejä voisin äänestää, mutta en tahdo nostaa todennäköisyyttä, että joku natsiääliö pääsisi luikahtamaan mihinkään. Tänään oli lehdessä, että Jörg Haider saattoi olla homo. Mitähän siitä pitäisi tehdä. Kuten olen jo yrittänyt implikoida, oma väkeni vasen siipi laahaa maata pahasti, ja kovasti kai omasta syystään. Järkeviä teemoja, paskoja keinoja. Vaikka kuinka haluaisin äänestää, en ole vielä löytänyt kelvollista ehdokasta minkään asteen kommareista. Ahdingon jatkuessa koen velvollisuudekseni asettua ehdolle itse. Tällä kertaa vaihtoehdoksi jäävät näillä näkymin vihreät, jotka ovat tärkeäksikokemallani vasensiipi-oikeasiipi-akselilla varsin treacheja. Jos muuta ei ilmaannu äänestän vain 420. Tiedän suunnilleen mikä nuljaska numeron takana on, eikä hän ole kummoinen, mutta on kai tarpeeksi rebeliä äänestää numeroa 420.

Tänään uutisissa julkistettiin myös suunnaton tutkimus, jonka mukaan suomalaiset ovat ainakin kahta eri rotua ! Siinä kelpaa sitten arjalan ihannoitsijoiden miettiä, tahtovatko he rodullisesti olla lähempänä velivenäläistä vai ruåtsalaista eli turkulaista. Rotujen välisistä kihnutuksista voisi myös tehdä tekstin, mutta tahdon perehtyä ensin aiheeseen. Tänään on vihdoinkin vuorossa femakot. Apunani on luonnollisesti ollut eräs T. Virtaperkon teksti, johon en jaksa, enkä koe pakolliseksi tehdä viittauksia, mutta laitan tekstiin vaikka linkin lopuksi. Toivon kirjoittavani enimmäkseen oman tekstini. Huolimatta eräästä elämää kovasti hallitsevasta orgaanista, pidän itseäni kohtuullisen kelvollisena kirjoittamaan femareista, olenhan samanaikaisesti muodostanut melkoiset antipatiat sekä mies- että naissukupuolta kohtaan. Silti jokseenkin ristiriidattomasti olen kyennyt pysymään erossa ihmisvihaisuudesta. Tämä on varmasti kaikille erittäin ymmärrettävää. Olin taannoin kuuntelemassa raikasta jazzia oluen äärellä eräässä turkulaisessa kapakassa. Jossain vaiheessa päädyin tietysti kusiaarin puolelle. Edellämainittu orgaani kourassani kiinnitin huomion uusiin feministitapetteihin. Jotain mimmejä, mutta myös poikia huutelemassa naisvallan iskulauseita. Tällainen tapetti on tietysti helvetin mahtava paskahuussikirjoittelun pohja miesten kusiaarin yllä. Mietin että naisten puolella on pakko olla vastakkaiseksi mielletyn aatesuunnan, chauvinismin mukaisia tapetteja, joissa tietysti olisi vanhoja isomahaisia miehiä kertomassa, missä naisen paikka on. Konsultoin paikallista naisväkeä ja sain selville että näin ei tietenkään ole. Chauvinismi ei ole muodissa, tai muutoinkaan valtavirran hyväksymä aatesuunta. Feminismi sensijaan on muodissa. Myös jotkut miehet pitävät itseään feministeinä, johonkin tasa-arvoon vedoten. Kieltämättä lainkaan feministimiehien mahdollista olemassaoloa, olisi syytä hieman pohdiskella feminismin etymologiaa, perkele että rakastan etymologiaa. Feminismi koostuu ikäänkuin alkuosasta femina tai jtn, joka aika selkeästi tarkoittaa naista. Ismi-pääte tarkoittaa mm. jonkin sortin aatesuuntaa, mutta ei ole ihan yhtä yksiselitteinen. Rasismi tarkoittaa oppisuuntaa rotunsa ylemmyydestä. Seksismi taas tarkoittaa oppisuuntaa sukupuolensa ylevyydestä. Chauvinismi eli sovinismi on ranskalainen kansallisuusaate jäljitellen kai erään sotilas Chauvinin ajatusmaailman ylemmyyttä, mutta nykyään mielletään jotenkin kummasti aatesuunnaksi miehen ylemmyydestä. Analogian mukaisesti seuraa, että feminismi on aatesuunta naissukupuolen ylemmyydestä. Feminismillä en siis näkisi olevan vittuakaan tekemistä tasa-arvon kanssa. Tähän kelvollisempi termi olisi uusi ekvalismi, mutta kelvollista selitystä käsitteelle en ole löytänyt, joskin häilyvästi sama käsite on egalitarismi, joka vaatii ilmeisesti kaikennäköistä tasa-arvoa.

Etymologiaa voi moni pitää hevonpaskana tai triviaalina. Silti tasa-arvoa sukupuolten välillä, siten kuin se ymmärretään nyky-yhteiskunnassa, on jokseenkin vaikea järjestää, pelkästään jo fysiologisten erojen vuoksi. Naiset on jo päästetty militanttiin, mutta olisiko tarkoituksenmukaista että naiset ja miehet esimerkiksi urheilisivat samassa sarjassa? Eikö tämä olisi tasa-arvoa? Miehet kasvavat synnynnäisesti keskimääräistä isommiksi, ja kasvattavat horkkakierrosta johtuen helpommin lihasta. Naiset sen sijaan kykenevät synnyttämään kakaran. Luola-ajalla, jolloin fyysisyys oli keskeisempää, ihmismies pystyi yleensä metsästämään, ja pieksemään naisen. Nainen sen sijaan tarvitsi jonkinlaista suojaa. Jotenkuten näin miehen ja naisen vastavuoroisuus on syntynyt, jolloin nainen on ollut näkemyksen mukaan alisteisessa, joskin keskeisessä asemassa. Sitten nainen keksi ruveta viljelemään peltoa miesihmisen metsästäessä. Pellon viljely on tae riskittömämmästä, keskipaskasta elämästä verrattuna metsästyskulttuuriin, jossa paskan tuurin sattuessa koko lauma viskasi lusikan nurkkaan. Neoliittinen vallankumous teki tietynlaisen prosessin kautta ihmisen myös pysyvän lisäksi tietoiseksi olennoksi. Fyysinen voima alkoi tämän myötä menettää merkitystään. Tämä tarina löytyy myös raamatusta (jos joku vielä pitää raamattua merkittävänä), vieläpä ensimmäisenä. Nykyään fyysisyydellä ei ole yhteiskunnallisesti samaa merkitystä, sillä ihmiseläin on keksinyt kaikenlaista apuvälinettä fyysisyyden lisäämiseksi, ja nykyään lihallinen fyysisyys on rikollisia, kyttiä, molempien edustaessa jonkinlaista pakkovaltaa, ja tietysti typerää boustailua varten. Älykkyydestä sen sijaan on tehty mahtavuuden merkki välittämättä faktasta, että älykkyydellä ei välttämättä tee mitään mullistavaa, ellei omaa tiettyjä muita ominaisuuksia. Miehet ja naiset ovat keskimäärin yhtä älykkäitä, mutta miesten älykkyys osoittaa enemmän keskihajontaa, ts. miesten lukumäärä keskimäärää tyhmimmistä ja viisaimmista on suurempi, kuin naisten. On myös jokseenkin todettu, että suurin osa maailman eliitistä, kuin myös pohjapaskasta on miehiä. Talousjohtajat, poliittiset johtajat, tunnetuimmat taiteilijat, raiskaajat, tappajat, pedarit ja alkoholistit stereotypian mukaisesti ovat yleensä miehiä. Tilastoa en etsinyt, mutta myös femarit myöntänevät edellämainitun, ettei uskottavuuteni ole siitä kiinni. Miesten sijoittumisen äärimmäisiin asemiin juurikaan usko olevan kytköksissä älykkyyteen. Monet rikolliset ovat kohtuullisen älykkäitä, kun monet johtajat ovat vitun pässejä. Mielestäni johtajaominaisuus on jotenkin kiinni testosteronihorkassa, jota miehillä synnynnäisesti on helvetisti enemmän. Naiset sen sijaan suoriutuvat keskitason mukaisesti paljon todennäköisemmin.

Vallitsevalle tilanteelle voi kaivaa monia syitä. Femarit yleensä syyttävät kulttuuria, jossa nainen on opetettu mieheen nähden alisteiseen asemaan, eikä naista kannusteta huippusuorituksiin. Tälle ei ole kummemmin perusteita. Jos näin olisi, eikö silloin pitäisi olla olemassa kulttuuri, jossa näin ei olisi? Sellaista kulttuuria ei ainakaan tällä hetkellä vallitse, Näin sanoi Virtaperko. Siitä ei voi pätevästi päätellä vielä mitään. Selittäisikö femariargumentti kuitenkaan paskasti suoriutuvia miehiä? Oletettavasti myös paskasti suoriutuvia miehiä kannustetaan kilpailemaan. Seuraako takkiin ottamisesta automaattisesti täyspaskasti suoriutuminen ? Älykkyyden himmeää keskihajontaa miesten keskuudessa argumentti ei ainakaan selitä. Toinen selitys on että ominaisuudet ovat synnynnäisiä, eli miehen on tarkoitus tehdä huippusuoritukset ja muodostaa pohjapaska, kun taas naisen on tarkoitus tehdä lisää kakaroita, ettei laji kuole miesten tehdessä typeryyksiä. Näin toimii luonnossa esimerkiksi paviaani, ihmiselle oletetusti kovin läheinen laji. Joo uskon ennemmin evoluutioon kuin mihinkään ID-paskaan, joka perusteltakoon toisessa tekstissä. Paviaaniuroksista parhaaksi osoitettu panee koko lauman naaraita samalla kun kaikki muut urokset vittuuntuvat. Naaraat synnyttävät ja paviaanisuku jatkuu. Tämä toistuu uusien paviaanisukupolvien syntyessä (NMKY:n salilla käyminen opetti jotain tähdellistä !). En sano, että ihmisen pitäisi toimia kuten paviaani, vaan sanon että ihmislajilla saattaa olla alitajuinen taipumus toimia kuin paviaani. Tälle toiselle selitykselle ei ole sen enempää perusteita, mutta se on nähdäkseni ristiriidaton tosiasioiden kanssa.

Feminismi tuntuu pyrkivän työntämään naisia miestyyppiseen kilpailumaailmaan. Femarit eivät siis myöskään arvosta naisten ominaisuutta selvitä todennäköisemmin keskipaskasti, olla ottamasta riskejä, säilyttämään vallitseva asiaintila. Femarit yrittävät siis ajaa naisia miehen asemaan. Tämän onnistuessa oletettavasti myös naiset alkaisivat suoriutua joko tosi paskasti tai vitun hyvin. Femarit siis ajavat dissaamaansa epätasa-arvoista miesten maailmaa ! Itse en välitä maailmasta, jossa olisi pelkkiä miehiä. Toisilla miehillä tosin olisi pillut, hyinythelvetti. Feminismiasia ei haittaa menestyviä miehiä, heillähän on yhä edellytykset selvitä paremmin kuin naiset, eivätkä välitä aiheesta paskaakaan. Vaikeuksia asialiike aiheuttaa ns. paskoille miehille, jotka uskovat feminismin ajatusmaailmaan ja pyrkivät kohtelemaan naisia vertaisinaan. Naiset eivät tähän pyri, hehän ovat alistetussa asemassa. Seurauksena on jonkinasteisia paviaaniturhautumia ja vitutusta. Näin tehdään lisää kouluampujia. Miksi ainutkaan kouluampuja ei ole ollut tyttö ! Vitutus on myös itsekriittisyyden puute. Femari ei ikinä ole väärässä, koska pitää hallussaan vallitsevaa käsitystä. Itse vastustan yleensä kilpailuorientoitunutta yhteiskuntaa ja sikäli kannatan ei-feministilähtöistä tasa-arvon ajamista, mikä tarkoittaa jokseenkin sitä, että tasa-arvoa lähestytään sukupuolten erilaisten ominaisuuksien kannalta, ja tehdään erilaisten ominaisuuksien pohjalta tarkoituksenmukaista politiikkaa viemättä keneltäkään saumoja sukupuolensa perusteella. Tähän ei päästä naiskiintiöillä. Kilpailuyhteiskunta tuntuu jotenkin miehen keksinnöltä. Ehkä suunta saadaan oikeasti käännettyä, jos jonain päivänä femarit menevät itseensä.

http://www.tuukkavirtaperko.net/teks/np1.html (6)

Tulipa taas kirjoitettua kamalaa kuraa. Ajatuksen olisi voinut ilmaista myös omaperäisemmin ja paremmin. En jaksa, tämä kesti jo liian kauan. Pienenä extrana mainitsen, että miessukupuoli on luultavasti katoamassa maailmasta, jo tällä hetkellä Y-kromosomi sisältää paljolti paskaa. Tämä tulee tietysti kestämään vielä jokusen miljoona vuotta. Tämän perusteella jaksaisin uskoa evoluutioteoriaan. Uskon että maailma jossa on pelkkiä naisia, olisi paljon parempi, olettaen tietysti että femarivisio kaatuu päälaelleen ennemmin tai myöhemmin, mitä pidän odotettavana. Tämän tulee tapahtua tietysti vasta sitten kun dynaaminen miessukupolvi on kehittänyt ihmiskunnan tasolle, jolla se voi staattisesti elellä. On tietysti kyseenalaista, tahtovatko naiset elää tuollaisessa maailmassa.

Näköjään joku muu on omistanut tälle koko blogin. Please do

http://panuhog.blogspot.com/2005/02/markkina-arvopelleily.html

Encore !

Naa, tässä tekstissä ei olekkaan enää meediakasvattelijan tägejä. Tietysti tämänkin saisi vielä pidettyä aiheessa, mutta ehkä kahdesta neljään markkinointiorientoitunutta tekstiä piisaa, etten toista itseäni liikaa arvioitavaan teokseen.

Näin erään ranskalaisen elokuvan nimeltä "99 frangia". Nimi oli tapauksessa siitä paska, että sen oli tarkoitus olla ostamamme elokuvanautinnon hinta. Tämä meni kai kääntäjältä ohi. Elokuva kertoi tosielämään perustuvasta perusranskalaisesta limaisesta mainospaskaperseestä, jonka elämäntehtävä on myydä pässeille brändiä 10% ajastaan, ja loput ajasta naida kauniita naisia, kiskoa koksua nokkaan ja harrastaa muuta asiaankuuluvaa jetset-irstailua. Muutama jonttikin vilahti ruudulla, ylläristi. Lopulta kaverille iskee quiltiness, thus becomes he an hero. Tai vaihtoehtoisen lopun mukaan kiskaisee urapoliittisen itsarin. Elokuvassa oli hieman ranskalaista taidepaskaa mukana. Suosittelen silti.

Elokuva oli ehkä hieman michaelmoore-suuntaan popularisoitu, mutta ei liikaa, joten se saattoi ajattelemaan monia asioita. Ensimmäinen on tietysti hoettu mainonnan eettisyys. Mene itseesi ja mieti, mitä kaikkea sinullekin on myyty kuparinruskealla perseellä ja hyvän (lue: pahan) maun mukaisilla implanteilla. Sitten mieti, mitä masseillasi tehdään. Loppukaneetin (uusi muotisana, jota viharakastan) mukaan mainosbisnekseen käytetään viitisensataa miljardia, josta kymmenyksellä voitaisiin YK:n mukaan puolittaa nälänhätä. Tämä oli hieman turha lisäys leffan päälle, sillä kaikki näkivät jo bisneksen pahuuden. Sitä paitsi nälänhätää ei voi ostaa pois. Korruptio tekee nälänhädän, ja korruptio on ehkä ainoa asia, jota ei voi lahjoa. Elokuva sai minut haluamaan ranskan opetteluakin. Ranskan nykykieli, englantilaisine pikkulisineen, kuulostaa melko hintiltä, mutta ihan siistiltä. Sen lisäksi elokuva näyttäisi puoltavan T. Virtaperkon teesiä, että psykoaktiiviset aineet ovat luovuuden kannalta hyödyllisiä, ja siksi pysyvä osa maailmaamme.

No mutta taisin luvata kirjoittaa annetuista aiheista tänään. Femarimatsku on liian hyvää pikakirjoitettavaksi, mutta olen parhaillaan käänteisellä ekskursiolla! tavallaan. Ekskursio ei ole tavoitteiden, jotka ekskursiolla luonnollisesti on, osalta mennyt oikein nappiin. Kolmet deitit, joista kahdet miehen kanssa +ainakin neljät biiffit. Hauskaa on kuitenkin ollut, ja tulee olemaankin. Biiffeistä ja myös katsotusta elokuvasta opin jälleen, kuinka kusipää menestyy. Jo Platon muistaakseni perusteli, että kusipää ei loppuviimeksi menesty. Tämä ei kuitenkaan vakuuta minua empiirisen tietoni perusteella. Platonin perusteluissa, jotka voi kuka tahansa lukea Valtiosta, hyökättiin argumenttia "pahantekijälle seuraa hyvää" vastaan ja perustellusti osoitettiin vääräksi. Oikeassa maailmassa ei kuitenkaan todistettavasti ole hyvää ja pahaa, varsinkaan täydellisissä muodoissa tai ihmisissä. Platon oli kuitenkin olettanut ainakin osan edellämainituista, jolloin perustelu mahdollistui. Ajattelin jo, että olisiko aika vihdoin hypätä kokoomuksen kelkkaan ja alkaa saamaan valtavirran mukaisia turkulaisia naisia. Kuitenkin jokin suunnaton voima kalvaa tätä ajatusta vastaan. Mitä vittua olen tekemässä? Inhimillinen länkkärin syyllisyys sanoo minulle ei. Tietynlainen guiltiness iski myös elokuvan niljaiseen setään, jonka mallin mukaisesti minäkin aion ehkä löytää itseni kaukaa, tarkemmin Keniasta. Mukaanlähtijäksi sopii ilmoittautua.

Talouskriisilamapaskan jyllätessä olen likaisena antimaterialistina kaiken huolen yläpuolella. Minua ei heilauta markkinointi tai markkinavoimat ! Jos lama leikkaa kelan tukia, muutan takaisin isin luo ! Vakavasti puhuen, markkinointi nähtiin taas tänään. En tiedä, inspiroiko eilinen elokuva minua, mutta kävin tänään kaupoilla, erään muilla ekskursioilla opitun mallin mukaisesti. Ei huolta juuri mitään ei irronnut. Second handin takit oli rumia, muiden kalliita. Tarvetta olisi kyllä ollut, joten en mielestäni ollut mainoksen uhri. Kävin useissa kaupoissa, mieleeni tuli eräs hillitön päivä Euroopan Alankomaissa, mutta tällä kertaa en ollut minkään taikavoiman alainen. Kävin myös Brothersissa, jonka myyjä taisi nähdä yhtä selkeästi, kuin minä että tulin astuneeksi väärään kauppaan. Huolestuttavinta oli, kuinka nautin päivästäni. Jos olisi paljon rahaa olisin ostanut vaatelokerosta monta kassillista. "Mihinkäs mun sielu meni?" Mietiskelin laineenkasperimaisesti kierroksen jälkeen. Joillekin muille tämä on normia. Joku muu olisi ostanut kaikki kappaleet joita hypistelin. Ei ihme että arvomussutus on taas kuumaa. Minun on päästävä irti. Kello lyö neljää kahtakytä, ja valmistaudun materiattomaan afrikkalaiskulttuuriseen tapahtumaan. Toivoa on, joka kerta.

MEKAP1 : Granden finaali - Mitä opin kirjoittamalla mediakasvatusblogia

(Vilpittömät alkukiitokset Jürgenille Haritusta, viimeisestä inspiksestä)

Eräs 7-vuotias helsinkiläispoika sairastui taannoin kohtuullisen vakavasti, kärsien mm. 40 asteen kuumeesta ainakin viikon ajan. Pienen tutkailun jälkeen selvisi että poika oli saanut infektion syötyään linnunpaskaa. Kertoman mukaan taivaalta oli pudonnut valkoista juttua takille, ja sitä oli maistettava. Länkkärin nykylääketieteen ansiosta poika on yhä hengissä ja voi nyt hyvin. Tuleva tarhasetä tekee tästä lempeän päätelmän, että lapsi on utelias, mutta tarvitsee jonkin verran turvallista ohjausta. Useimmat seitsenvuotiaista ja sitäkin nuoremmista lapsista tietävät, ettei kakkaa kuulu syödä, mutta eivät välttämättä tunnista sen kaikkia muotoja. Erityisen vaikea on tunnistaa televisioruudussa piileskelevää kakkaa, jota monesti haukkaa vähän isompikin lapsi. Koska minä en henkilökohtaisesti saa päättää asiasta, saattaa mediakasvatus kuulua toimenkuvaani tulevaisuudessa. En tiedä, tuleeko varhaiskasvatuksen puolella suunnaton tarve mediakasvattaa, mutta lapset kehittyvät siinämäärin eri tahtiin, että ainakin saatan päästä jonkun lukevan neropatin kera samoille aallonpituuksille, jos en muuten. Tietysti voisin vielä kivuttomasti vaihtaa alaa, mutta ehkä olen kuitenkin sopivahko kaveri mediakasvattelua harjoittamaan, eikä mediakasvatuksen olemassaolo vaikuta alan huomattavaan kelvollisuuteen sen kummemmin. Mediankulutuksen kasvaessa on tehtävä jotain. Oikein hyvä argumentti olla lopettamatta mediakasvatuksen opettamista, kuten olen kuullut mahdollisesti tapahtuvan.

Lähdin kirjoittamaan blogiini mediakasvatustekstejä kovasti opintopisteorientoituneesti. Kirjoittelun varrella olen kuitenkin uudistanut vilpittömän, joskin valikoivan kiinnostukseni medialukutaitoon. Toisinaan agendana saattoi olla inspiraation ja faktatiedon löytäminen opintopisteiden saavuttamiseksi helpollapääsemisen illuusion murentuessa, mutta toisinaan tein suunnattomia uhrauksia vain oppiakseni uutta. Vuorokauden verran ilman tenttikirjoja on parantumattomalle kuumottajalle paljon, kun tenttiin on viikko. Ei hätää, se meni läpi, väkisinkin. Läpikäymäni kurssimateriaali toi jonkin verran uutta, jonkin verran se toisti jo sisäistämääni. Erityisen inspiroivaa oli suosikkimeediani - en tiedä ilmaisinko sitä tarpeeksi blogin yhteydessä - web 2.0.n esittely, käsite oli vain uusi. Kollektiivisen älykkyyden käsitteestä, ja varsinkin ilmiöstä kiinnostuin myös, mutta sitä käsiteltiin kohtuullisen vähän seuraamastani materiaalista. Lähempänä tosimaailman ilmiöitä ja sydäntäni on kuitenkin ikävä kyllä kollektiivinen tyhmyys. Yliopisto-opiskelijastatuksen hinta ilman haalareita ja hämeenkadun approa oli jo kohtuullisen iso, mutta haalarit ja appro olivat vain must. Seuraavassa elämässä pidän tämän mielessä ja missaan molemmat.

Facebook luetaan usein kollektiivisen tyhmyyden piiriin, ja ko yhteisöön kuuluminen erään keskustelun mukaan ilmeisesti vie uskottavuuden ansioituneestikin medialukutaitoiselta henkilöltä. Saatoin jättää katsomatta jonkin keskeisen kurssimateriaalin osan, mutta en oikein näe, miksi näin olisi. Mikäli kyse on siitä että näytät koko nimesi ja valikoituja tietoja aivan kaikille halukkaille, en näe suunnattoman vahingon tapahtuvan. Skenaariossa, jossa joku sairaalloisesti minusta kiinnostunut kahopää jäljittää minut asuinsijoilleni, ja pyrkii vaikka sisään, kyseinen henkilö todennäköisesti saa kohtuullisen hitin joko rullalaudasta tai retkikirveestä, jonka vieressä tietysti nukun. Muuttopäivänä Nekalasta kuultu vuodentakainen kauhutarina, jossa joku päästään vajaa vain marssi kirveellä sisään ja tappoi vammautuneen ja pienen lapsen, on saanut minut hieman takajaloilleen. Sen lisäksi pidän itseni suhteellisen välinpitämättömästi siinämäärin avoinna, kun satun internetissä olemaan, vain hieman peitellen. Mahdollinen tuleva työnantajani tuskin tulee keräämään täältä syitä olla ottamatta minua.
Yksi skenaario on tietysti, että sheriffit pääsevät jäljilleni internetistä. Jos unohdetaan se, etten ole rikollinen tai mainosta tekeväni rikoksia internetyhteisöissäni, olen mielestäni riittävän tietoinen siitä, missä määrin internetistä kaivettua evidenssiä voi pitää juridisesti pätevänä tai raskauttavana. Tahdon pitää itseäni jollain tasolla medialukutaitoisena, vaikka sattuisin kuulumaan Facebook-nimiseen internet-yhteisöön. Tätä kirjoittaessani tajuan että olen pyöritellyt blogiani kohtuullisen anonyyminä. Katsokaa tarvittaessa toki samaisen yhteisön edustajat Leif Rosqvist junnu.

Itse kirjoittamisen osalta tein muutamia havaintoja. Rakkauteni lukiossa niin kiellettyyn metatekstiin on puhjennut. En tiedä onko rakkaus haitallista, blogi on kuitenkin kovasti kronologisesti etenevä kokonaisuus, jossa on mahdollista viitata aiempiin tai tuleviin, miksei siis myös käsillä olevaan tekstiin. Lukiossa tehtiin lähinnä yksittäisiä lyhyehköjä tekstejä, mutta tämäntyyppisessä kirjoittamisessa pidän metatekstiä tarkoituksenmukaisena, joskin liika on aina liikaa. Muutenkaan en juuri näyttänyt tinkiväni ominaisesta kielenkäytöstäni kovasti. Uskomukseni progressiivisesti ajan kanssa kehittyvästä tekstistä ei osoittautunut oikeaksi. Sekä dialektinen, että retorinen taso vaihtelee saavuttaen useita huippuja ja kuoppia. Suurimmat vaikuttimet olivat selvästi inspiraation ja vireyden taso. Ajoittain väkinäinen inspiraatiotulva puski päähän, kuin aikataulun pakottamana, mutta yleensä inspiraatiota on vaikea puskea. Siksi aikataulussa kirjoitettava blogi on sinänsä hazardi valinta kurssisuorituksena. Voin vain kuvitella kuumotukset tilanteessa, jossa kirjoittaisin blogia pääaineeksi.

Palautteena voisin propsata itselleni ennennäkemätöntä ja omalaatuista tapaa suorittaa kurssia blogina. Tarkoituksena oli varmaan mukana myös interaktiivisuus, joka jäi itselläni melko vähälle. Ehkä siihen vaikutti blogien suunnaton määrä, ei kaikkia ehdi lukea kommentoidakseen. Mielenkiintoista oli olla tapaamatta kurssin vastuuhenkilöitä kertaakaan elävänä. Tulkinta persoonastani perustuu näihin teksteihin. Huh huh. Jonkinlaisen palautteen toivoisin, varsinkin jos teksteistä syntyy johtopäätös hylätty kurssiarvosana, eikä siis ainuttakaan opintopistettä. Pienenä vinkkinä myös, jos annat kahta lisäpäivää pyytävälle opiskelijalle viikon lisäaikaa, olkoonkin kollektiivisuuden vuoksi, vaikutus on passivoiva. Kahden viimeisen tekstin kirjoittaminen olisi saattanut venyä, mutta otin itseäni niskasta kiinni, ja venytin omaa aikatauluani vain hieman. Kotiseudun vaikutus aivotoimintaan on yhtäläisen passivoiva. Suunnattomat kiitokset kurssinpitäjille kurssista sekä mahdollisuudesta saada ylimääräistä marginaalista mediahuomiota. Tulen todennäköisesti jatkamaan mediakasvatuksen opintoja saamani palautteen perusteella. Samalla perusteella (=saatujen opintopisteiden määrän) tulen mahdollisesti antamaan loput kiitokset ansaitseville.

PS Jep, seuraavan tekstin pitäisi olla femareista, kiinalaisista tai seuraavasta ekskursiosta. Pääsin juuri ansaitulle peerioditauolle.

PPS Väitän että medialukutaitoiseksi luokiteltava henkilö kykenee näkemään, missä kohdin blogissa olen tosissani ja missä kohdassa en. Kykenetkö sinä?

MEKAP1 : Mitä opin katsomalla elokuvia vinkkelistä

Tajusin hiljattain, etten ole kovastikaan käsitellyt elokuvia loppuakohtipuskevassa mediakasvattelublogissani. Se ei tarkoita etten katsoisi tai etten olisi kiinnostunut elokuvista. Elokuvissa ei vaan tule käytyä, kun kaikki rahat ovat tiukalla. Tänään voisin joka tapauksessa pohdiskella jopa kahden elokuvan verran. Tietysti valitsin elokuvat huolella, sillä voin nyt sivuta viimeisintä ja ilmeisintä aihetta, jota panttasin takataskussani ja suositella lämpimäksi molempia katsottavaksi.

Monte Rosso ja Reefer Madness eroavat iältään noin 70 vuodella. Ensimmäisen väitän tarkoitetun taiteeksi, jälkimmäisen propagandadokumentiksi, mutta yhtäläisesti molemmille elokuville voisi olettaa molemmat tarkoitusperät aikalaistensa näkövinkkelistä. Muitakin samankaltaisuuksia löytyy. Molemmat ovat esittävinään nuorten urbaaniaikuisten normielämää ja molemmat ovat hupaisan mustavalkoisia, sekä väritykseltään että asenteiltaan ja molemmilla taisi olla valtion rahoitusta takanaan! Molemmissa esiintyy myös erittäin keskeinen sivuosan esittäjä, kannabishuume.

1930-luvulla tehty Reefer Madness kuvaa varsin todenmukaisesti erään nuorisojoukon matkaa kohti kannabishelvettiä. Maanista kikattelua ja psykoosia aiheuttava neekerien ja meksikaanien huume ajaa keskiluokkaiset valkoiset nuoret pahoille teille. Muutama tappo, yksi raiskaus, linnaa loppuiäksi. Monte Rosso 2000-luvun loppupuolelta on yhtäläisen realistinen kuvaus Punavuoren keski-ikäisten juniorien viikonloppumatkasta kohti duuniviikkoa. Samainen kannabishuume on vain huvittavia mutkia matkaan aiheuttava, joskin kovasti tavanmukainen viikonlopun ohjelmanumero, jolla myös näyttää saavan naisia. Luonnollisesti mukana ovat karrikoidut huumeidenkäytön lieveilmiöt, vihainen kriminaalidiileri piripääbodariapinoineen ja laiskan löysä rahakielteinen kotikasvattaja.

Elokuvien vastaanotossa piilee myös huvittava yhtäläisyys. Niihin ei oltu valmiita, ts se ei auennut oletetulle yleisölleen toivotulla tavalla. Luotettavien lähteiden mukaan Reefer Madnessin aikaan Ameriikan valkoisen keskiluokan enemmistö ei tiennyt hamppuhuumeesta mitään. Tietoisuuteen tuotiin aivan uusi asia. Mieleeni tuli päihdevalistus, jota sain ala-asteella. En tiedä 30-luvun dokumentin esittämisen seurauksista, mutta tiedän saamani päihdevalistuksen seurauksista. Fail. "Jos päihteet ovat näin yksioikoisen pahoja, miksi kukaan on päätynyt niitä kiskomaan?" ajattelin tuolloin. Muutama vuosi ihmisenä kasvamista, enkä voi enää ikinä luottaa poliisiin uskottavana mediantuottajana. 70-luvun hipit oletettavasti löivät useamman kerran Reefer Madness-kortin yhteiskunnanvastaisissa kannanotoissaan. Monte Rosso sen sijaan jää kovasti ymmärtämättä lähes kaikilta urbaanikeski-ikäisiltä, jotka eivät satu asumaan Punavuoressa, tai lähellä. Punavuoren urbaanimeininki ei vain ole Suomen urbaanimeininki. Ehkä muun Suomen keski-ikäiset urbaanit eivät ole urbaaneja ollenkaan. Kannabishuumeen keskeisyys saattaa olla muille, kuin Helsingin väelle silmiinpistävä, varsinkin kun rahoitus tuli todella Yleltä. Tahtoisin kuulla kenen tahansa keski-ikäisen haja-asutusalueen edustajan mielipiteen lyhytelokuvasta. Mielipide voisi olla jotain "Yle rahoittaa nistien mainostusta". Tästä taas marginaaliryhmä huumeidenkäyttäjät vetävät johtopäätöksen, että Yle todella rahoittaa nistien mainostusta, ottamalla esille myös kolmivarttisen kannabismyönteisen kuunnelman, jonka myös julkaisi ja täten rahoitti Yle. Monte Rosso tulee todennäköisesti saavuttamaan kulttimaineen suomalaisten kannabistien keskuudessa, kuten Reefer Madness jenkeissä!

Tulin tästä vain loppupäätelmään, että mediaesitys voi epäonnistua tavoitteessaan helposti, mutta tulla silti kuuluisaksi jonkin marginaaliryhmän toimesta. Kriteerit hyvälle elokuvalle ja kulttielokuvalle vaihtelevat tietysti genren mukaan. Toisen ihmisen tulkinta roskasta on toisen tulkinta kullasta.

MEKAP1: Mainonnan eettisyys redux

Ehtikin jo eilen tulla palautetta liian ilmeisestä aiheesta tehdystä tekstistä, ja ajankohtaisuuskin alkaa olla vähän niin ja näin, mutta aion tehdä vielä toisen, ehkä kolmannenkin "helpon aiheen". Myönnetään, inspiraatiokato tuli vastaan, ja haluan jo päästä puhumaan pahaa ihmisistä, joita kohtaan tunnen antipatiaa, sekoittamatta heihin mediaa, kuin ihan pikkuisen ja ohimenevästi. Tekijänoikeusargumenttien toistamisen lisäksi on silti tarpeen teroittaa mainostajien vastuuta mielikuvia luodessa, ja erityisesti, kun niitä suunnataan lapsille. Minua ei kuitenkaan häiritse katukuvani tikkupersemukanätithuippumallit, vaan tuputetut ravitsemustrendit.

Tietyt tyydyttymättömät rasvahapot ovat elimistölle ilmeisesti välttämättömiä, ja niitä ei ihmiskeho pysty itsekseen tuottamaan. Nämä rasvahapot kulkevat katunimillä omega-3 ja omega-6. Ne pitävät terveenä, edistävät himmeästi aivotoimintaa ja auttavat ainakin miljoonaan syöpään. Näitä rasvahappoja esiintyy luonnonvaraisena pähkinöissä, siemenissä ja läskeissä kaloissa. Tiettyjä happoja, EPA- ja DHA-tökötit, esiintyy pelkästään läskeissä kaloissa. Oli aika, jolloin näistä rasvahapoista ei tiedetty, tai niitä ei markkinoitu. Jo silloin syötettiin kalanmaksaöljyä, joka sentään maistui helvetin pahalta. Muistaakseni tätäkin markkinoitiin silloin kun olin vielä pieni, mutta omega-3-hypetystä ei muistaakseni vielä ollut nähtävissä. Sitten alkoi vilistä miltään maistumattomia kapseleita. Nykyään näitä rasvahappoja on ujutettu myös lasten jogurttiin, spagettiin ja ties mihin. Yleinen slogan on "jos et jaksa /ehdi/halua syödä rasvaista kalaa, syö tätä". Margariinibisnes kasvirasvoineenkin pääsi loistamaan. Eräs nimeltämainitsematon alan yritys julkaisi lehdissä mainosta, jossa toinen tyttö syö voileipää, mutta toinen yrittää vetää sisäänsä järkyttävänkokoista vuorta pähkinöitä, jotka taisivat olla cashew, sloganina taas jotain "terveelliset rasvat voi saada helpomminkin". Vähän aikaa tutkailin esiintyvien tuotteiden ravintoarvoja. Ihme juttu, mutta suosittelisin edelleen pähkinöitä. Syötkö mieluummin 100 grammaa pähkinöitä vai 50 grammaa margariinia? Entä kummasta saat myös kehnoa rasvaa? Mainoksessa esiintynyt harhaanjohtaminen pitäisi olla jossain laissa kielletty.

Jossain vaiheessa telkkarissa alkoi pyöriä myös Suomen virallisen vihannespropagandajaoston "puoli kiloa päivässä". Olisin vastaanottanut kampanjan myönteisemmin, jos kyseinen puoli kiloa olisi tiedotuksessa jollain järkevällä tasolla perusteltu. Rehujen hyödyn ja syömisen itsenäinen opettelu on ollut raskaimpia kokemuksia elämässäni. No ei siinä, pyrin syömään tuon puoli kiloa sen enempää punnitsematta, se kyllä kuulostaa paljolta. Siksipä terävät sapuskantehtailijat päättivät että kasvismoson keskeisen aineksen voi tiivistää hyvänmakuiseksi yhden desilitran mehuksi, "jos et jaksa syödä vihanneksia". Ihan hauska huomio että sama konserni tuotatuttaa sekä mainitun margariinin että tämän vihannestiivisteen. Ja vei Turun Sinapin pois Turusta. Tykkään tästä konsernista tosi paljon. Boikottiin meni kaikki kolme tuotetta.

Muu lisäravinne- tai luontaistuotebisnes suuntautuu useimmiten aikuisia kohti, eikä siksi välttämättä ansaitse yhtäläistä huomiota. Nykyään markkinoidaan kaikenlaista salaista ainesosaa sisältävää ravintolisää, jotka tuottavat suotuisia henkilökohtaisia ominaisuuksia esim. reuman, lihasten, erektion kestävyyden tai mahan koon osalta. On varmasti olemassa jokin syy sille, ettei suosittelevia asiantuntijoita näille tuotteille löydy, kuin yleensä yksi kappale. Myös kaikenlaiset proteiinivalmisteet ovat erittäin suosittuja, ja varmasti vähintään joka toinen bodari, jonka äo on korkeintaan neljänneksen saavutetusta lihasmassasta, vannoo jonkun tietyn isolaatin nimeen. Myönnettäköön että tarpeeksi yli sadan kilon kasvaneen lihamassan ylläpitämiseksi ei välttämättä fyysisesti kykene syömään riittävästi tavallista valkuaista. Tämä voi pistää miettimään onko tällaisen massan saavuttaminen ja ylläpitäminen jotenkin tarkoituksenmukaista, mutta käsiteltävässä aiheessa tämä on triviaali arvostelmakysymys. Hieman kuitenkin naurattaa kuinka jokaisen mainoksen jokainen jauhe ja nappi tekee pilliniskasta pian rotevan gorillan, joka saa tietysti paljon naisia. Huvin vuoksi voisi joskus verrata lisäravinteiden myyntilukuja suhteessa maailmassa vallitseviin sadan kilon ylittäneisiin bodareihin, ja sitten mennä itseensä päättäkseen, onko kalliista megamassanlisääjästä mitään hyötyä.

Lainkaan kieltämättä hyvien rasvojen tai rehugenren edustajien terveydellisiä vaikutuksia, olen syvästi v-ttuuntunut arvomaailmasta, jolla näitä tuotteita kaupataan. Fyrkkaa kääritään sillä, että ihmiset ovat laiskoja paskoja, eivätkä syö kunnolla. Samalla kun ravitsemusviranomaiset kehottavat lapsia syömään monipuolista ravintoa, elintarvikebisnes kehottaa syömään mieluummin tehtaan tuottamia valmiita ratkaisuja, hieman tehokkaammalla ja lapset tavoittavalla ponnella. Sitten päivitellään läskejä lapsia, jotka päivittelevät että he syövät kyllä suositellut vitamiini-, rasva- ja muut napit aamupalan kera, jonka jälkeen siirtyvät mikroaterialle tai mäkkäriin. Ruokatottumukset pitäisi saada kelvolliseksi muuttamalla asenteita, eikä luikahtamalla helpoimmalla tavalla. Kuinka paljon vaikeampaa ihan oikeasti on valmistaa ja nauttia kalanpala, kupillinen pähkinöitä tai syödä hedelmä silloin tällöin? Kannattaako lasten antaa uskoa, että terveyden saavuttaa typerällä, millä tahansa napilla? Ehkä tässäkin piilee jälleen rako mediakasvatukselle. Asennetta ruokkii myös se, että joskus satut kyseisiä tuotteita ostamaan, vaikka siinä luulossa, että kalaöljyt tekisivät keskinkertaisesta lapsestasi kiihtyvän aivotoiminnan omaavan neron, joka täyttää odotuksesi. Lienee turha mainita että ravinnon puutteiden korjailu ravintolisillä on hippasen kalliimpaa kuin tavallisen ruuan syönti. Sen lisäksi erilaisten isolaattien valmistamisessa saattavat raaka-aineen kaikki muut ravintoaineet mennä jätteeksi. En tiedä hyödynnetäänkö kalarasvatuotteita valmistaessa esimerkiksi ylijäävä valkuainen, jonka tuhlaamista pitäisin vähintään rikollisena, huolimatta faktasta, että hyvinvointivaltiossa on aina safkaa yllinkyllin. Isolaatin tekeminen vaatii lisäksi työvoimaa ja energiaa. Kummastakin lie pulaa. Ravintoisolaateissa pyörii myös yliannostuksen riski. Realistinen oireita aiheuttava riski on ainakin A-vitamiinissa, mutta ei ole myöskään kivaa, jos rakas vesselisi päätyy turhaan vetämään kolmenkymmenen euron paketin kalaöjynappeja kiihtyvän aivotoiminnan uskossa.

Vielä yksi tyypillinen riittävästi markkinoitava elintarvikeryhmä on piristeet, vitamiiniövereihin perustuvat Berocat ja energiatuotteet, jotka sisältävät lähinnä guaranaa tauriinia ja kaikille tuttua kofeiinia+sokrua. Nyky-yhteiskunta vaatii tietynlaista pirteyttä, joten jos et "jaksa/ehdi/välitä nukkua kunnolla, voit vetää näitä!" Ainakin guaranaa on nykyään melkein missä tahansa. Ehkä kohta saamme marketista myös piriä. Varsinkin energiatuotteista on helppo tehdä myös lapsille houkuttelevia sokerilimpparin jälkeläisiä. Tuotteita ei kuitenkaan missään tapauksessa suositella lapsille. Energiajuomien jälkeen guaranaa työnnettiin ensin kurkkupastilleihin, joita joskus markkinoitiin jakamalla niitä ostoskeskuksissa paljon selittelemättä. "Seuraava kerta ei sitten ole ilmainen", tuli väkisinkin mieleeni. Tuotteen lähempi tarkastelu osoitti muutaman pastillin sisältävän kahvikupillisen verran kofeiinia. Mietin vain, kuinka helposti pikkukaveri tyhjentää noita pussillisen makeanhimossaan. Sitten tuli energialaku, jossa kofeiinia on myös tuon kahvikupillisen verran. Lapsille suunnattu tuote, joka on lapsilta kielletty, on hieman ristiriitainen. Ei vanhempikaan välttämättä huomaa jos karkkipäivänä ostosten sekaan livahtaa vähän jäykempi lakupatukka. Ja vauhdikas lapsiin menevä mainostus. Ei voi ymmärtää. Kuka ottaa vastuun, kun Janne-poika, 5 vee, kuukahtaa syötyään riittävän monta väärää lakua? Tosin tuote lanseerattiin jo tammikuussa. Palopuheeni ajankohtaisuus on todella vähän jäljessä, mutta koska tuotteet ovat yhä myynnissä, tulee niiden ja erityisesti niiden markkinoinnin kera olla tarkkana, mikä voisi myös byrokraattipuolen väkeä koskettaa.

MEKAP1: Copyraitit

Tekijänoikeudet on kiistanalainen ja monimutkainen asia. Periaatteellisella tasolla useimmat ovat valmiit hyväksymään tekijän omistajuuden teokseensa, ja sikäli vapauden tehdä omalla tekeleellään juuri mitä haluaa. Myös oman tuotoksensa myyminen on sallittua, mikä tekee monimutkaisuuden. Teoksen voi nimittäin myydä monella tavalla. Harvemmin myydään tekijänoikeuksia, joka jotenkin käsittää teoksen sielun. Elokuvaa, josta olet maksanut, et saa esittää julkisilla paikoilla, niin sanotaan siinä sinisen taustan tekstissä, joka pyörii elokuvan alussa. Siinä sanotaan myös, ettet saa kopioida sitä kaverillesi. Tosiasiallisesti kuitenkin tiedät, että käytännössä sinun on mahdotonta saada minkäänlaisia sanktioita, jos silti sattuisit niin tekemään, lukuunottamatta tilannetta jossa kaverisi vasikoi sinut tekijänoikeusrikkomuksesta. Tässäkin tapauksessa sanktiot ovat epätodennäköiset. Tällöin olet joka tapauksessa jo rikkonut periaatteellisen tason, jolla hyväksyt tekijän omistajuuden teokseensa, annoithan sen juuri ilmaiseksi. Silti et välttämättä koe itseäsi erityisen tuhmaksi. Et välttämättä koe itseäsi kovin tuhmaksi myöskään, jos kopioit elokuvan, sanotaan tuhannelle ystävällesi, mutta tässä vaiheessa elokuvan oikeasti omistava taho, joka ei välttämättä enää ole se tekijä, saattaa älähtää, toivoen että tunnet itsesi tuhmaksi. Lopulta vasta yhteiskunta tekee sinusta tuhman lätkäisemällä sinulle kohtuullisen katkeran tekijänoikeussakon. Mutta ! Jos olet riittävän hyviä kavereita niiden tuhannen "ystäväsi" kanssa, saattavat he kerätä sinulle kolehdin sakkoihisi ja sen lisäksi uskoa tekevänsä oikein. Heitä saattaa olla myös enemmän kuin tuo 1000. Ovatko he pahoja ihmisiä?

Tekijänoikeuden kiistanalaisuus on todettavissa vallitsevista vastakkaisista ismeistä, jotka tehokkaan nettipiratismi-ilmiön myötä ovat syntyneet. Lex Karpela oli piratisti-ihmisille suunnaton takaisku, mutta tosiasiallisesti pientekijöiden piratismi ei luultavasti ole heilahtanut suuntaan tai toiseen. Antipiratistien kampanjat pyörivät kai nykyään jokaisella tullintapaisella ja elokuvien alussa. Ilmeisesti tekijänoikeusasiat tulee teroittaa myös tulevalle mediapolvelle. En usko että piratisminvastainen tiedotus lapsille tai nuorille on kovin hedelmällistä. Tämänhetkiset argumentit piratismia vastaan ovat : se on väärin, se vie tuloja rehellisiltä, ahkerilta julkkiksilta ja tuottajilta. Argumentit puolesta ovat : Se on helppoa, se on ilmaista, valvonta on riittämätöntä ja kiinnijäämisen riski on pieni. Nykymaailmassa on turha vedota moraaliin, ylläolevan esimerkin mukaisesti moraali on vain sopimuksiin perustuvaa, ja riittävällä kannatuksella oikeasta tulee väärä. Koviin arvoihin syntyneet lapset tai nuoret tuskin myöskään katsovat pahakseen varastamista henkilöiltä, joista muu media kertoo erilaista informaatiota. Todennäköinen mielleyhtymä julkimosta tai leffamogulista on kaveri, jolla on sikana rahaa, elämä hyvin ja jota todennäköisesti et koskaan näe. Yhden elokuvan lataaminen ei voi tuntua missään. Yksi argumentti on myös, että tekijänoikeusrikkomus ei haittaa ketään. Huomattavaa on että tekijänoikeuslaki on ollut sanktioimatonta tyhjää lätinää, kunnes huoli taloudellisesta menetyksestä on alkanut kalvaa. Paljon paremmin lapset saattaisivat ymmärtää tekijänoikeusrikkomuksesta aiheutetun mielipahan ja arvonloukkauksen johonkin lähipiiriinsä. Erään pojan youtube-tragedia saattaa olla jonkun tuoreessa muistissa. Tekijänoikeussodan väliinputoajat, pientuottajat ja omakustanneartistit kärsivät suhteessa raskaimmin teostensa laittomasta kopioinnista, koska markkinat eivät ole kovin suuret. Tämänkin mainitseminen saattaisi kääntää kelkan tai pari.

Yritän olla tekemättä tässä minkäänlaista arvotusta vastakkaisten ismien välillä, vaikka taisin sen jo tehdä. Jossain aikaisemmassa tekstissä taisin mainita informaation kokeman inflaation sen ollessa helposti saatavilla, mikä pätee nykyteknologialla myös tekijänoikeudenalaiseen materiaaliin. Nykyisellä järjestelmällä ei tekijänoikeuksia kyetä valvomaan. Tietokonemaailmassa tähän on jo herätty aikaa sitten, sekä hyvässä että pahassa. Piratebay elää ja voi hyvin, eikä todennäköisesti kuole kovinkaan pian. Toisaalta Creative Commons-tyyppisiä ratkaisuja on järjestetty useita, mikä on johtanut mm. ohjelmistojen omaehtoiseen kehittämiseen. Nörttiväen mielestä Linux on kaupallisen puolen Microsoft-materiaalia jo aikalailla edellä. Johtopäätöksinä, joko järjestelmää tulee muuttaa tai tekijänoikeutta tulee muuttaa. Muuten tiedottaminen ontuu ja pahasti. Lapsi tajuaa nopeasti jos tuhmuudesta ei rankaista, eikä siinä juuri auta Piraattitehdas.

MEKAP1: Trippikertomus kokeellisesta media-askeesista

Uhosin kykeneväni välttämään mediaa naurettavan helposti. Siksi pyrin tunnontarkkaan medianvälttämispäivään. Visioissani oli todellakin suorittaa päivä täysin ilman mediaa. Ajattelin lisätä uhovoimaa jättämällä myös sähkön ja kahvin, mutta elo ilman kaikkia kolmea olisi jo liikaa. Koin kuitenkin hieman ongelmia pohtiessani mitä kaikkea minun tuli välttää ilmeisten joukkotiedotusvälineiden lisäksi. Niinpä kokeilin selvittää mitä media oikeastaan on. Selvittämishommassa etymologia petti minut ensimmäisen, mutta pahemman kerran. Latinankielestä juontuva 'media' tarkoittaa mitenkuten häilyvästi välineitä tai välittimiä. Tämä ei kovasti auta. No, laajan suurpiirteisesti funasin että kaikki mikä sisältää ja siirtää informaatiota on mediaa, tai näin raskaan määritelmän otin, etten vaan mokaa. Tietysti tämä poistaisi myös ihmisten tapaamisen, mutta ilmeisesti ihmisten välinen informaationsiirto on median tehtävä eikä siis itsessään olisi mediaa, ellei tapaamasi henkilö passaa sinulle jonkun toisen informaatiota, mutta jos se toinen on vastaanottanut informaation, eikö se ole hänen hallussaan? Ehkä tätä ei tarvitse miettiä yhtään enempää. En tavannut ketään, vaikka en oikeastaan pitänyt sitä kiellettynä.

Heräsin hieman myöhään, koska puhelin oli yllättäen kiinni. Myöhään herääminen oli tosin tahallista, koska hektiseen arkielämään mediatyhjän päivän ottaminen on ajankäytöllisesti stressaavaa, kun kaikenlaista mediahommaakin olisi, kuten kirjoittaa blogia, jolla alkaa olemaan kiire ! Huijasin siis nukkumalla vuorokaudesta kohtuullisen määrän. Hulppea yksityiskohta oli, että ilman puhelinta ja konetta minulla ei ole myöskään kelloa, mikä teki päivästä hieman mielenkiintoisemman. Tavalliset houkutukset televisio ja tietokone eivät tuottaneet minkäänlaista ongelmaa. En usko kenenkään kaivanneen minua juuri tänä sunnuntaina puhelimitse. Yksinäiselle nuorelle miehelle kaikenlaiset askeesit ovat vain helppoja. Muhkea Aamulehden sunnuntainumero lukemattomana postiluukussa harmitti jokusen, mutta säästyipä lukemiselta aikaa, hmmmm, öö mitä teen kun en ole koneella? Kirjan lukeminen olisi hyödyllisintä, mutta ilmeisen kiellettyä. Neljä mieleeni ensimmäisenä tulevaa aktiviteettia olivat päihteet, kotityöt, kehonharjoittaminen ja päihteet. Ensimmäisen ja jälkimmäisen jouduin unohtamaan, sillä suhtauduin päivään koulutyönä. Pelastukseni oli lopulta kitara, joka tosin aiheutti hieman pohdintaa. Luonko mediaa, jos soitan kitaraa? Yleisönä ja tuottajana olisin siis minä itse, mikä ei minusta täytä median kriteereitä. Ajattelin, että tällöin kaikki luova toiminta olisi mediaa, enkä voisi sitä mitenkään hyväksyä. Soittoni ei myöskään tallennu minnekkään. Soittelin melkoisesti kitaraa siis. Tiskejä olin myös hieman säästellyt tätä päivää varten. Päivä meni yllättävän notkeasti. Ilman musiikkia ei tarvinnut olla, sillä sensorisen deprivaation (google) mukaisesti jokapäiväiseen musiikkiin tottuneena pääni alkoi pian soittaa Asaa ripiittinä. Muutenkin oma ajattelu terävöityi, mutta niinhän nuppi tahtoo tehdä, kun ärsykkeitä on vähän. Kerran melkein nappasin jonkin mainosläpyskän käteeni, mutta en ehtinyt reagoida, ei sitä lasketa! Kotoa olisi voinut poistua, mutta ajattelin projektin kannalta neljän seinän sisällä olevan turvallisempaa. Naapuri tosin luukutti mediaa melko lujaa hetken aikaa, mutta en ottanut informaatiota vastaan, ts en saanut selvää. Kelpaisko se ? Hymistelin jo itsevarmana, että tämähän oli naurettavan helppoa, mutta sitten. Seinilleni on ripustettu kohtuullinen määrä kuvia, joista osa on informatiivisia, ja osa jopa tiedostavia, eli selvää mediaa. Edes kotini suojassa en ollut turvassa meedialta! Fail.

Mediattomuuskokeilupäivä jokseenkin osoitti, että mediattomana eläminen on, sanon helvetin vaikeaa, ellei mahdotonta, mutta se osoitti myös että median kanssa ei tarvitse olla tekemisissä aivan sitä määrää, mitä tietokoneellakin tulee istuttua. Median vastaanottoa voi siis kivuttomasti rajoittaa, mutta ei kokonaan poistaa. Kokeilun perusteella voisin opetella pitämään jatkossakin ainakin tietokoneettomia päiviä. Puhelimenkin voisi jatkossakin pitää välillä kiinni. Olisiko tarkoituksenmukaista elää täysin ilman joukkotiedotusvälineitä, on arvostelukysymys. Onko vuorella asuvan erakon elämä täyteläistä? Itse pidän kelvollisena määränä olla jokusen kerran viikossa kosketuksessa ulkomaailman asioihin. Dramaattisia asioita voi toki tapahtua yön yli, mutta en näe tätä syynä lisätä median seuraamista. Dramaattiset asiat kantautuvat korviin itsestään, tai sitten ne eivät kosketa sinua.

Juuri tutustumissani mediaansuhtautumisheimoissa kuulun kaikkein läheisimmin kriittiseen, mikä on saattanut paistaa teksteistäni. En tosin edelleenkään innostu itseni lokeroimisesta. Media on pikkuhiljaa mielestäni menossa yli tarkoituksenmukaisen määrän. Askeesissa tein havainnon, että mediaa pyritään kovasti tekemään osaksi aktiivista elämää sillä perusteella että omaa päivääni saattoi pitää varsin laiskana, eikä se olisi ollut lainkaan mahdollinen koulupäivänä. Opiskeluun on erityisesti työnnetty huomattava määrä tietokonetyöskentelyä, tai ainakin tietokoneen omistaminen tekee koulutyöskentelystä merkittävästi helpompaa. Edellisessä koulussa oletettiin kirjalliset työt palautettaviksi lähes kokonaisuudessaan "interaktiiviseen oppimisympäristöön". Minua tämä risoo, erityisesti sen oletuksen kannalta, että sähköpostit on luettu lähes päivittäin. Jää hieman huomiotta, että kaikki eivät yhäkään omista tietokonetta, eikä heitä pitäisi siihen painostaa. Opiskelijan lompakkoon uusi kone ei ole mikään herkullinen ostos. Kieltämättä lainkaan että on kivaa seurata luentoja netistä, ja suorittaa kurssia blogina, pitäisi tietokoneettomien kuitenkin olla suhteellisen samanarvoisessa asemassa, jota ei saavuteta pelkillä yhteisön tietokoneluokilla. Tietokonetyöstä ei pitäisi tehdä itsetarkoituksellista.

Ystäväni lanseeraama 'digihuume'-käsite - en tiedä käyttääkö sitä moni muu - on minusta melkoisen osuva. Helposti innostuville ihmisille mediaan voi jäädä yhtä pahasti kiinni, kuin mihin tahansa helppoon hauskaan. TV-addiktiosta puhutaan yleensä vain huumorimielessä, mutta jos joku suunnittelee päivänsä siten, ettei missään tapauksessa missaa suosikkiohjelmaansa, voiko kaveria pitää ihan normaalina? Nykypäivänä vastaus voi olla pahasti kyllä. Tietokoneessa huomaan jotain päihteenkaltaista hauskaa myös. Saattaisin olla vieroituksen tarpeessa, ajankäyttösyistä vain, mutta silti. En tiedä onko tietokoneen ääreen mahdollista syrjäytyä, mutta toivon kuitenkin että kun tietokoneen käyttö ylittää tietyt rajat, alettaisiin puhua ongelmakäyttäytymisestä. En tiedä tehdäänkö näin nyt missään tapauksessa. Ehkä on liian äärimmäistä mainita että liikalihavuus ja niskasäryt ovat nousussa. Voisi kuitenkin miettiä eroaako se ruudun äärellä istuminen siitä erakon vuorella istumisesta kovin paljon.

Lyhyet propsit Maralle

Naa, ennen täydellistä antautumista vajaan valveillaolovuorokauden kestävään faskeesiin, syynäsin viihdyttävää mediaa yli oman tarpeen. Motiivina on saada jonkin sortin vieroitusoireita, mutta lopputulema on varmasti sama, kuin jos yrittäisi kiskaista pitkän streittaamisen jälkeen askin tupakkia odottaen seuraavana päivänä niksoja. Prison break alkaa mennä todella alas juonenkäänteineen. Monte Rosso sen sijaan saa varmasti sympatiani missatessaan monen muun. Kunniamaininta typerästä mongerruksesta, jolla itsekin huomaan ilmaisevani itseäni. Tytön sukupuolielin vilahti vain noin 50 sekuntia pätkän alkamisesta. Mustavalkoa ja mahtava entrebiisi. Jeejee

Mutta luin myös lehden. Sahtivaari nappasi Nobelin, vastoin suurimpia odotuksia! Jotenkin osasin odottaa että Mara voidaan nyt ottaa osaksi suomibrändäystä, joka talouskihoille tuntuu olevan zurZeit kaikkein kiihkein huolenaihe. Ilmeisesti talouskriisistä on selvitty ruskeilla pusseilla täynnä merkkaamattomia pikkuseteleitä. Kiva edelleen muistuttaa ettei Suomi ole kovasti kunnioittanut Marttia mustien ja slaavien auttamisesta oikeastaan koskaan, että en näe syytä ottaa tästä mitään Suomi-kunniaa, mutta toisaalta samalla tavalla risoo lätkämestaruudet (oikeasti niitä on vain yksi) Räikkösen juhlinta, ja muumit, jotka ylläristi tulivat erään suomenruotsalaisen tyttörakkausnaisen päästä. Maailmanpoliittisesti tapaus kertoo lähinnä Nobel-kriteerien luojien alttiudesta nuolla ennemmin kiinalaisten auktoriteettien perseitä, kuin venäläisten. Venäjään ei taideta osata vieläkään suhtautua. Funailen tässä juuri karkumatkani kohdemaata, kun länsi lopulta uppoaa. Ehkä jenkit parantavat siihen mennessä tapansa. Tämä perseennuolenta ei tietenkään vähennä Martin elämäntyön arvoa. Tässäkin maassa on sentään yksi decent lawful upright honorary citizen, vaikka olisi kuinka kristitty. Propsit Martille, ei Suomelle !

MEKAP1: Saatan olla myös mediakielteinen

"Huolestuttavaa, miten kakarat käyttävät aikaansa sellaiseen, mikä tekee heistä tyhmiä, läskejä ja epäsosiaalisia", voisin itsekin todeta oluttani särppiessä. Kuuntelin tänään salaa bussissa esipuberteettisten tyttöjen huolia. Pitävätpä ne kovaa ääntä. Terkkari oli suositellut pitempiä yöunia, jotka eivät onnistu, koska telkkuohjelmat kestävät myöhään. Ohjelmien jälkeen pitää syödä ja pestä hampaat. Kouluun on herättävä aamuksi. Mahdotonta.

Ne jotka selailivat "Mä oon nyt online"-tutkimusta edes keskipinnallisesti, saattoivat huomata ainakin minusta suuret prosentit lasten medialaitteiden omistamisessa. Erityisesti mauton kännykkämäärä (42 % tutkimuksen ekaluokan päättäneiltä, 100% seiskaluokkalaisista!) hieman hämmensi. Suomalaisidentiteetti pitää sisäistää jo pienestä pitäen, ja puhua kovaan ääneen väärissä paikoissa puhelimeen. Tietysti kontrollin vuoksi puhelin on välttämätön. Eräässä Perhe-lehden numerossa ymmärtääkseni ihan vakavissaan markkinoitiin puhelimeen kiinnitettävää träkkeriä, että tiedät missä lapsesi menee 24/7.
Myös musiikintoistoa oli huomattava määrä, mutta musiikin mediaolemusta pidän vähäisenä. Tänään on soinut vain viittä tiedostavaa hiphop-artistia. Toisten mielestä ärsyttävä Helsinki-Lahti-murre alkaa tulla suustani sujuvan luontevasti. Medialaitteiden määrä kasvanee sitä mukaa, kun teknologian kehitys kiihtyy, ja vanhat telkkarit voidaan sijoittaa lastenhuoneeseen.

Laitteiden määrästä välittämättä mediasta on tullut keskeinen osa lasten elämää jo pienestä pitäen. Alle 10-vuotiaille on suunnattu jokunen oma kanava ja lauantaiaamut tietysti. Tietokonepelejä on myös laajalti. Mediakasvatuksen lisäämiseen yhä varhaisemmassa kehityksen vaiheessa on täten selkeää painetta, kertoo myös tenttiaineisto. Tarhansedän toimenkuvaani saattaa jonain päivänä kuulua mediakasvatus, mistä en kiinnostuksesta huolimatta ole varauksettoman innostunut. Haluan kyseenalaistaa, onko median työntäminen yhä pienemmille tarkoituksenmukaista? Miksi pitää olla niin paljon mediaa? Näen tässä analogian kysymykselle "Miksi mitään päihteitä pitäisi olla?" Tuon hurskastelevan kysymyksen lättäsin sillä, että päihteiden olemassaolo on miksikään muuttumaton tosiasia ja osoitin mahdollisia syitä olemassaoloon (Lue toki blogin varhaisin jäljelläoleva teksti). Digihuumeet eivät putoa kauas päihdemaailmasta. Mitäs tein perjantai-iltana? Istuin koneella ja kirjoitin blogia! 10 euroa on vain liikaa maksaa DubStepista, jos sattuu olemaan köyhä opiskelija. Coki soi ihan yhtä hyvin koneelta, kun pistää riittävästi volaa. Digihuumeet voivat olla yhtäläisen addiktoivia ja syrjäytymistä aiheuttavia, kuin mitkä tahansa kemikaalit. Kysymys on vain siitä mitä hyväksytään. Lapsi sosialisoituu (todella absurdia puhua sosialisaatiosta ja miettiä samalla mitäänsanomatonta perhettä ruudun äärellä) helposti TV:n maailmaan, koska näin tekevät vanhemmatkin, ja kieltämiseltä putoaa näin kelvollinen pohja. Television äärellä oleva lapsi on melkoisen helppohoitoinen. Sehän tuijottaa vain ruutua. Tietokone on helpompi kieltää, vanhemmat harvemmin istuvat tiiviisti koneen äärellä. Kaverit istuvat, mikä lienee seurausta myös artikkelissa mainitusta taitavan tietokoneenkäytön ihailusta. Näin eri ruuduilla istuminen on hyväksyttävämpi vapaa-ajanviettomuoto, kuin esim ulkoilu, lapsihan saattaa olla dokailemassa, tai joutua jonkun pedarin kyytiin! Toisilla vanhemmilla on jonkinlainen rangaistuspalkkiosysteemi pelaamisen suhteen. Niin paljon kuin harrastat muuta, saat pelata. Hieno idis, tehdään pelaamisesta vieläkin arvokkaampi asia.

Tietokonetelevision työntämisen haitallisuudesta en osaa sanoa kummoista. Epäsosiaalisuus ei varsinaisesti tule kysymykseen, nettihän on yksi sosiaalinen verkko, jossa tutkimustenkin mukaan tavataan lähinnä kavereita. Kaverukset katsovat samoja ohjelmia, jolloin katsomatta jättäminen on asosiaalista, jopa antisosiaalista toimintaa. Niska ja silmät näivettyvät pikkuhiljaa, mutta haitta lie marginaalinen. Lapsi ei lihoa, jos on riittävän kiinni digihuumeessa, ettei ehdi vetää kokista ja purilaista. Sen sijaan tarpeellisuudesta osaan sanoa, etten näe sitä. Lapsen kehitys ihmisenä ei nyky-yhteiskunnassakaan edellytä tarpeetonta digihuumeelle altistusta liian nuorena. Ryhmään kuulumisen kannalta ruudun äärellä istuminen on ehkä tärkeää, mutta ei fundamentalistisen tärkeää. Aina löytyy vastavirtaryhmiä, joita kohti lapset voivat sosialisoitua median sijaan. Tähän saatan pyrkiä, mikäli tulen joskus tekemään kasvatusta työkseni. Asennemuutos voisi ehkä vielä pelastaa meidät diginistien uudelta sukupolvelta, mutta asia lienee useille täysin merkityksetön. En löydä kelvollista mediavastaista argumenttia. Ehkä mediamaailma on vain oikeaa kiinnostavampi. Miksi asia on minulle tärkeä, siihen palaan, kunhan olen ensin käynyt extrememediatyhjiössä.

PS anteeksi vakkarilukijat, mutta meediablogi puskee päälle. Viimeistään kuukautistauolla tulen palaamaan vanhaan kunnon perseelle lyömiseen, mukana ainakin femarit, militantit, kapitalistit ja uutuutena kiinalaiset, joita kohtaan olen alkanut tuntea antipatiaa ! Olen koittanut luikkia noihin teksteihin jotain pientä kivaa, lukekaa tarkasti.

MEKAP1: Ja tilalle propagandaa

Monta kertaa olen enemmän tai vähemmän eksplisiittisesti väheksynyt tunteenomaista suhtautumista asiatekstiin ja muutaman kerran saarnannut, ettei väheksyminen ole viisasta, sillä virallinen opetus on kertonut mediapalaan kuuluvan kognitiivisen ulottuvuuden lisäksi
myös emotionaalisen, esteettisen ja moraalisen eli arvosidonnaisen ulottuvuuden. Olen taipunut pitämään kaikkia jälkimmäistä kolmea tunnepuolen asioina ja siten triviaalina. Arvosidonnaisuus tekee toisinaan järkeä.

Eilen tunneväheksyntää riepoteltiin jälleen, kun silmiini osui pari tekstiä, jotka koin suorana hyökkäyksenä elämäntapaani kohtaan. Monte Rosso menee katsottavien listalle. Ensimmäinen, kolumni, dissasi tosin vain laiskoja mukaintellekti-urbaaneja helsinkiläistoimittajia, jotka valitsevat helpoimmat loanheittokohteet, uskovaiset, oikeistonuoret, maalaiset ja kunnioittavat urbaaniliberaaliarvoja, yksilönvapautta ja vihreyttä. 'Helsinkiläistoimittajan' kun korvaa vaikka Leiffillä, niin kaikki mätsää. Olisin siis velvollinen puolustautumaan, mutta sen sijaan alan tuntea veristä antipatiaa kirjoittajaa kohtaan. Järkipohjainen argumentti kolumnissa oli lähinnä helsinkiläistoimittajien suppea näkökulma, joka ei koske elämääni lainkaan. Enhän minä lue hesaria.

Paljon pahempi hitti oli eilinen ylikouluttamista koskeva artikkeli, jonka mukaan Suomessa on liikaa korkeakoulutettuja, jotka ovat täysin turhia, koska eivät vastaa yhteiskunnan työtarpeeseen. Tarve on käytännön aloilla, johon valmistuu amiksesta. Ammattikoulu on tosin jo lisännyt suosiotaan, suosio uskoakseni jatkuu, että teksti on hippasen myöhässä. Tekee minusta täysin järkeä. Yhteiskunta tarvitsee ajattelevia yksilöitä määriteltävissä olevan, kohtuullisen pienen prosentin. Jo Platon päätteli jotain vastaavankaltaista. Tätä prosenttia voi pikkuisen suurentaa sillä että tiede kehittyy paremmin risteävillä näkökulmilla. On pragmatiikan kannalta parempi että muu väki on lähinnä pölvästejä. Pölvästien sivistykseen ei kuulu kirjaviisaus, vaan lähimmäisenrakkaus, rehellisyys, ahkeruus ja itsekuri, jotka mainittiin artikkelissa. Ihan hyviä asioita. Kykyä ajatella omilla aivoilla sen sijaan ei mainittu. Tunnepuolella alkoi jo risoa. Olen valmistumassa alalle, joka vastaa työtarvetta, kandintutkinnolla, mutta ajattelin lukea itseni maisteriksi, ja mahdollisesti tohtoriksi, ihan statussyistä! Vähäisempänä kakkossyynä tyhmyys ja kapea perspektiivi risoo minua pahasti. Elämäntapaani on loukattu taas. Mikä kusipää ! Poistetaan vaan kaikki koulut, ja tilalle propagandaa! Näen särön syntyvän myös esteettiseen silmääni. Lisää pölvästejä maailmaan ! Ei sillä, ettenkö yhä löytäisi tiedostavia ihmisiä, jotka osaavat keskustella skaalan intti- ja prätkäjutut yli. Olen huolissani seuraavasta kansan polarisoitumisesta. Toistaiseksi sisäinen pikku elitistini on ollut varsin sisäinen. Oletettavasti tullessani intellektuellivähemmistöön alkaisin kokea jonkin sortin parempaa identiteettiä, enkä uskoisi siitä pitäväni. Arvomaailman risteävyys on tietysti se pahin, joka aiheuttaa ristiriitoja sekä tunne- että järkipuolella. Teksti siis antoi ymmärtää, että ihminen on yhteiskuntaa varten, eikä toisinpäin. Risteävä arvomaailma varmasti kuohautti eniten yli, minkä vuoksi tämä teksti on kirjoitettu. Olisin kirjoittanut mielipidepuolelle vastinetta mutta pelkään kirjoittajan, herra tietokirjailijan, argumentoivan minut suohon, mikä ei olisi itsetunnolleni hyväksi.

Kummasti on helppo hyväksyä kognitiivinen sisältö useammin silloin, kun satut hyväksymään muutkin aspektit. Toisaalta puutteet muilla ulottuvuuksilla paistavat yhtä ikävästi. Tästä syystä en ikinä opi lukemaan SKP:n vaalilehtiä. Arvomaailma on sama, mutta järkipuoli tökkii, liikaa tunteen paloa. Vastavirtalehti Voiman journaliikka on myöskin mielestäni vähintäänkin perseestä, vaikka asiat ja arvomaailma ovat oikeita. Hyvän asian faktoineen voi esittää myös esteettisesti, likaiset hipit! Tarpeeton turpa vaahdossa riehuminen ei aja asiaa, voin vakuuttaa. On sanottu että järki ja tunne voivat toimia vuorovaikutuksessa sopusointuisesti. Eräs jenkkifilosofi, ymmärtääkseni, kutsuu tätä vuorovaikutusta laaduksi. Laatua on ikävän vähän nähtävissä mediassa.

MEKAP1 : Vaalimainostuksesta

Jokunen viikko sitten postiluukkuuni losahti virallisen näköinen nivaska. Pääsen sittenkin äänestämään uusilla huudeillani, mikä on varsin hyvä, koska en ole enää erityisen kiinnostunut turkulaisten asioista. Ongelmana täällä on löytää kelvollinen ehdokas. Ongelmaa ei yhtään helpota vaalimainonnan laatu.

Viime näkemällä oli todella helpottavaa nähdä, ettei vaalimainosta ole täällä vielä työnnetty kaikkeen tyhjään tilaan. Äänestyspäivään on vielä jokunen viikko, tilanne ehtii varmasti vielä räjähtämään. Tai sitten ei, ehkä täälläpäin ei kuulu tapoihin mainostaa rumasti. Itseäni kummastuttaa kaikki satsaaminen kelvottomaan katumainostuubaan. Tavallinen mainoksesi sisältää yleensä lärvin, numeron ja sloganin, hillolla muutaman vaaliteeman. Puoluemainos saattaa sisältää johtajan naaman tai muun kuvan + sloganin. Pitäisikö näiden mainosten agitoida niitä, jotka eivät normaalisti äänestäisi ollenkaan vai niitä, jotka äänestävät, mutta eivät tiedä ketä? Kumpikin tapaus epäilyttää minua. En tiedä tarpeeksi koko äänestäjäkunnan mielenlaadusta tehdäkseni yleistyksiä, mutta politiikan suhteen vähänkään välinpitämätön tapaus, varsinkaan junioriäänestäjä, tuskin kääntää kelkkaansa yhden lärvin, numeron ja sloganin yhdistelmällä, vaikka kohtaisi samanlaisen yhdistelmän nelisensataa kertaa ulkona kävellessään. Vakiintunut poliittisesti lukutaitoinen äänestäjä toivottavasti on riittävän valveutunut ollakseen alistumatta riittävälle toistolle. Toistoa tulee myös monesta tuutista, kaikista yhtä ympäripyöreästi, että kuka kykenee lätkimään eniten mainoksia, voittaa? Oletettavasti ne ketkä ovat jollain tasolla aiheesta kiinnostuneita, etsiytyvät jututtamaan ehdokkaita tai tutkimaan vaaliteemoja tarkemmin. Laadun luulisi korvaavan määrän myös vaaleissa.

Välinpitämättömän, mutta silti äänestävän sen sijaan voisi kuvitella reagoivan riittävään toistoon. Äänestetään sitä numeroa mikä jäi mieleen. Koska vaalimainostus tuntuu pyrkivän lähes kokonaisuudessaan vetoamaan näihin, täytyy tämän ryhmän olla mauttoman iso. Jälkeenpäin samat henkilöt voivat sitten kitistä, miten valta taas on keskittynyt pölvästeille. On hyvin mahdollista, etteivät ehdokkaat tarvitse ajattelevia äänestäjiä, kun ajattelemattomillakin tulee valituksi. Poliitikon motiivi on ensisijaisesti tulla valituksi. Kunnallisvaaleissa on yleensä paljon eduskunta- ja presidentin vaaleja pienempi äänestysprosentti, mikä on oikean elämän kannalta typerää, sillä kunnallispolitiikassa tehtävät päätökset vaikuttavat elämääsi kaikkein läheisimmin. Toistolla pyrittäneen luomaan mielikuva, että ehdokas on tärkeä valtavirrassa, ja muutkin äänestävät häntä. Äänestäjäkunta vain ajattelee vähemmän ja konformoituu enemmän, kuin demokratian jalot periaatteet toivoisivat. Tällaista äänestyskäyttäytymistäkin voisi jollain tasolla pitää demokratian vastaisena. Ne, kellä on eniten rahaa, voivat toteuttaa eniten toistoa ja täten saada eniten ääniä.

Vaalimainosten muotoon on luultavasti päädytty kansan väsyttyä lukemaan pitkiä tekstejä, mikä on johtanut tiivistykseen, joka aiheuttaa ympäripyöreyden. Paljon kelvollisempia ja ehkä demokratian kannaltakin suotuisampia ovat kutsut kohtaamaan poliitikkoja, joita tulisi räiskiä seinille typerien lärvien sijaan. Tässä on kunnostautunut erityisesti oikea liberaalisiipi, joka ristiriitaisella mainonnallaan pyrkii saamaan aikaan ehkä jopa reaktioita, sekä tietysti riipimään päävihollistaan vasenta siipeä. Mainonnan perusteella äänestäisin heitä, mutta muista syistä olen vakuuttunut heidän kierosta agendastaan (lukiessani vaaliteemoja olen yhä vakuuttuneempi). Pidän myös mielessä että imago pulpahti mainosalan ammattilaisten, ei niinkään kokoomuslaisten päästä. Ongelmana kutsuissa on tietysti sama poliittinen passiivisuus, joka pitää äänestysprosentinkin pienenä. Kofeiiniaddiktille, ilmaisenpersolle kansalle ilmaiset kahvit on varsin kelvokas houkutin. Miten toinen ennakkosuosikki PerusÄässit on saavuttanut asemansa, sitä en tiedä. En ole nähnyt poikkeavaa mainontaa, mutta suomalaisen perusjuntin identiteetti on monille tärkeä, useammille kuin valtavirtapuolueet tahtoisivat myöntää. Nykyinen vasen siipi vain on liian muka-intellekti monille. Uusi media on varmasti ollut myös hyödyksi. Juntitkin omistavat tietokoneen, ja Timon plokissa on tekstiä, jonka tyhmempikin ymmärtää. Nettiin siirtymistä voisi suositella muillekin, sieltähän ne passiiviset kansalaiset löytää kirjoittamasta palopuheitaan. Toistaiseksi oma suosikkimainokseni löytyi Pispalasta, jonkin talon seinään jokseenkin epäsymmetrisesti läiskittyinä papereina. Numeroiden perusteella oletin installaation vaalimainokseksi. En muista numeroa, mutta tulen palaamaan mainospaikalle. Jos papruista löytyy vaaliteematyyppistä asiaa, taitaa ehdokkaani olla selvä, ellei hän satu edustamaan erityisen uusfasistista tai kiihkokapitalistista linjaa. Mainoksen perusteella ei. Saatan yllättää itseni jälleen vasemmalta puolelta.

Ehkä uudet vaalimainonnan muodot ovat sittenkin viemässä pikkuhiljaa voittoa, näin suosikkien perusteella. Perinteinen vaalimainonta kuitenkin häiritsee yhä esteettistä silmääni. Jos ilmastonmuutoksesta saa vielä ison teeman, voisi markkinoida sitä, ettei tuota vaalienkaan aikaan tarpeetonta paperipaskaa.

MEKAP1 : Melkoisen häilyvästi tehtävästä 8

"On olemassa suurempi media, kuin televisio", kuului suunnilleen JCDecaux:n taannoinen slogan. Melkein unohdin, että katukuvassakin on, vieläpä melkoisen räikeää mediaa. Tämä tulee ehdottomasti muistaa valmistellessa mediatonta päivää, jonka pyrin toteuttamaan kohtuullisen tunnontarkasti. Pysäkkimainosten ja mainoskylttien lisäksi katukuvaan on ilmestynyt jälleen myös vaalimainokset, toistaiseksi kiitettävän vähissä määrin. Kuvan pitää nykyään ylittää melko korkea kiinnostavuuskynnys että kiinnittäisi riittävästi huomioni saadakseen minut ajattelemaan. Ehkä se on nykyajan nuorten miesten välinpitämättömyyttä ja tunnekuolleisuutta. Joskus mainostajien idean tosin väitetään vaikuttavan alitajuisesti, mutta en jaksa uskoa tätä omalla kohdallani. Suhtaudun kohtuullisen vihamielisesti mainoksiin, ellen ole jonkin tietyn tuotteen tarpeessa. En myöskään usko mainostajan kykyyn luoda minulle uutta tarvetta. Asiaanhan ei millään tavalla vaikuta se, että kulutuskassani on noin 100 euroa kuussa, ja pidän syömisestä. Melkoisen ylimielisiä väittämiä, mutta altistun kuitenkin hyvin vähän suoralle mainonnalle, telkkaria ei ole, lehdistä pyrin mainokset hyppäämään yli ja juuri implikoin etten huomaa mainoskylttejäkään, ainakaan toivotulla tavalla. Todella kummallinen poikkeus on "vaimikäseoli"-länkytys. En ole koskaan nähnyt kyseistä TV-mainosta, mutta sosiaalisen verkostoni riittävän hokemisen johdosta löydän itsenikin hokemasta tuota. Välillinen mainostaminen on melkoisen ovelaa. Mm. täysin keinotekoinen basson tarve on syntynyt ystäväni johdosta. Tunnepitoinen materiaali kuuluu minusta enemmän viihdepuolelle, jonka mustavalkoisesti pyrin pitämään erillään median informaatiopuolesta miettimättä, miten siinä onnistun.

Pelkästään visuaalista sekä tunteisiin vetoavaa tiedotusta väheksyn siis kovasti, yhdessä tai erikseen. Läpinäkyvän tunnepitoisesta materiaalista pidän, lähinnä sen kritiikkihelppouden vuoksi, naureskelen tajutessani että on ihmisiä, jotka ottavat tällaisen materiaalin vakavasti. Tämäntyyppisestä viihdykkeestä pitää huolen ainakin nuorilla miehillä Suomen Puolustusvoimat. Tästäkin huolimatta löydän katukuvasta toisinaan helmiä. Huomaan pysähtyneeni toisinaan Dinskon mainoksia syynäilemään. Niitä, joissa on se Paul McCartneyn näköinen tyttö ja isoja maiharinkaltaisia kenkiä, joita ilmeisesti on tarkoitus näillä kuvilla markkinoida. Huolestuin vähän itsestäni tajutessani kuvasta irti saamani informaation. 60-luvun (vai 70, go figure) Englanti taitaa olla tulossa muotiin? Samasta syystä himmeän kallis saman teeman vaatekauppakin avattiin? Miksi kykenen tällaisiin havaintoihin? Paljon enemmän silmääni pisti kuitenkin kuvissa esiintyvät pilottitakit. Suomessa on ollut hyvät pari vuosikymmentä kaljupäitä, jotka ensisijaisesti pitävät kyseisiä vaatekappaleita. Heidän ajatusmaailmansa ei ihan vastaa 60-70-luvun englanti-meininkiä. Toinen vakiintunut käyttäjäkunta on ns. sosiaalirajoitteiset eli nätimmin ilmaistuna pummit. Mieleeni pulpahti hulppea skenaario, jossa valtavirran vaaleilla tytöillä alkaisi myös yleistyä pilottitakit. Eräs punapartainen ystäväni olis varmasti mielissään. Reaktio saattaisi vaihdella huolesta ääriliikkeen yleistymisestä toteamiseen, että ovatpa rumat kuteet taas muodissa. Tässä tapauksessa kiinnostuskynnyksen ylittäjä oli kuitenkin pilottitakki. Se saattaa joistakin kuulostaa oudolta, mutta netistä löytyvä ”isän maan puollustajat”-hupailun (google) tyyppinen huumori vain sattuu iskemään. On tietysti hyvin mahdollista, että pilottitakki on puettu mallille juuri huomiota herättämään.

Mediakuvien nihkeänkaltaisesta ruotimisesta huolimatta pidän erityisen tarpeellisena kuvien olemassaoloa. Olen saattanut väittää olevani edes jonkin verran viihdyttävän median yläpuolella, mutta luultavasti Aamulehti jäisi lukematta, jos siinä ei olisi yhtään kuvaa. Miestenlehtien sisältö olisi ilman kuvia lievästi sanottuna paskaa, mikä kielii helpon rahan mahdollisuudesta. Minäkin voisin julkaista tätä paskaa tekstiä laajalle lukijakunnalle, kunhan saan riittävästi tyttöjen kuvia väleihin. Kuvat siis hieman keventävät lukemista. Joskus myös kuvatekstit. Aikaisen aamun mielentilassa ehdottomaksi kuvatekstien kuninkaaksi kautta aikain nousi jokusen viikkoa sitten Aamulehdessä ollut "Demokraattiehdokas Barack Obama oikealla, republikaanien John McCain äärimmäisellä vasemmalla" (ehkei aivan tarkka sitaatti). Nah, kyse oli tietysti siitä, miten Amerikan jäppiset olivat asettautuneet kuvaan ! Kuvilla on sanomalehdissä myös pieni informaatiofunktio. Kuinka mediaton voisi ikinä tietää, miltä Suomen pääministeri näyttää?

Myös tunnepitoisten argumenttien tueksi kuva on oikein käyttökelpoinen. Hyvänä esimerkkinä tunnepitoisesta argumentista on eläinten oikeudet. Järkiperäisesti ei voida mitata, paljonko eläin kärsii väärissä olosuhteissa. Ei ole olemassa järkeen perustuvaa argumenttia, miksi eläintä ei saa kiduttaa. Monet kuitenkin vastustavat eläinrääkkäystä, joka on myös rike ellei rikos Suomen laissa. Kun näkee aktivistien teurastamokuvia, tahtoo herkempi kieltää lihansyönnin ja päästää eläimet vapauteen. Tähän kovin moni ei ole valmis. Emotionaalista sanomaa sortuu usein väheksymään, kun tahtoo olla oikeassa. Järkisyiden kovat arvot, kuten "useimmat tahtovat syödä lihaa", menevät usein korkeampien yli. Toki lihansyönnin vastustamiselle on myös järkisyitä, kuten lihantuotannon ekologinen ja taloudellinen aspekti, mutta useimmat eettiseksi kasvissyöjäksi itsensä luokittelevat ajattelevat uskoakseni lähinnä ahtaasti eläviä kanoja tai lehmänraatoja.

Kuvat kykenevät konkretisoimaan sanottua. Harhaistakin informaatiota voi tukea sopivalla kuvalla. Tähän riittää aivan yksinkertainenkin kuva, kuten diagrammi, jonka mittasuhteet on tehty tukemaan tiedottajan informaatiota. Kuvia on ollut myös erityisen helppo räplätä kautta aikain. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, tulisi muistaa myös mediakuvia kurkkiessa.