Vittuakos tässä nyt pitäisi tehdä!

Joskus tulee näitä päiviä että kirjoittaminen tapahtuu velvollisuuksista itseäni kohtaan. Millään ei jaksaisi, eikä mitään ihmeellistä, tai inspiroivaa ole oikein tapahtunut. En tunne enää meneväni eteenpäin ihmisenä, tai pikemminkin eteenpäin meno alkaa olevaan riippuva työpanoksestani, mistä en oikein pidä. T. Virtaperkokin näyttää saaneen kaiken, erityisesti päänsä kondikseen, näyttäisi olevan päätymässä yliopistoon ja ehkä massiivinen, monoliittinen yritys saada ns. pillua on lähempänä päämääräänsä kuin aiemmin. Yliopistoon päätyminen näyttäisi ratkaisevan kaiken, mutta tuo harhaluulo on vitullinen. Ajatusmaailmani laajenee, mutta maailmani ei. On lausuttu julki, että liian laaja ajatusmaailma ehkäisee uusien kokemuksien syntymistä. Niin totta. Lisää suoritusta, lisää sidottua ei-omaehtoista työskentelyä. Plussaksi sanottakoon että kirjat, joihin on pakotettu tutustumaan sisältävät suurimmaksi osaksi hienoja, tuoreita ajatuksia.

Viime aikoina olen pohtinut jälkimodernia (postmoderni käsitteenä on jo vähintään raiskattu) aikaa, johon vääjämättä ollaan kai menossa parin, mahdollisesti yhden sukupolven varoituksella. Tai se tapahtuu justnytkin, ilmiöthän ovat hiipiviä. Jälkimoderni jokseenkin tiivistettynä on leimallisesti sekasortoinen, hektinen ja survivalistinen aikakausi, jona ihmisapina pystyy pitämään huolen tasan itsestään, jos pystyy. Samoista syistä olen pyrkinyt olemaan periaatteesta kiihtyvää jälkimodernisaatiota vastaan, vaikka tietäisinkin vallitsevassa tilanteessa selviäväni halutessani. Varsinainen valaistuminen tulevasta tapahtui vasta, kun osasin erottaa jälkimodernin vihollisestani uusliberalismista, jonka kuolema on jälkimodernin myötä myös mahdollinen. Uusi aikakausi tulee oletettavasti rikkomaan protestanttisen työetiikan, sillä sen mukaista järjestelmää ei ole mahdollista tai järkevää pitää yllä. Palikkakielellä vakkariduuni, jonka määrä ja laatu, lähinnä määrä tänä päivänä määrittelee arvosi ihmisenä, on mahdollinen yhä harvemmalle, sillä kaiken epämielekkään työn voi ja kannattaa vähitellen teettää automaatilla. Ainoa tarpeellinen työ on poikkeusnerojen ajatustyö, jota koneet eivät toistaiseksi suorita tyydyttävästi. Myöskään oma alani, monialainen kasvatus, ei tule koskaan kuolemaan. Olen kyseenalaistanut itseni tulevana muka-akateemisena tarhansetänä jo monesti, mutta olen yhä varmempi että jonkinlainen kasvatuksen toteuttaminen tulee kuulumaan elämääni. Täysin eri asia on, tuleeko kasvatus tulevaisuudessa tuomaan sapuskaa mahaani. Viimeisessä hädässä pitänee luopua kokonaan ihmisten kasvatuksesta. Joka tapauksessa ihmisellä tulee tulevaisuudessa olemaan paljon enemmän erilaatuista vapaa-aikaa, työttömyyden, driftaamisen, mutta mahdollisesti seikkailun muodossa! Juuri tämä katkonaisuus näytti tekevän minusta ihmistä vielä viime vuoden puolella, kun en vielä ollut modernille tyypillisesti sitoutunut instituutioon. Halusin kuitenkin instituutioon kovasti, ja se oli fataali virhe, lukuunottamatta pientä inspiraation antoa. Tehdä töitä vasta sitten kun on pakko, ja muu aika kasvaa itse ihmisenä, ja mahdollisesti yhteiskunnan vaikuttavana palana. Näyttäisin sittenkin olevani jälkimodernin lapsia. Tulevaisuudenkuvana näkisin vastaavanlaista driftailua seuraavan koko elämän, enkä voi pitää sitä pahana. Se mitä driftailusta seuraa, riippuu harhaanjohtajista ja heidän arvostuksistaan. Todennäköisesti siis ne harvat jotka jotain järkevää maailmassa pystyvät vielä tekemään rikastuvat, ja muu maailma kurjistuu. Hetkinen? Tilannehan näyttää olleen tämä ainakin koko vitun 1900-luvun, oikeastaan ihan since the beginning. Tilanne voidaan kuitenkin nyt kääntää, niinkuin niin monta kertaa aiemmin, kun asiat ovat näyttäneet menevän parempaan suuntaan. Jälkimoderni voisi kuitenkin tulla ajaksi, jolloin kaikki driftaajat eli ihmisten valtaosa päätyisi jokseenkin samaan asemaan lukuunottamatta tietenkään heidän henkilökohtaisia ominaisuuksiaan. Tällöin driftaus olisi mainstream, eikä arvosi voisi olla kiinni suorittamisesta.

Henkilökohtaiset ominaisuudet näyttäisivät olevan nykyisen tutkimustiedoksi kutsuttavan propagandan valossa olevan myös modernin tuottamaa hevonpaskaa. Henkilökohtaisia ominaisuuksia ei ole, sillä ne muokkautuvat jatkuvasti ympäristön ja oman funailun vuorovaikutuksen ansiosta. Illuusio pysyvistä ominaisuuksista on modernien rasistihomofobirottarallipölvästien tuottama konventio, jolla ihmiset on mahdollista luokitella hyviin ja huonoihin, valkoisiin ja "muihin". Ei ole olemassa hyviä ja huonoja ihmisiä, on vain hienoja ja täysin paskoja ympäristöjä, joihin myös on mahdollista vaikuttaa. Alan pikkuhiljaa uskomaan että geeniperimäsi, verrattuna siihen länkkärillä kahdeksaankymmeneen vuoteen, jonka vietät ympäristössäsi, on täysin triviaali pikkuseikka. Behavioristit kuuluvat nykypsykologiassa niihin koulukuntiin, joiden ajatusmaailma on ikäänkuin vanhentunut. Koulukunnan edustaja Watson kuitenkin ilmaisi jotain järkevää pyytäessään lapsia, joista voisi oikeissa olosuhteissa tehdä huumediilereitä, varkaita ja tappajia, mutta myös tohtoreita, puskatohtoreita ja presidenttejä välittämättä heidän perimästään. Olen kuitenkin yhtäläisesti vakuuttunut että tämä ympäristöksi kutsumani ja varsinkin yksilön ja tämän ympäristön vuorovaikutus on liian kompleksi, liian monta faktoria sisältävä prosessi, että Watsonin visio olisi järkevä. Ehkä koneet pystyvät joskus laittamaan ihmiset ruotuun. Tarkoituksemme lajina alkaa sitämyöten olla täytetty.

Niin että vittuakos tässä nyt pitäisi tehdä! Kärsivällisyys ei muuten kuulu jälkimoderniin. En siis ole silkkaa jälkimodernistimassaa ! Mutta ehkä kärsivällisyys on vain huonosti kanavoitua kuumotusta.

Mössö

1-2 banaania
1-2 dl soijarouhetta
sokruista kaakaujauhoa
maitoa

Haarukoi banaani mosoksi. Luiski sekaan soijarouhe ja kaakaujauhoa niin paljon kun maistuu. Kaada maitoa sen verran että rouhe pehmenee, eikä revi persettäsi. Sekoittele ja anna maidon imeytyä rouheeseen. Lusikoi mössö naamariin, maku ei ole täysin paska. Lihan kasvaessa, suurenna annoksia.