tiistai 10. maaliskuuta 2009

The second most obvious topic

Mnaa, ensimmäinen uuden sukupolven vasaramäkeläinen on nyt synnytetty ja ristitty. Isä ei jostakin syystä ole syntynyt vuonna 1988. Lapsen nimeä en tiedä, mutta voin pitää vain kohtalon ivana, että kyseessä oli tyttölapsi. Nostalginen Vasaramäki-teksti on luvassa mikäli siitä tulee painokelpoinen. Samaan aikaan toisaalla, mansesterissa uusi kotipoikakulttuuri yrittää nostaa päätään. Analogioita menneisyyteen on useita. Ainoilla lapsilla on kuitenkin paljon opittavaa, mm. apajien omistajuudesta. Sain Paolo Freiren Sorrettujen pedagogiikan luettua. Edesmennyt setä olisi idolini, ellei idolius olisi kriittisen pedagogiikan ideologian vastaista. Kuten jossain aiemmin tulin maininneeksi, pidän tätä ajatussuuntaa hyvin löyhänä doktriinina, jonka pääsisältö on kriittisyys vallitsevaa asiaintilaa kohtaan, mahdollisesti dialogi sen kanssa. Täten se saa mitä erilaisimpia muotoja, eikä voi tulla redusoiduksi pelkkään kommarifeminismikannabismiin, jota ehdoitta kannatan, paitsi femarismia. Tärkeää olisi se oman nupin käyttöön kannustus. Olen lukenut myös Suomalaisen vieraskirjan tenttimateriaalina. Fanaattisuudestaan huolimatta, tai mahdollisesti juuri sen vuoksi, sain teoksesta inspiraatiota tähän tekstiin.

Suur-idoli T.V.P on kierrellyt viime aikoina maahanmuuttoaihetta sitä kuitenkaan vielä kunnolla lähestymättä, joten koen velvollisuudekseni älähtää ensin. Eivaan, vaiettu, jopa valehdeltu tulenarka aihe nyt vaan sattuu kiinnostamaan, erityisesti siksi että "keskustelijat" lukeutuvat melkolailla kahteen napaan : mongoloidinatsiääliöihin, joista (heh) fiksummat yhä osaavat räknätä tilastot niin, että voivat uskoa ruskeiden ja sitä tummempien absoluuttiseen sisäsyntyiseen tyhmyyteen. On myös huomattavaa että tällä natsigenrellä on taipumus vihaan myös homoseksuaaleja kohtaan, jotka todistettavasti eivät murenna hyvinvointijärjestelmäämme, nosta ylimääräistä Kela-kyhnyä tai raiskaa ketään kadulla. Kiinalainen lahjakkuusaalto, jota mm. youtube vahvistaa, pudottaa keltaiset tästä luokittelusta. Keltaiset ovat meitä parempia. Ihmetellessämme setien kanssa kiinalaisten prodigyjen esiintymistiheyttä, päädyimme jokseenkin lopputulokseen, että vitullisesta populaatiosta löytyy helpommin prodigyja. Luultavasti nykyisellä auktoriteettikapitalistisella painostusilmapiirillä on myös osansa ihmelapsien esiintuloon. Myös sisäsiittoisuus on kiinalaisille tuttua touhua.
Toinen napa on maahantuojavaltavirtagenre, joka pyrkii aktiivisesti estämään edellisten informaationkulun, ja tuomaan tänne lisää ihmisiä, joille ei anneta mitään vinkkiä, miten heidän pitäisi olla tai mitä tehdä. Tätä tehdään, koska "se on oikein", ts. humanitäärisistä ja taloudellisista syistä. Vaikka periaatteessa mielelläni kuuluisin viimeksi mainittuihin, näen tässä asettelussa vain kahdenlaisia valehtelijoita. Taannoinen onneton tv-väittely J. Halla-Ahon, kaimani Salménin ja jonkun hesaristin välillä tiivisti tämän huomattavasti. Natsi ei tainnut ainuttakaan argumenttia saada sanottua, muttei tainnut vastapoolikaan. Sen sijaan se käyttäytyi täysin epäasiallisesti, terävöittäen samalla, että on median tehtävä kertoa kansalle, mikä on oikein. Tällainen käytös edistääkin vitun varmasti sulavaa maahanmuuttoa ja sen hyväksymistä. Halla-aho vaikutti kuitenkin valmiimmalta keskustelemaan, propsit hänelle ehdoitta siitä.

Natsismi, xenofobia ja muu junttitouhu ovat melkoisen loppuunkaluttuja ilmiöitä, joten tiivistettynä ensimmäisestä ryhmästä : rodut ovat todennäköisesti olemassa (merkityksessä breed oletettavasti), mutta sisäsyntyistä absoluuttista tyhmyyttä ei ole. Absoluuttisia rotuja tai niiden määritelmiä ei myöskään taida oikein olla. On myös maininnan arvoista että mikäli kaikki viime aikoina maahanmuuttanut väki poistettaisiin, jäisi arvon kaljupäille työttöminä, syrjäytyneinä ja alkoholisteina jakamaton sija yhteiskuntamme pohjapaskassa. Maahanmuuton ja rotuismin, tai sen nykyisten soviteltujen, mutta yhä essentialististen uskomusten erottaminen toisistaan olisi ensi askel järkevälle keskustelulle, koskien molempia ryhmiä. Paljon mielenkiintoisempi kysymys on maahanmuuttajaistien himo roudata tänne väkeä, tarkoittaen lähinnä ruohonjuuritason toimijoita, noita hippejä, ja valtavirtaisia wannabehippejä. Oli oletettavasti aika, jolloin roudaaminen oikeutettiin hallinnolliselta suunnalta humanitäärisillä syillä, ts. suvaitsevaisen ja järkevän maailmankansalaisen tulee nähdä toisten hätä. Nykyisellään retoriikka on muuttunut, ja puhutaan taloudellisesta hyödystä, eli mustat paskaduuneihin. Neekeriorjuus-idea lie omaksuttua vanhoilta siirtomaaisänniltä, jotka pitävät rotia mm. Euroopan Unionissa. Ilmeisesti valtavirta kuitenkin hyväksyy muuton lähinnä erottautuakseen ensimmäisestä ääliöryhmästä, mutta yhä myös empaattis-humanitäärisistä syistä, joka on syynä nykypäivänä todella perseestä. Sen sijaan, että solidaarisuudesta leikattaisiin omaa elintasoa lähenemään maailman valtaväen keskiarvoa, päätämmekin roudata köyhät tänne, jolloin läskihyvinvointi, ts materiaalinen hyvinvointi lisääntyy, ekosysteemin kustannuksella. Myös neekeriorjuus on osoittautunut jokseenkin epäonnistuneeksi, nykyään kun siivoojankin melkein täytyisi osata suomea. Maahanmuuttotouhua ei ole ajateltu aivan loppuun. Kerätään tänne vitusti ihmisiä, ja.. mitä vittua sitten? Töitä Suomessa ei ole kaverille joka ei puhu suomea, varsinkaan mustalle tai ruskean eri sävyille. Kansalaisuus on kuitenkin annettu. Annetaan toimeentulotukea sitten. Kaverit elävät toimeentulotuellaan eristettynä kaikista yhteisöistään. Me menetämme rahaa, ja muuttajia vituttaa. Tai en minä tiedä, fasistiargumentti on, että tähän kaikki tännetulijat tähtäävätkin. Ei sillä, jos muuttaisin itse maahan johon en koe minkäänlaista kuuluvuuden tunnetta, mutta he antavat minulle rahaa, niin kai se minullekin kävisi. Retoriikka näyttäisi kusevan kintuilleen.

Typerän muuttoretoriikan pitäisi siis järkisyistä täällä loppua. Nähdäkseni syynä jatkumiseen on jonkinlainen syyllisyyden ja voimattomuuden tunne. Koska vallanpitäjät tahtovat pitää kiinni jälkimodernista, eli globaaleista markkinoista, täytyy maahanmuutto hyväksyä ehdoitta. Neekereiltä viedyt öljyt saavat kulkea vapaasti, mutta neekerismiehet eivät? Afrikan sulkemisesta seuraa vähintään konflikti. Telkkarista tiedämme että Afrikassa on paljon konetuliaseita, eikä vanhoista siirtomaa-asukeista niinkään pidetä. Näin näkee EU, Suomi seuraa. On tietysti mahdollista ettei jälkimodernia ole edes mahdollista hyydyttää. Ei, se on paskapuhetta. Jälkimoderni voidaan hyydyttää, mutta se vaatii vitullisia toimenpiteitä, joihin taloudellisen hyödyn valossa ei ruveta. Pienten ihmisten väliset jännitteet ovat triviaaleja, jos voidaan saavuttaa talouskasvua, samoin pohjoismainen hyvinvointijärjestelmä. Ei sellainen kuitenkaan toimi. Ilmiön jäädyttämiseksi väitän tarvittavan vähintään katastrofin, joka uhkaa myös Munacon ja Gayman-saarten asukkeja. Nykyvalossa duunia ei tule riittämään kellekkään, ja tarvitaan täysin uudenlainen järjestelmä. Rajojen sulkeminen nyt ei vain kuulu juttuun. Tarvitsemme Venäjän energiaa, muslimien (Yhdysvaltain) öljyä, riistettävien maiden banaaneja, tupakkaa ja kahvia. Tulevaisuudessa tarvitsemme kiinalaisten ruokaa. Jos tämä kohtuullisen edustuksen saanut ääliölauma PeSu aikoo nyt katkoa rajat, elintaso tulee vain laskemaan roimasti. Saatanavittu, taidanpa sittenkin äänestää heitä.

Tiivistettynä : Suomi tarvitsee tuontia, koska elo ilman on paskaa. Kolonialisti-EU tahtoo ihmistentuontia em. syistä. Suomi seuraa pitääkseen tuonnin rullaamassa, kohtuullisen nöyrästi vieläpä. Omavaraisuuden lisääminen ei olisi lainkaan huonoksi. Täydessä omavaraisuudessa elämämme olisi jokseenkin sopivan askeettista.

Itse muuttokysymykseen. Täällä ei selkeästi osata kotouttaa eikä huolehtia ekosysteemistä. Siksi tänne ei oikeastaan pitäisi tuoda ketään. Linkola sanoo sen parhaiten ilmaistessaan, että ennemmin tulisi suomalaiset viedä Afrikan savimajoihin. Kotouttaminen nähdään jotenkin pakkotoimintana maahanmuuttoihmisten silmissä, mutta on kuitenkin tarpeellista, jotta vältetään ilmeiset konfliktit, joita mm. TVP kuvailee osuvasti jossain muinaisessa tekstissä. Muualla Euroopassa on puhjennut jo ilmeisiä konflikteja. Maahanmuutto voi toimia, huolimatta mitä sillä pyritään saavuttamaan. Itse näen, että tehokas kotoutus/sosiaalistamisprosessi saisi muuttajat osallistumaan täysin hyvinvointiprosessiin (kuten muuttajat varhaisemmilta ajoilta, kun heitä oli oikeasti kourallinen), joka tosin murenisi itsekseen muiden ylirajaisten prosessien johdosta. Vaikka viskoisimme kaikki eriväriset –kulttuuriset –uskontoiset, mitkä tahansa ulos maasta, ei pölvästeille natseille silti riitä tulevaisuudessa töitä. Tästäkin huolimatta postmoderni vituttaa minua, ja uskon vastakeinon sisältävän uudenlaista omavaraista pikkuyhteisöitymistä, pois hallinnonalaisesta talousmososta, kuten kehitysmaiden asukkaista valtaosa eli, ennenkuin neekerit pantiin tekemään oma taloutensa. Sikäli valtio yksikkönä luultavasti trivialisoituu. Hyvinvointiyhteiskunta on aina perustunut jännitteille, jossa joku maksaa enemmän kuin muut. Vaatisi äärimmäistä solidaarisuutta pitää yllä muiden elämistä, mistä yhteiskuntarauhassa on aina ollut kyse, mutta mikä aina myös on ns. parempaa väkeä riipinyt. Edes jonkinlaisen globaalin tasapainon saavuttaminen vaatii jonkinlaista kompromissia. Siksi on vähintään oikein ja kohtuullista että te lihaasyövät, autoilevat läskit mulkerot saatte vaivoiksenne (hui!) homoja, juutalaisia ja neekereitä. Itse en ole joutunut vaikeuksiin. Minulle on kohtuullisen sama, miten maahanmuuttomussutuksessa lopulta käy. Valtaosalle natseista ei kuitenkaan käy hyvin. Repikää ihan rauhassa Suomea suomalaisille, Suomea ei pian enää ole.